Turun yliopiston tiedote 4.3.2013

Aurora kokoaa tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoituslähteet



Tiedot suomalaisista ja valikoiden kansainvälisistä tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoittajista on koottu yhdeksi tietokannaksi. Turun yliopiston ylläpitämä Aurora-tietokanta on maksuttomana ja kaikille avoimena ainutlaatuinen Euroopassa.

Aurora rakentuu Turun yliopiston 1990-luvun puolivälistä ylläpitämän TURA-tietokannan sekä Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan (SRNK) vuonna 2006 perustaman apurahatietokannan pohjalle. SRNK:n tietokanta pohjaa vuosikymmeniä julkaistuun apurahakirjaseen.

Tietokantojen yhteinen kävijämäärä on noussut noin 35000:een vuodessa. SRNK:n asiamiehen Kai Kilpisen mukaan tietokannan avulla kävijät löytävät uusia rahoituslähteitä.

- Aurora helpottaa varsinkin ulkomaisten rahastojen löytämistä. Säätiöiden kannalta tämä auttaa varsinkin pienempiä ja rajatummalle aihepiirille tukea jakavia säätiöitä, joilla on ollut jopa vaikeuksia saada hyviä hakemuksia. Nyt nekin löydetään, Kai Kilpinen sanoo.

Turun yliopiston tutkimuspalvelupäällikkö Soile Haverinen uskoo, että palvelu lisää hakemusten määrää.

- Tietokanta tuo varmasti piristysruiskeen rahoituksen hakemiseen. Kun hakemuksia tulee aiempaa enemmän, antaa se rahoittajille mahdollisuuden valita yhä laadukkaampia hakemuksia rahoitettaviksi, Haverinen kertoo.

TURAan on listattu noin 800 tutkimusrahoittajaa, SRNK:n tietokannassa on 270 tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoittajaa. Uusia rahoittajia lisätään tietokantaan vuosittain.

- Kotimaiset rahoittajat ovat jo hyvin edustettuina, joten pyrimme lisäämään tietoja lähinnä ulkomaisista rahoittajista, Haverinen kertoo.

Tietokanta ilmestyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sisällöt ovat rahoituslähteiden alkuperäisellä kielellä. Ensimmäisenä tietokannasta avataan suppeampi versio. Myöhemmin mukaan tulee muun muassa vahtipalvelu.

- Aivan uutta tulee olemaan mahdollisuus syöttää ohjelmaan rahoitusvahti esimerkiksi tietyn aihealueen mukaan. Kun vahdin mukaiset rahoitushaut ovat ajankohtaisia, lähtee käyttäjälle tieto omaan sähköpostiin, Haverinen sanoo.

Auroran rakentamisessa ovat mukana SRNK, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen yliopistot UNIFI ry, Ammattikorkeakoulujen rehtorien neuvosto ARENE sekä Tutkimuslaitosten neuvottelukunta TUNE.

Aurora-tietokanta löytyy osoitteesta www.aurora-tietokanta.fi.


Lisätietoja: Turun yliopiston tutkimuspalvelupäällikkö Soile Haverinen 02-333 6165 ja 040 556 9395, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan asiamies Kai Kilpinen, puh. 09-6818949.