LK Emma Puosille kolmivuotinen apuraha atooppisten sairauksien syitä selvittävään väitöstutkimukseen

​Atooppisiin sairauksiin kuuluvat astma, atooppinen ihottuma sekä allerginen nuha. Näille sairauksille on tyypillistä kehon taipumus muodostaa tarpeettomasti vasta-aineita ympäristön tavallisia, vaarattomia yhdisteitä kohtaan. Tiedetään, että atooppinen taipumus on vahvasti perinnöllinen, mutta vielä ei tunneta tarkasti sen kehittymisen ja siitä seuraavien sairauksien syntymekanismia. Koska atooppiset sairaudet ovat hyvin yleisiä, on tärkeää löytää niiden ehkäisyyn tähtäävää tietoa.

Viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia, jotka osoittavat, että jo lapsen raskauden aikaiset olot kohdussa vaikuttavat lapsen kasvuun, kehittymiseen ja terveyteen. Äidin raskauden aikaisen stressin sekä lapsen atooppisten sairauksien riskin välille on löytynyt yhteys, mutta syytä tälle yhteydelle ei tunneta tarkasti. Emma Puosin väitöskirja pyrkii valottamaan yhteyden syitä tarkemmin.

Väitöstutkimus on osa laajaa FinnBrain- syntymäkohorttitutkimusta

Emma Puosin tutkimus on osa Turun yliopistossa vuonna 2010 aloitettua laajaa FinnBrain-syntymäkohorttitutkimusta, jossa selvitetään ympäristön, perimän ja raskauden aikaisten olosuhteiden vaikutusta lapsen hyvinvointiin ja myöhempään terveyteen. Mukana tutkimuksessa on noin 4000 vapaaehtoista perhettä Turusta, lähikunnista sekä Ahvenanmaalta.

Perheitä on seurattu raskausajasta lähtien, ja seurannan on tarkoitus jatkua lasten aikuisuuteen asti. Perheistä kerätään kattavasti tietoa esimerkiksi kyselylomakkeiden sekä erilaisten näytteiden avulla. FinnBrain-tutkimusryhmää johtaa professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta. Emma Puosin väitöskirjan ohjaajana toimii dosentti Heikki Lukkarinen Tyksin Lasten ja nuorten klinikalta.

Apuraha luovutettiin 21.11.2017 Tyksin T-sairaalan Johan Haartman -salissa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin allergiatyöryhmän ja Filha ry:n järjestämän koulutustilaisuuden yhteydessä.

 


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)


 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 21.11.2017 11:25 ,  Päivitetty 21.11.2017 11:32

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto