Norsunpoikanen selviytyy paremmin isoäidin hoivassa

​Turun yliopiston tiedote 10.6.2016

Ihmisyhteisöissä isoäidit tarjoavat usein apuaan ja hoitavat lapsenlapsiaan monissa perheissä ympäri maailman. Perinteisissä yhteisöissä tällainen apu on todistettavasti parantanut lastenlasten selviytymisen todennäköisyyttä ja lyhentänyt tyttärien synnytysvälejä. Turun yliopiston tutkijat ovat nyt osoittaneet, että vastaava ilmiö esiintyy Myanmarin norsuyhteisöissä.

– Tutkimuksessa havaitsimme, että alle 20 vuotiaiden norsuemojen poikasilla oli kahdeksan kertaa alhaisempi kuolleisuusriski viiteen ikävuoteen mennessä, jos mummo eli samalla alueella poikasen kanssa, verrattuna niihin poikasiin, joiden mummo ei ollut läsnä, tutkija Mirkka Lahdenperä sanoo.

Lähellä olevat isoäidit lyhensivät myös tyttäriensä synnytysvälejä, joten emolle syntyi enemmän poikasia mummon ollessa lähistöllä. Norsumummot, joilla oli omia pieniä poikasia, olivat yhtä hyödyllisiä poikasten kannalta kuin mummot, jotka eivät enää lisääntyneet itse.

– Isoäitinorsut voivat olla erityisen tärkeitä tyttärille, jotka ovat ennestään kokemattomia poikasten hoidossa. Vanhemmat tyttäret puolestaan ovat jo saaneet tarpeeksi kokemusta poikasten kasvatuksesta onnistuakseen ilman lähistöllä olevan äidin apua, akatemiaprofessori Virpi Lummaa toteaa.

Tutkijat totesivat, että mitä enemmän poikasia mummo oli synnyttänyt ennen tyttären poikasen syntymää, sitä todennäköisempää poikasen selviytyminen oli. Tulos viittaa siihen, että kokemuksella on merkitystä poikasten selviytymisen kannalta.

Eläintarhoissa jopa puolet norsunpoikasista menehtyy varhain

Norsut elävät naaraiden ja poikasten muodostamissa usean sukupolven ryhmissä. Ne ovat hyvin pitkäikäisiä ja elävät jopa 80-vuotiaiksi. Turun yliopiston tutkimusryhmä sai käyttöönsä ainutlaatuisen pitkän aikavälin aineiston Myanmarin työläisnorsuista, joita käytetään puuteollisuuden tarpeisiin tiikkimetsiköissä.

– Tutkimustulos mummonorsujen roolista on merkittävä uhanalaisen lajin suojelun kannalta. Eläintarhoissa usean sukupolven laumat ovat harvinaisia ja yksilöiden siirtäminen eläintarhojen välillä on tavallista, Lahdenperä toteaa.

Eläintarhoissa poikaskuolleisuus on suurta, sillä jopa puolet norsunpoikasista menehtyy ensimmäisten elinvuosiensa aikana. Myös lisääntymisongelmat ovat tavallisia.

– Kokeneet isoäitinorsut voisivat olla eläintarhoissa avainasemassa parantaen poikasten selviytymistodennäköisyyttä ja naaraiden lisääntymistä. Luonnonsuojelijat ja vankeudessa elävien norsujen hoitajat voisivat mahdollisesti kasvattaa norsupopulaatioita pitämällä mummonorsut jälkeläistensä kanssa, kuten villeinä elävillä norsuilla, Lummaa huomauttaa.

Myös salametsästyksen estäminen on tutkimustulosten valossa tärkeää, etenkin kun se kohdistuu vanhoihin suurikokoisiin naaraisiin. Näiden yksilöiden olemassaolo on monin tavoin elintärkeää nuoremmille sukupolville, ja avainyksilöiden menetys voi johtaa uhanalaisella lajilla vakaviin seurauksiin. Aasian norsujen määrä on pudonnut noin puoleen viimeisten sukupolvien aikana ja arvioiden mukaan enää elää villinä noin 38 500–52 500 norsua.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Koneen Säätiö ja European Research Council. Tutkimus julkaistiin Scientific Reports -julkaisussa: www.nature.com/articles/srep27213

Kuvia

https://apps.utu.fi/media/kuvat/norsut/Hannah4.jpg (Kuva: Hannah Mumby)

https://apps.utu.fi/media/kuvat/norsut/Hannah5.jpg (Kuva: Hannah Mumby)

https://apps.utu.fi/media/kuvat/norsut/Virpi1.jpg (Kuva: Virpi Lummaa)

https://apps.utu.fi/media/kuvat/norsut/Virpi2.jpg (Kuva: Virpi Lummaa)

Media voi hyödyntää kuvia vapaasti, mutta kuvaajan nimi on ilmoitettava.

Lisätietoja

Mirkka Lahdenperä
mipayl@utu.fi
0505417246

Virpi Lummaa
virpi.lummaa@gmail.com
+447980209357

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 10.6.2016 12:20 ,  Päivitetty 10.6.2016 12:22

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto