Turun yliopistolle rahoitusta sinisen biotalouden hankkeisiin

​Maa- ja metsätalousministeriö ja Etelä-Savon ELY-keskus ovat jakaneet 1,4 miljoonaa euroa vesialan kansainvälistymiseen, vesistömatkailuun sekä vesistöjen ravinteiden ja energian uudenlaiseen hyödyntämiseen. Sinisellä biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien vesiluonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvaa liiketoimintaa.

Turun yliopistosta rahoituksen saivat kaksi hanketta:

  • Sinilevämyrkkytestin referenssinäytöt vientimarkkinoiden avaamiseksi, 215 500 euroa.
  • Vesistömatkailu ihmisen biologian näkökulmasta: Selkämeren kansallispuisto kehosta mitattavana kokemuksena, 51 063 euroa.

Turun yliopisto ja VTT ovat kehittäneet vesinäytteiden sinilevän toksisuutta mittaavaa vesiteknologiaa. Hankkeen vastuullinen johtaja, yliopisto-opettaja Markus Vehniäinen kertoo, että uutta mittausmenetelmää testataan rahoituksen voimin sekä Suomessa että Kiinassa Taihu-järvellä.

– Tavoitteena on uuden tekniikan kaupallistaminen kansainvälisille markkinoille. Jo nykyisellään testiteknologiamme avaa uusia mahdollisuuksia nopeaan veden turvallisuuden varmistamiseen ja tällä rahoituksella tulemme kehittämään teknologiaa sopimaan erilaisiin käyttötarkoituksiin kuluttajakäytöstä juomavesiteollisuuden tarpeisiin. Sinilevien myrkyllisyys on globaali ongelma jota ilmastonmuutos ja vesistöjen rehevöityminen tuntuvat voimistavan, Vehniäinen sanoo.

Kasvua vesialan kansainväliseen liiketoimintaan

Hankkeissa luodaan toimintamalleja, jotta Suomen vesihuoltoa uudistavien yritysten asema vahvistuisi myös globaaleilla markkinoilla. Hankkeissa edistetään myös yksityisen sekä julkisen sektorin kumppanuuksia. Ne ovat osa hallituksen biotalouden kärkihanketta.

– Tukipäätöksissä painotettiin rohkeita kokeiluja sekä hankkeita, joiden uskotaan tuovan kasvua vesialan kansainväliseen liiketoimintaan, matkailuun ja vesistöjen ravinteiden kierrätykseen. Onnistuessaan uudet toimintamallit ovat monistettavissa muuallekin. Esimerkiksi suomalaisten yritysten veden puhdistukseen kehittämät ratkaisut kiinnostavat maailmalla, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Lue lisää:

 
HK
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 6.2.2018 16:15 ,  Päivitetty 6.2.2018 16:35

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto