Itsenäisyyden kynnyksellä sananvapautta rajoitettiin monin tavoin (Väitös: OTL Leena Harrinkari, 4.11.2016, oikeushistoria)

​Turun yliopiston tiedote 28.10.2016

Väitöskirja Sananvapauden venäläinen ruletti: sananvapaus Suomessa 1906−1917 käsittelee Suomessa vallinnutta sananvapautta itsenäistymisen kynnyksellä. Painoylihallitus oli keskeinen sensuuriviranomainen, joka kävi kirjeenvaihtoa keisarillisen Suomen senaatin ja hovioikeuksien, kenraalikuvernöörin kanslian, kuvernöörien, maistraattien, kruunun- ja kaupunginvoutien sekä sotasensuurikomitean kanssa. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineisto muodostuu painoylihallituksen kirjeistä vuosilta 1906−1917, senaatin oikeusosaston ratkaisuista vuosilta 1906−1917 ja niihin liittyvistä sanomalehtiartikkeleista sekä Turun hovioikeuden ratkaisuista vuosilta 1906−1912 ja niihin liittyvistä sanomalehtiartikkeleista. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös Ruotsissa sananvapaudesta vastaavalta ajalta tehdyn tutkimuksen tietoja.

Väitöskirjassa selvitetään painovapausasetusten syntyä ja kehitystä Venäjän keisarikunnassa ja sen reuna-alueilla, lähinnä Puolassa ja Virossa, vuosina 1809−1917. Koska vastaavaa tutkimusta ei ollut Puolan ja Viron tilanteesta saatavilla, tutkimuksen lähteenä on käytetty lähinnä Puolan ja Viron poliittista historiaa.

– Sananvapauden sääntelyssä merkittävinä instrumentteina toimivat sekä painovapausasetus että rikoslaki. Rikoslain uudistus oli Suomessa aloitettu 1864 ja saatu päätökseen 1889. Venäläisen ajattelutavan mukaan ei kuitenkaan ollut tärkeää minkälainen lainsäädäntö oli, tärkeämpää sen sijaan oli ketkä lakeja käyttivät. Tästä syystä oli tärkeää selvittää kontrollikoneiston osuus sananvapauden sääntelyssä. Kontrollikoneistoon kuuluivat edellä luetellut painoylihallituksen diaariosta poimitut tahot, Turun yliopistossa väittelevä Leena Harrinkari kertoo.

Painoasiamiesten rekrytointi tehosti valvontaa

Painoylihallitus oli keskusvirasto ja toimi sensuuriviranomaisena kenraalikuvernöörin alaisuudessa. Tutkimuskauden alussa ennakkosensuuri poistui ja painoasiamiesten virat lakkautettiin. Vuonna 1910 painoasiamiehet rekrytoitiin tehtäviinsä, jolloin valvonta tehostui. Painoylihallituksen piti toimia kenraalikuvernöörin määräysten mukaan, joten sen harkintavalta oli olematon. Sodan alettua vuonna 1914 painoylihallitus sai rinnalleen sotasensuurikomitean, jolloin valvonta kiristyi entisestään. Sodan aikana valvonta kohdistui erityisesti saksankieliseen kirjallisuuteen ja saksalaisiin lehtiin. Muutoin painoylihallitusta ja muita viranomaisia työllistivät muun muassa majesteettirikosjutut, jumalanpilkka ja jumalan pyhän sanan pilkkajutut (nykyisin uskonrauhan rikkominen), epäsiveellinen kirjallisuus, salaisten asiakirjojen julkaiseminen, laillisten sääntöjen ja viranomaisten vastustaminen sekä Venäjän kansalaisia koskeneet kunnianloukkausjutut.

– Tutkimuskauden aikana kaikki viranomaiset, niin muodoin myös oikeuslaitos, työskentelivät ankaran paineen alaisuudessa, Harrinkari kertoo.

Bobrikovin kauden aikana hovioikeuksien jäsenet oli erotettu tehtävistään. Käänne tapahtui tutkimuskauden alussa, kun erotetut hovioikeuden jäsenet palasivat tehtäviinsä. Vaasan ja Viipurin hovioikeuksien osalta erotettujen hovioikeuksien jäsenten paluu sujui ongelmitta. Turussa hovioikeuden jäsenten paluussa ilmeni ongelmia, kun hovioikeudesta erotettujen jäsenten tilalle nimitetyt jäsenet eivät suostuneet luopumaan viroistaan. Toinen hovioikeuden jäseniä koskeva selkkaus koski yksinomaan Viipurin hovioikeutta. Vuonna 1913 Viipurin hovioikeuden jäsenet tuomittiin Pietarissa vankeuteen. Vei aikansa ennen kuin uudet hovioikeuden jäsenet oli rekrytoitu tehtäviin.

Myös senaatin oikeusosastossa esiintyi ongelmia. Senaatin oikeusosaston perustuslailliset jäsenet erosivat tehtävistään vuonna 1909. Tämän jälkeen oikeusosaston jäseniksi nimitettiin niin sanottuja myöntyväisyyssuuntausta edustavia, toisin sanoen Venäjän keisarikuntaan positiivisesti suhtautuneita juristeja. Osa näistä senaatin jäsenistä erosi Viipurin hovioikeuden selkkauksesta johtuneesta painostuksesta. Myöntyväisyyssuuntausta edustavat jäsenet olivat senaatin oikeusosastossa aina Venäjän keisarin eroamiseen asti. Tämän jälkeen uudet senaatin oikeusosaston jäsenet lukeutuivat porvaristoon.

Kenraalikuvernöörin vahva asema näkyi myös sananvapauskysymyksissä

Harrinkari on jakanut tutkimuskautensa kolmeen ajanjaksoon: vuodet 1906−1910, vuodet 1910−1914 ja vuodet 1915−1917. Vuosina 1906−1910 sananvapausjuttuja oli suhteellisen vähän. Tämä johtui osaltaan siitä, että esimerkiksi sanomalehtiä oli lakkautettu Bobrikovin kaudella. Ratkaisuja oli tehty hallinnollisin päätöksin, joista ei voinut valittaa. Myös hovioikeuden jäsenten vaihtumisella oli oma merkityksensä, sillä hovioikeuksien sekä senaatin oikeusosaston jäsenten vaihtumiset hidastivat päätöksentekoa ja vaikuttivat sananvapauteen. Useimmat sananvapautta koskevat jutut käsiteltiinkin vasta tutkimuskauden keskimmäisellä jaksolla. Kun vuonna 1911 prokuraattoriksi nimitettiin venäläismielinen Hosiainov, juttujen käsittely senaatin oikeusosastossa tiukkeni. Hosiainovin jälkeen prokuraattoriksi nimitettiin venäläinen Kasanski, ja tilanne kiristyi entisestään. Tilanteen kärjistyminen näkyi erityisesti majesteettirikosjuttujen lisääntymisenä.

– Monessa tutkimuksen kohdassa kuitenkin ilmenee kenraalikuvernöörin vahva asema sananvapausjuttujen käsittelyssä, joten näyttää siltä, että oikeuslaitoksen jäsenten puoluepoliittisella kannalla ei ollut sanottavaa vaikutusta juttujen lopputulokseen.

Vuonna 1917 keisari luopui vallasta. Sen jälkeen Venäjältä ilmoitettiin sähkösanomalla, että painoylihallituksen johtaja on erotettu. Painoasiamiesten virat lakkautettiin, alkoi painoylihallituksen alasajo. Seurasi myös oikeuslaitoksen uudistaminen. Heinäkuun 22. päivänä 1918 annettu laki loi itsenäisen, hallitusvallasta ja valtion päämiehestä riippumattoman korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden. Painovapauslaki annettiin tammikuun 4. päivänä 1919. Lain 1. §:n mukaan: Jokaisella Suomen kansalaisella oli oikeus ilman ennakollista estettä julkaista painokirjoituksia. 

***

OTL Leena Harrinkari esittää väitöskirjansa Sananvapauden venäläinen ruletti: sananvapaus Suomessa 1906-1917 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 4.11.2016 klo 12.00 (Turun yliopisto, PharmaCity, Pha1-auditorio, Itäinen Pitkäkatu 4, Turku)

Vastaväittäjänä toimii professori emeritus Lars Björne (Turun yliopisto) ja kustoksena professori Mia Korpiola (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

OTL Leena Harrinkari on syntynyt vuonna 1950 ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1975. Korkeakoulututkintonsa (OTL) Harrinkari suoritti vuonna 2005. Väitöksen alana on oikeushistoria.

Väittelijän yhteystiedot: p. 050 589 7213, leena.harrinkari(at)gmail.com

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/125480  

 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 28.10.2016 7:40 ,  Päivitetty 28.10.2016 7:42

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto