Lapsuusiän tyypilliset sairaudet eivät leikkaa elinaikaa

​Turun yliopiston tiedote 26.7.2016

Tutkijat ovat aiemmin esittäneet, että lapsuuden tyypilliset pitkäaikaiset infektiosairaudet lisäisivät riskiä sairastua aikuisena sydän- ja verisuonitauteihin ja sitä kautta aiheuttaisivat ennenaikaisen kuoleman. Ajatuksen taustalla on ollut havainto siitä, että rokottamisen sekä lapsuusajan tautien tuhoamisen myötä myös ihmisten elinikä aikuisena on pidentynyt. Reilun 250 vuoden aikana suomalaisten keskimääräinen elinaika on noussut 35 vuodesta yli 80 vuoteen.

– Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että varhaisiässä sairaudelle altistuminen ei aiheuttanut kohonnutta riskiä ennenaikaiseen kuolemaan tai lisääntymisongelmia. Emme myöskään löytäneet yhteyttä sydänsairauksiin, aivoinfarktiin tai syöpään kuolemiseen emmekä sen paremmin miehillä kuin naisillakaan vaikutusta ikään, jolloin he saivat ensimmäisen lapsensa, lapsien määrään tai lapsien eloonjääntiin, tutkimusta johtanut akatemiaprofessori Virpi Lummaa Turun yliopistosta sanoo.

Lummaan mukaan elinaikaa on viime vuosisatoina todennäköisimmin kasvattanut aikuisiässä saatu terveydenhoito sekä parempi ruokavalio.

Turun ja Stirlingin yliopistojen evoluutioekologian tutkijat selvittivät asiaa käyttämällä apunaan vuosina 1751–1850 syntyneiden suomalaisten kirkonkirjatietoja. Syntymä-, avioliitonsolmimis- ja kuolinajat yhdistettiin tutkimushenkilön kotikunnassa aikakaudella vuosittain vaihdelleisiin epidemioihin.

– Jokaisen tutkitun 7 283 henkilön kohdalla arvioitiin hänen todennäköinen sairaudelle altistumisensa käyttämällä apuna kyseisenä aikakautena tapahtuneita infektioiden aiheuttamia lapsikuolemia. Jos lapsi syntyi aikana, jolloin suuri osa alueen lapsista kuoli infektiosairauteen, on oletettavaa, että myös tällä lapsella oli suurempi riski altistua sairaudelle, Lummaa kertoo.

Tutkijat analysoivat, kuinka pitkään lapsena johonkin tulehdussairauteen altistunut henkilö eli, kuoliko hän sydän- ja verisuonitauteihin ja kuinka monta lasta hän sai.
 
Tutkimuksen astrakti on luettavissa Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America -verkkolehdessä  http://www.pnas.org/content/early/2016/07/20/1519820113.abstract

Lisätietoja: akatemiaprofessori Virpi Lummaa: Virpi.lummaaat(at)gmail.com p. 050-4382044.

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 26.7.2016 7:40 ,  Päivitetty 26.7.2016 14:33

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto