Tervetuloa tulevaisuuden teknologioiden laitoksen avoimien ovien päivään 7.2.

​Turun yliopiston tiedote 5.2.2018

Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Aika: keskiviikko 7.2.2018 klo 12.45–19.30
Paikka: Agora ja Natura, luentosali IX, Yliopistonmäki, Turun yliopisto

Tietokirjailija, shakkimestari ja liikemies David Levy puhuu avoimien ovien päivässä ihmisten ja robottien välisestä rakkaudesta ja seksielämästä. Levyn mukaan ihmisten suhde teknologiaan on muuttunut siinä määrin, että roboteista tulee tulevaisuudessa ihmisten kumppanuuden ja halun kohteita.

Avoimien ovien päivässä käsitellään myös yritysten ja yliopiston välistä kohtaamista sekä sitä, kuinka tutkimuksen avulla voi pyrkiä muuttamaan maailmaa. Tapahtuman tavoitteena on tehdä tunnetuksi tulevaisuuden teknologioiden laitoksen tutkimusta ja opetusta.

– Haluamme nostaa esiin, että laitoksella tehdään mielenkiintoista tutkimusta ja tarjotaan laadukasta tekniikan koulutusta. Laitoksemme kasvaa nopeasti ja olemme parhaillaan rekrytoimassa useita professoreja, tutkijoita ja opettajia. Lounais-Suomen teknologinen herääminen on yliopiston kannalta kiinnostavaa ja haluamme olla siinä rohkeasti mukana, sanoo laitoksen johtaja Erkki Sutinen.

Lisätietoja

Timo Vasankari, p. 040 554 6246, timo.vasankari@utu.fi

>> Avoimien ovien päivän ohjelma: https://tech.utu.fi/fi/department/open-day-feb-7th-2018/

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 5.2.2018 14:30 ,  Päivitetty 5.2.2018 14:30

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto