Tyttöjen ja poikien välistä kiusaamista ei pidä kuitata tykkäämisenä (Väitös PsM Miia Sainio, 20.9.2013)

Turun yliopiston tiedote 13.9.2013

Sainio tarkasteli väitöskirjassaan eroja saman sukupuolen sisällä ja sukupuolten välillä tapahtuvassa kiusaamisessa peruskoulun luokilla 3–6 ja 7–9.

Hän havaitsi, että vaikka kiusaamisen kohteet näyttivät pääasiassa valikoituvan heikossa asemassa olevien toverien joukosta, myös toverisuosio on yhtenä riskitekijänä sukupuolirajat ylittävässä kiusaamisessa.

– Löydös on mielenkiintoinen, mutta myös huolestuttava. Tulos saatetaan tulkita niin, että sukupuolirajat ylittävän kiusaamisen taustalla olisi tykkäämistä. Tämäntyyppisillä selitysmalleilla, joiden tarkoitus on ehkä lohduttaa, voidaan ohittaa kiusaamisen vakavuus, Sainio pohtii.

Sainio tutki kiusaamisen aiheuttamia seurauksia yläkoululaisten kiusattujen hyvinvointiin. Hän havaitsi, että kiusaamisen negatiiviset vaikutukset hyvinvointiin näkyivät puolen vuoden seurannan jälkeen voimakkaimpina tytöillä, joita pojat kiusasivat.

Kiusatut saattavat olla epätyypillisiä kiusattuja

Sainio havaitsi, että kiusaamisen vastainen ohjelma, KiVa Koulu, vähensi alakoululaisten osalta tyttöjen ja poikien välistä kiusaamista. Hieman vanhemmilla lapsilla ja nuorilla tilanne oli kuitenkin toinen: KiVa-koulu ei vaikuttanut sukupuolirajat ylittävään kiusaamiseen enää yläkoulussa.

– Tässä on tärkeää pohtia otetaanko sukupuolirajat ylittävä kiusaaminen vähemmän vakavasti, jolloin kiusaaminen saatetaan ohittaa helpommin.

Sainio pitää mahdollisena, että tyttöjen ja poikien väliseen kiusaamiseen on vaikeampaa puuttua yläkoulussa, jossa opettaja ei enää yhtä suuressa määrin vietä aikaa ryhmän kanssa.

Kiusaamista voi olla hankala havaita myös sen takia, että kiusatut eivät ole aina kovin tyypillisiä kiusattuja. Kiusattu voi olla suosittu oppilas, joka saatetaan kokea uhkana tai yksinkertaisesti vain silmiinpistävänä vastakkaisen sukupuolen edustaja. Kiusatun korkea status saattaa vääristää kuvaa kiusatun hyvinvoinnista. Tämän vuoksi aikuiset eivät ehkä aina ymmärrä puuttua määrätietoisesti kiusaamiseen, vaikka sen seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia.

”Rakkaudesta se hevonenkin potkii” tuo heikosti lohtua

Kun tutkimuksessa katsottiin kiusattujen puolustamissuhteita, kiusatut nimesivät puolustajikseen pääasiassa saman sukupuolen edustajia. Myöskään ystävien määrä ei näyttänyt suojaavan sukupuolirajat ylittävältä kiusaamiselta. Tämä lisää sukupuolirajat ylittävän kiusaamisen ongelmallisuutta. Sukupuolirajat ylittävään kiusaamiseen tarvittaisiin mahdollisesti kiusaajan sukupuolen edustaja, jotta puolustaminen olisi tehokasta.

Sukupuolten välisen kiusaamisen haasteellisuutta lisää samanaikaiset poikien ja tyttöjen väliset jännitteet. Tykkääminen ja seurusteluasiat nousevat pintaan jo varhain. ”Rakkaudesta se hevonenkin potkii” -lausahdukset tuovat kiusatulle kuitenkin heikosti lohtua.

– Kiusaamisen ja tykkäämisen välille ei pidä vetää yhteyttä. Kiusaaminen tulisi aina nähdä vakavana lasten- tai nuorten välisenä suhteena, jossa kiusattua pyritään alistamaan tavalla tai toisella, Sainio painottaa.

***

Perjantaina 20. syyskuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Publicum, Pub3-auditorio, Assistentinkatu 7) julkisesti tarkastettavaksi psykologian maisteri Miia Sainion väitöskirja ”Same- and Other-Sex Victimization: Risk Factors, Consequences, and Protection by Peers” (Kiusattuna sukupuolen sisällä ja sukupuolten välillä: Riskitekijät, seuraukset ja vertaisten tuki). Virallisena vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Philip Rodkin Illinoisin yliopistosta USA:sta ja kustoksena professori Christina Salmivalli.

PsM Miia Sainio on syntynyt 1980 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2000 Järvenpään lukiosta. Sainio on valmistunut psykologian maisteriksi 2006 Turun yliopistosta, jossa hän parhaillaan toimii tohtorikoulutettavana. Väitös kuuluu psykologian alaan.

Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten: p. 041 543 5911, s-posti miia.sainio@utu.fi

Väittelijän kuva: http://www3.utu.fi/vaittelijat/sainio_miia.jpg

Väitöskirjan myynti: Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop, https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/

Väitös on julkaistu Turun yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa: https://www.doria.fi/handle/10024/92179​​

Asiasana: Viestintä;
Tagit:
Julkaistu 13.9.2013 12:15 ,  Päivitetty 13.9.2013 12:20

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto