KiVa Koulu -ohjelmasta kansainvälinen vientituote

​– KiVa Koulu -ohjelmaan kuuluu muun muassa koulun henkilökunnan koulutusta, oppituntimateriaaleja, jokavuotinen seurantakysely koulukohtaisine palautteineen sekä koululaisille tehty tietokonepeli. Kouluihin perustetaan omasta henkilökunnasta koostuva KiVa-tiimi, joka ratkoo kiusaamistilanteita, kertoo ohjelman johtaja, professori Christina Salmivalli.

Konsepti on jo osoittanut toimivuutensa Suomessa ja sen käyttäjäksi on rekisteröitynyt lähes 2500 koulua eli noin 90 % Suomen perusopetusta antavista kouluista.

Hyviä vaikutuksia maailmalle

KiVa Koulun vaikuttavuutta on tutkittu alusta asti. Kaikilla luokka-asteilla kiusaaminen on vähentynyt vuosittain 10 %. Kun kiusaaminen tulee KiVa-tiimin tietoon, se käynnistää tehokkaan prosessin, jossa keskusteluja käydään sekä kiusaajan että kiusatun kanssa. Seuratuista tapauksista 98 prosentissa kiusaaminen vähentyi ja 86 prosentissa loppui kokonaan.

Haasteena on vielä se, että kaikki kiusaamistapaukset eivät tule tiimien tietoon.

– Olemme pyrkineet helpottamaan kiusaamisen ilmoittamista tekemällä KiVa- tietokonepeliin virtuaalipostilaatikon, jonka viestit ohjautuvat suoraan oman koulun tiimille, kertoo Oppimistutkimuksen keskuksen johtaja, erikoistutkija Elisa Poskiparta.

Projektipäällikkö Juha Ollila vastaa ohjelman viemisestä maailmalle. KiVa Koulusta pyritään tekemään merkittävä vientituote.

– Toivomme, että voimme auttaa lapsia maailmalla ja tehdä osaltamme tunnetuksi Suomea ja suomalaista tutkimusta, Salmivalli suunnittelee.

Asiasana:
Tagit:

 

 

 

 

 

Jotta KiVa Koulu toimisi mahdollisimman hyvin myös kansainvälisillä markkinoilla, se pitää muokata kunkin maan viestintäkulttuuriin sopivaksi.

 

 

 INFO

 

​- Turun yliopistossa kehitetty KiVa Koulu -ohjelma vähentää tehokkaasti koulukiusaamista kaikilla perusopetuksen vuosiluokilla. Ohjelma vaikuttaa useisiin kiusaamisen muotoihin, myös netissä ja kännykällä tapahtuvaan kiusaamiseen.

- KiVa Koulu kuuluu Turun yliopiston innovaatioiden kehittämisohjelmaan ja se on saanut mm. Vuoden Lapsiteko
-palkinnon.

- KiVa Koululle on kysyntää myös maailmalla – liikkeelle on lähdetty jo ainakin Hollannissa, Walesissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

 

 Lue lisää

 

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto