Tieteiselokuvat avaavat uuden näkökulman Yhdysvaltain kylmän sodan kulttuurihistoriaan (Väitös FM Kimmo Ahonen, 8.6.2013)

​Turun yliopiston väitöstiedote 30.5.2013

FM Kimmo Ahonen tarkastelee yleisen historian väitöskirjassaan, miksi invaasion teema oli niin keskeinen tieteiselokuvassa ja millä tavoin se kytkeytyy Yhdysvaltain 1950-luvun historiaan.

– Avaruusmuukalaisten invaasio oli lajityypin elokuvien tyypillisimpiä aiheita, jota on sittemmin kierrätetty toistuvasti länsimaisessa populaarikulttuurissa, Ahonen kertoo.

Tieteiselokuvan nousua elokuvan lajityyppinä siivittivät tieteiskirjallisuuden ja -sarjakuvan kasvava suosio sekä julkinen keskustelu kommunismin uhasta, lentävistä lautasista ja atomipommista. Tieteiselokuvat ja ufologinen kirjallisuus ruokkivat toisiaan pitämällä lentävät lautaset aiheena julkisuudessa.

 

Kommunismin pelko projisoitiin avaruusolioihin

Ahonen esittää laajaan vertailuaineistoon pohjautuen, että invaasioelokuvat tarjosivat kulttuurisen neuvotteluareenan kylmän sodan ja tieteellis-teknologisen kulttuurin abstrakteille uhkakuville.

 
– Aikakauden poliittiset jännitteet eivät kuitenkaan automaattisesti heijastuneet elokuviin. Vain muutama tieteiselokuvista julisti avoimesti kommunismin vastaista sanomaa, Ahonen kertoo.
 
Sen sijaan kommunismia kohtaan tunnetut pelot näkyivät pakottavaa yhdenmukaisuutta ja käytännöstä vieraantunutta intellektualismia kohtaan tunnettuina epäluuloina.
 
– Individualististen ja tunteellisten yhdysvaltalaisten vastakohdaksi asetettiin kollektiivisesti toimivat ja tunteettomat muukalaiset.
 
Invaasioelokuvien valtavirta oikeutti kylmän sodan kilpavarustelua näyttämällä, kuinka tiedemiehet ja sotilaat puolustivat kriisitilanteessa Yhdysvaltoja. Kamppailu avaruusmuukalaisia vastaan oli uskontaistelua ateismia ja kollektivismia vastaan.

 

Elokuvat tarjosivat väylän yhteiskuntakritiikkiin

 – Tieteiselokuvat tarjosivat elokuvatekijöille myös väylän yhteiskuntakritiikkiin, joka oli muuten vaikeaa Hollywoodissa mccarthyismin vuosina, Ahonen muistuttaa.

 
Invaasioelokuvat toimivat sekä kylmän sodan uhkakuvien lietsojina että niiden lieventäjinä. Elokuvat toivat esille niitä ristiriitoja, joita nouseva kulutuskulttuuri, esikaupunkielämä ja sodanjälkeiset sukupuoliroolit tuottivat. Esimerkiksi elokuvassa Varastetut ihmiset (1956) muukalaisten hyökkäys eteni salakavalana soluttautumisena, jolloin kamppailun kohteena oli yksilön autonominen persoona ja vapaa tahto. Siinä ihmiset muuttuivat koneiksi, automaateiksi, joiden sielu oli kadonnut jonnekin teollisen yhteiskunnan rattaisiin.
 
– Pienen budjetin elokuvat onnistuivat kiteyttämään ja visualisoimaan sellaisia teemoja, joita käsiteltiin 1950-luvulla akateemisessa massakulttuurikeskustelussa.
 
***
 
Lauantaina 8. kesäkuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Yliopistonmäki) julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Kimmo Kalevi Ahosen väitöskirja ”Kylmän sodan pelkoja ja fantasioita. Muukalaisten invaasio 1950-luvun yhdysvaltalaisessa tieteiselokuvassa”. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Jari Sedergren Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Auvo Kostiainen.
 
FM Kimmo Ahonen on syntynyt 1969 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1988 Luostarivuoren lukiosta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi 1997 Turun yliopistosta. Turun yliopistossa Ahonen on työskennellyt yleisessä historiassa assistenttina ja tutkijana sekä kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa projektipäällikkönä. Väitös kuuluu yleisen historian alaan.
 
Välittelijän yhteystiedot toimittajia varten:050 448 6657, kimmo.ahonen(at)utu.fi
 
Väittelijältä voi tiedustella myös väitöskirjan arvostelukappaleita.
 
 
Väitöskirjan myynti: Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop, https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/
 
Väitöskirja on julkaistu Turun yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa, https://www.doria.fi/handle/10024/90543  

 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 30.5.2013 12:15 ,  Päivitetty 30.5.2013 12:20

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto