Kulttuurisäätiöt voisivat parantaa vaikuttavuuttaan lisäämällä saavutettavuutta (Väitös: FM Suvi Heikkilä, 2.12.2017, kulttuuriperinnön tutkimus)

​Turun yliopiston tiedote 21.11.2017

Suvi Heikkilä tarkastelee väitöskirjassaan Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahaston vaikuttavuutta apurahansaajien kokemusten kautta. Väittelijän mukaan vaikuttavuustutkimus kaipaa humanistista näkökulmaa.

– Apurahat ovat olleet haastattelemieni henkilöiden hankkeille elintärkeitä. Suurin osa hankkeista ei olisi toteutunut ilman apurahaa. Tämä johtuu paitsi konkreettisesta tarpeesta suurelta osin myös henkisestä kannustuksesta ja velvollisuudentunteesta, Heikkilä sanoo.

Väitöskirja paljastaa, että kentällä liikkuu paljon uskomuksia ja jopa väärää tietoa, jotka estävät ihmisiä hakemasta apurahaa tai huonontavat heidän mahdollisuuksiaan. Säätiöt voisivatkin Heikkilän mukaan lisätä vaikuttavuuttaan helposti muun muassa parantamalla saavutettavuutta. Säätiöiden tulisi panostaa tiedotukseen ja jalkautua kentälle. Myös säätiön selkeä profiloituminen ja riittävän suuruiset apurahat auttavat apurahansaajia. Säätiöiden olisi Heikkilän mukaan hyvä pyrkiä lisäksi parantamaan apurahataiteilijoiden ja -tutkijoiden asemaa.

– Säätiötoimijoiden olisi hyvä tiedostaa vastuunsa kulttuuripoliittisina suunnannäyttäjinä. Apurahat ovat paitsi tukipäätöksiä myös viesti tekijälle, että hänen toimintaansa arvostetaan sekä viesti yleisölle ja muille päättäjille siitä, mitä kulttuuria säätiön hoitokunta pitää arvokkaana, Heikkilä toteaa.

Apuraha on saajalleen tunnustus, toiminnan mahdollistaja sekä merkki siitä, että joku muukin pitää hanketta toteuttamisen arvoisena. Moni väitöstutkimukseen haastateltu tieteilijä ja taiteilija kuvaa tämän rohkaisun olleen elintärkeä hankkeelle, tai jopa suunnanneen heidät uralleen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa uraa apuraha saadaan, sitä suurempi on sen kannustava merkitys.

– Säätiörahoituksella toimivalle kulttuurintuottajalle, taiteilijalle tai tutkijalle itse raha ei ole työn pääasia. Jos aikoo työskennellä pätkittäin epävakaalla ja kilpaillulla rahoituksella, on oltava intohimoa. Apurahansaajia yhdistääkin tahto toteuttaa itseään tai luoda jotain tärkeää, mitä maailmasta vielä puuttuu. Apurahansaaja on suorittamassa itseään suurempaa tehtävää, Heikkilä toteaa.

Apurahansaajat toivovat avoimuutta päätöksentekoon

Monet apurahansaajat toivovat avoimuutta apurahoja koskevaan päätöksentekoon ja palautetta omista hylätyistä hakemuksistaan. Apurahapäätökset tapahtuvat suljettujen ovien takana, mutta säätiöiden salamyhkäisyydelle on myös perusteita.

– Hoitokunnassa ja asiantuntijoina toimivilla vapaaehtoisilla on paljon vastuuta ja he saavat jo nykyisellään turhan paljon kritiikkiä osakseen. Lisäksi säätiöillä ei ole resursseja palautteen antamiseen. Säätiöiden ei myöskään tarvitse noudattaa samanlaisia tasapuolisuuden vaatimuksia kuin julkishallinnon. Heillä on oikeus valita tuettavakseen hanke, johon he uskovat, huolimatta siitä, miten moni hakija joutuu pettymään, Heikkilä kertoo.

Apurahan merkitystä tunnuksena ja meriittinä korostaa se, jos apurahan myöntävä taho on arvostettu, kilpailu on ollut kovaa ja summa on suuri. Apurahansaajat kuvaavat tunnustuksen konkretisoituneen myöntäjän järjestämässä juhlallisessa apurahojenjakotilaisuudessa, tavattuaan lahjoittajia tai nähtyään merkittäviltä vaikuttavat muut apurahansaajat ja hankkeet.

– Kun hoitokunnan asiantuntemukseen luotetaan, tuntuu heidän huomionsa imartelevalta. Monelle apurahansaajalle on kunnia-asia saattaa rahoitettu hanke onnistuneesti loppuun, vaikka raportointivelvollisuus olisi jo kauan sitten hoidettu, Heikkilä kertoo.

Apurahalla työskentelyyn liittyy epävarmuutta

Apurahalla työskentely on byrokraattista, pätkittäistä ja epävarmaa. Kuten muissakin pätkätöissä, tulevaisuutta on mahdotonta suunnitella etukäteen ja monet arkiset asiat, kuten luottokelpoisuus tai vapaa-aika muuttuvat hankaliksi.

– Apurahat myös vaikeuttavat virastoissa asioimista. Verotusasioiden, eläkemaksujen, yhteiskunnan tukien ja muiden pätkätyösuhteiden kanssa jongleeraaminen on apurahansaajien mielestä haastavaa. Haasteita tuovat myös jatkuva rahoituksen hakeminen, joka vie panoksia varsinaiselta työltä, Heikkilä sanoo.

Vaikka apurahan saaneet näkevät apurahan meriittinä, he haluavat Heikkilän mukaan usein pitää siitä matalaa profiilia, sillä ympäröivän yhteisön asenteet apurahaan nähdään alentavina. Toisaalta työyhteisössä, jossa apurahojen arvo ymmärretään paremmin, apurahansaaja saattaa kohdata kateutta tai muita kiusallisia tunteita.

– Tutkijoilla apuraha on myös konkreettisesti laskenut asemaa tiedeyhteisössä, sillä apurahalla työskentelevällä ei ole samoja oikeuksia kuin muualta rahoituksen saaneilla. Tässä tosin on lähivuosina tapahtunut parannusta, kuten sosiaaliturvan, sairausvakuutuksen ja yleiskustannuslisän lisääminen osaan apurahoista.

Apurahansaaja kokee usein, ettei ole tehnyt riittävästi. Häntä painavat huono-omatunto, syyllisyys ja riittämättömyyden tunne. Apurahansaaja kokee lisäksi pelkoa ja ahdistusta muun muassa hankkeen epäonnistumisesta tai jonkin virheen tekemisestä. Hän toivoo, että häneen oltaisi tyytyväisiä ja että hän osoittautuisi luottamuksen arvoiseksi.

– Velvollisuuden voima hankkeiden toteutumisessa on suuri. Apurahahakemusta laadittaessa maalaillaan kauniita kuvia. Kun hanke sitten saakin rahoituksen ja on aika kääriä hihat, nousee apurahansaajan otsalle tuskanhiki. Samalla kun apurahansaaja pyrkii lunastamaan lupauksensa, hän ylittää esteitä, jotka muutoin olisivat kaataneet hankkeen. Rahojen loppuminen kesken korvataan talkootyöllä ja omilla säästöillä, yllättävät esteet sisulla ja peräänantamattomuudella, Heikkilä kuvaa.

Kielteinen apurahapäätös aiheuttaa lievimmillään hetkellisen henkisen notkahduksen, pahimmillaan masennusta ja toivottomuuden tunteen. Joskus kielteinen päätös saa apurahansaajan luopumaan hankkeesta tai koko alasta.

– Mitä enemmän hakija luottaa asiantuntijoiden arvioon, tai mitä herkempi ammatillinen itsetunto hänellä on, sitä suurempi on kielteisen päätöksen vaikutus. On tärkeää, että valitsematta jäänyt kulttuuritoimija saa tukea kotijoukoilta tai kollegoilta.

***

FM Suvi Heikkilä esittää väitöskirjansa Koettu vaikuttavuus. Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahaston toiminta apurahansaajien kertomana julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 2.12.2017 kello 12.00 (Turun yliopisto, Porin yliopistokeskus, Auditorio 125, Pohjoisranta 11, Pori).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Simo Häyrynen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Anna Sivula (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

FM Suvi Heikkilä on syntynyt vuonna 1980 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Messukylän lukiossa Tampereella vuonna 1999. Heikkilä suoritti korkeakoulututkintonsa (FM) vuonna 2011 Turun yliopistossa. Väitöksen alana on kulttuuriperinnön tutkimus.

Väittelijän yhteystiedot: p. 044 0302017, suviheikkila@yahoo.com

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/heikkila_suvi.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7004-9

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 21.11.2017 9:00 ,  Päivitetty 21.11.2017 9:08

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto