Wihuri lahjoittaa Turun yliopistolle 400 000 euroa

​Wihuri on teollisuutta ja kauppaa harjoittava kansainvälinen suomalainen monialakonserni.

‒ Olemme erittäin kiitollisia lahjoituksesta. Wihuri Oy:n nyt tekemä merkittävä lahjoitus on jatkoa Wihurin suvun pitkään jatkuneelle yhteistyölle Turun yliopiston kanssa, sanoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.

Turun yliopistoon perustettiin vuonna 1957 matalien lämpötilojen atomifysiikan tutkimuslaboratorio, ja samaan aikaan Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoitti yliopistolle Collins-heliumnesteyttimen. Uusi laboratorio nimettiin Wihurin fysiikantutkimuslaboratorioksi. Wihurin rahaston tuki on mahdollistanut laboratorion tutkimustoiminnan sekä laitekannan ylläpidon ja kehittämisen korkealla tasolla.

Wihurin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri on myös Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kunniatohtori ja toiminut muun muassa Turun yliopistollisen keskussairaalan koulutus- ja tutkimussäätiön varapuheenjohtajana ja vaikuttanut tuellaan säätiön toiminnan käynnistymiseen.

Turun yliopiston edellisen varainhankintakampanjan aikana vuonna 2009 Antti Aarnio-Wihuri lahjoitti yksityishenkilönä Turun yliopistolle yli miljoona euroa.

Valtio on varautunut pääomittamaan suomalaisten yliopistojen 1.11.2014‒30.6.2017 mennessä keräämää pääomaa yhteensä 150 miljoonalla eurolla. Turun yliopiston varainhankinnassa on kerätty lahjoituksia yksityishenkilöiltä sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan yliopiston toimintaa ja tavoitteita.

>> Turun yliopiston varainhankinta

TS

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 29.6.2017 16:00 ,  Päivitetty 17.8.2017 12:42

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto