Jakelu ja julkistaminen

Väitöskirja on julkistettava viimeistään kymmenen päivää ennen väitöstilaisuutta klo 12:een mennessä.

Dekaani voi myöntää julkistamiseen jatkoaikaa. Päätös jatkoajasta on toimitettava opiskelijapalveluihin määräaikaan mennessä.

Mikäli väitöskirja julkaistaan painettuna, väitöskirjoja on toimitettava yliopistolle.
Painosmäärät:

Väitöskirjat toimitetaan varaamattomina, eikä varauksia oteta vastaan etukäteen eikä kahtena ensimmäisenä jaossaolopäivänä. Väitöskirjoja jaetaan opiskelijapalveluista tai tiedekuntien kanslioista kuittausta vastaan.

Väittelevät toimittavat väitöskirjansa tiedekuntaan seuraavasti:

Kirjaa on varattava myös vastaväittäjälle ja kustokselle. Joissain oppiaineissa edellytetään väittelijän luovuttavan väitöskirjaansa myös muille tahoille. Asiaa voi tiedustella kustokselta.

Sähköinen julkaisu

Ainoastaan sähköisesti julkaistava väitöskirja toimitetaan yliopiston kirjastoon. Lisäksi tulee tehdä kolme paperille tulostettua, arkistointikelpoista kopiota, jotka toimitetaan

  • kirjastoon
  • tiedekuntaan
  • opiskelijapalveluihin.

Asiasana:
Tagit:

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto