Turun yliopistoon hankittiin uusi klusteritietokone

​Turun yliopiston tiedote 7.12.2016

Uusi klusteritietokone tukee laskennallisen tieteen alalla tehtävää tutkimusta. Suomen Akatemian ja Turun yliopiston yhteisrahoituksella hankittu laitteisto on tarkoitettu pääasiassa keskiraskaaseen rinnakkaislaskentaan, eli sellaisten tehtävien ratkaisemiseen, jotka voidaan pilkkoa osiin. Kun osat suoritetaan samanaikaisesti eri laskentaytimissä, laskenta-aika lyhenee murto-osaan tavanomaisesta.

Suomeen 2015–2016 hankittua tietokoneiden verkkoa hallinnoi Suomen grid- ja pilvilaskennan infrastruktuuri (FGCI), jossa on mukana 13 tutkimusorganisaatiota.

– Laskentaa voidaan suorittaa joko paikallisessa klusterikoneessa tai kansallisessa FGCI-verkossa. Suoritettava tehtävä ohjautuu siihen koneeseen, jossa on kyseisellä hetkellä vapaata kapasiteettia. Näin toisiinsa kytkettyjen tietokoneiden järjestelmästä saadaan irti huomattavasti enemmän tehoa kuin samasta määrästä erillisiä koneita, laitteiston ylläpitäjä Timo Eronen kertoo.

Laskennallisen tieteen alalla tutkimusongelman ratkaiseminen alkaa yleensä sillä, että tutkittava kohde mallinnetaan mahdollisimman kattavasti ja täsmällisesti. Matemaattisen mallin etu on, että se voidaan koodata tietokoneohjelmaksi.

– Näin tutkimuskohteen käyttäytymistä voidaan tarkastella nopeasti, ja myös ääriolosuhteissa, joita on mahdotonta toteuttaa käytännössä. Klusteritietokoneen tarjoama rinnakkaislaskenta mahdollistaa monen aiemmin mahdottomana pidetyn ongelman ratkaisemisen, materiaalifysiikan tohtorikoulutettava Henrik Levämäki painottaa.

Tutkimusaloilla, joilla käsitellään suuria datajoukkoja, tarvitaan sekä suurta tallennuskapasiteettia että tehokkaita matemaattisia tiedon louhintamenetelmiä. Tutkijoiden mukaan uusi klusteritietokone on ratkaisu molempiin tarpeisiin. Jos paikallinen resurssi osoittautuu riittämättömäksi, FGCI-verkon kautta tutkijan käytettävissä ovat myös Suomen muiden tutkimuslaitosten ja Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) palvelut sekä Euroopan laajuinen tietokoneverkko EGI.

– Tekoälyn ja koneoppimisen käyttö lisääntyy sekä tuotekehityksessä että tutkimuksessa. Uudet panostukset laskentakapasiteettiin vahvistavat yliopiston valmiutta vastata koulutus- ja tutkimustarpeeseen tälläkin alalla, sanoo materiaalifysiikan professori Kalevi Kokko.

Laite- ja ohjelmistokapasiteetin lisäksi laskennallisessa tieteessä tarvitaan myös toimivat yhteistyöverkostot. Turun yliopisto on mukana eturintaman laskennallista perustutkimusta tieteen ja teknologian alalla edistävässä eurooppalaisessa CECAM (Centre Européen de Calcul Atomique et Moléculaire) järjestössä.

– Järjestö tarjoaa tutkijoille alan koulutusta, hyvän foorumin luoda henkilökohtaisia yhteyksiä ja mahdollisuuksia päästä mukaan kansainvälisiin tutkimusprojekteihin, Kokko sanoo.

Lisätietoja

Timo Eronen
02 3335748
timo.eronen@utu.fi

Henrik Levämäki
02 3335675
henrik.levamaki@utu.fi

Kalevi Kokko
02 3335738
kalevi.kokko@utu.fi

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 7.12.2016 10:00 ,  Päivitetty 7.12.2016 11:11

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 02 333 51



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto