Yliopiston hallitukseen uudet professorien edustajat
​Henkilöstön edustajat valittiin vaalissa, jotka toimitettiin sähköisesti. Lopullisesti hallituksen jäsenten valinnan vahvistaa yliopistokollegio.

Hallituksen vaaleissa eniten ääniä saanut Pekka Vallittu on biomateriaalitieteen professori ja hammaslääketieteen laitoksen johtaja. Hannu Salmi on kulttuurihistorian akatemiaprofessori. Muun henkilöstön edustajien vaalissa eniten ääniä saanut Mats Kommonen on yliopiston tietoturvapäällikkö, Maija Peltola fonetiikan apulaisprofessori.

Vaaleissa valittiin henkilöstön edustajat yliopiston hallitukseen, yliopistokollegioon muun henkilöstön ryhmässä sekä kahden tiedekunnan johtokuntaan. Suurimmassa osassa tiedekuntien johtokuntia ja yliopistokollegioon professorien ryhmän osalta edustajat oli vahvistettu jo aiemmin sopuvaalien perusteella.

Vaaleissa korkein äänestysprosentti saavutettiin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan johtokunnan vaalissa, jossa professorien ryhmän edustajien valintaan osallistui 84 prosenttia äänioikeutetuista.

Yliopistokollegio on jo aiemmin valinnut Turun yliopiston hallituksen neljä ulkopuolista jäsentä kaudelle 2018–2021. He ovat juuri Vantaan kaupunginjohtajaksi valittu Ritva Viljanen. Karolinska Institutetin professorina ja Medical Management -keskuksen johtajana toiminut Mats Brommels, ajatushautomo Demos Helsingin toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen ja Oslon yliopiston oikeustieteen professori Jukka Mähönen.

Opiskelijat valitsevat omat edustajansa yliopiston hallitukseen myöhemmin.


>> Mats Brommels, Tuuli Kaskinen, Jukka Mähönen ja Ritva Viljanen Turun yliopiston hallitukseen

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Esko Keski-oja

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 21.11.2017 16:45 ,  Päivitetty 22.11.2017 8:37

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto