Väitostilaisuuden kulku ja pukeutuminen

Pukeutuminen​

Ohjeet koskevat väittelijää, vastaväittäjää ja kustosta, jotka noudattavat arvokasta, tilaisuuteen sopivaa pukeutumista. Ohjeet ovat perinteen mukaiset eikä niitä vaadita noudattamaan kirjaimellisesti.

Yleisön pukeutuminen väitöstilaisuudessa on vapaa.

Tumma puku

Miehillä yksi tai kaksirivinen, musta, tummansininen tai tummanharmaa puku. Kangas voi olla himmeäraitainen ja mahdolliset liivit samaa kangasta tai puvun väriin sointuvat. Valkoinen paita ja hillitty, puvun väriin sointuva, (mutta ei valkoinen) solmio tai solmuke, tummat sukat ja ohutpohjaiset kengät.

Naisilla hienostunut musta (tumma) leninki, kevyt jakkupuku tai housuasu. Kevyet avokkaat ja esimerkiksi kenkien väriin soinnutetut sukat.

Frakki

Miehillä musta pitkäliepeinen hännystakki, mustat liivit, valkoinen frakkipaita, jossa on kovitettu edusta ja kaulukset. Housujen sivusaumassa on satiininauhat. Frakin kanssa käytetään aina valkoista solmuketta. Mustien liivien kanssa käytetään ohutpohjaisia kenkiä ja mustia sukkia, ei taskuliinaa eikä rannekelloa. Päivällisellä ja illalla käytetään valkoista liiviä ja kiiltonahkakenkiä. Valkoisten liivien kanssa pidetään myös taskuliinaa, ellei ole kunniamerkkejä. Ns. herrapäivällisillä pidetään myös illalla mustia liivejä. Päällysvaatteina pidetään mustaa takkia tai viittaa sekä valkea kaulaliinaa ja valkeita käsineitä.

Naisilla tämä tarkoittaa mustaa, täyspitkää ja pitkähihaista hametta, jakku- tai housupukua ja siroja juhlakenkiä. Hameessa ei saa olla avaraa pääntietä. Päivällisellä ja ulkona voi pitää myös mustia käsineitä.

Tohtorinviitta

Mikäli joku edellä mainituista käyttää tohtorinviittaa, sopivat muut keskenään joko tummaan pukuun tai frakkiin pukeutumisesta.

 

vaitos-480p.jpg

Väitöstilaisuuden alku

Väitöstilaisuuteen tultaessa saliin astuu ensin väittelijä, sitten kustos ja viimeisenä vastaväittäjä.

Kustos ja vastaväittäjä, mikäli ovat valmistuneet tohtoreiksi suomalaisesta yliopistosta, pitävät tohtorinhattua kädessään saapuessaan saliin.
 
Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen, kustos avaa väitöstilaisuuden lausuen:
"...tiedekunnan määräämänä kustoksena julistan väitöstilaisuuden alkaneeksi".

Väittelijä pitää seisaaltaan suomenkielisen lectio praecursoriansa, joka saa kestää enintään 20 minuuttia. Ulkomaiselle vastaväittäjälle annetaan käännös lectio praecursoriasta.

Kuulijoita tervehditään järjestyksessä: "Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisat kuulijat".

Lectio praecursorian päätyttyä väittelijä lausuu: "Pyydän Teitä, arvoisa professori (tohtori jne.) ... tiedekunnan määräämänä vastaväittäjänä esittämään ne muistutukset, joihin katsotte väitöskirjani antavan aihetta".

Vastaväittäjä esittää seisaaltaan lyhyen lausunnon, jossa hän koskettelee väitöskirjan aihepiirin asemaa ja merkitystä tieteessä ja muita yleisluonteisia kysymyksiä. Lausunnon jälkeen vastaväittäjä ja väittelijä istuutuvat.

Työn tarkastus

Varsinaisen tarkastuksen alkupuolella vastaväittäjä kohdistaa ensin huomion metodisiin ja yleisiin kysymyksiin, minkä jälkeen seuraa yksityiskohtainen tarkastus.

Vastaväittäjä saa käyttää tarkastukseensa enintään neljä tuntia, jotta mahdollisille ylimääräisille vastaväittäjille jäisi riittävästi aikaa. Jos tarkastus vie runsaasti aikaa, voidaan pitää tauko, jonka kustos ilmoittaa. Väitöstilaisuus saa kestää enintään kuusi tuntia.

Painovirheiden oikaiseminen jätetään pois. Väittelijä voi sen sijaan antaa vastaväittäjälle kirjallisen luettelon huomaamistaan virheistä, jonka vastaväittäjä liittää tiedekunnalle jätettävään lausuntoonsa.

Tilaisuuden päätös

Päätettyään tarkastuksen vastaväittäjä seisaalleen nousten esittää loppulausuntonsa, jota väittelijä kuuntelee seisaaltaan.

Väittelijä esittää seisaaltaan kiitoksensa vastaväittäjälle.

Väittelijä kääntyy yleisön puoleen ja lausuu:
"Tämän jälkeen kehotan niitä arvoisia läsnäolijoita, joilla on jotakin huomauttamista väitöskirjani johdosta, pyytämään puheenvuoron kustokselta".

Kustos johtaa puhetta jakaen puheenvuorot ja valvoen, että väittelijä saa vastata välittömästi kuhunkin huomautukseen ja ettei käytetyissä puheenvuoroissa siirrytä syrjään asiasta.

Kustos päättää seisaalleen nousten väitöstilaisuuden lausuen:
"Väitöstilaisuus on päättynyt".

Tilaisuuden jälkeen on yleensä kahvitilaisuus esimerkiksi luentosalin edessä.

vaitoskahvi-480p.jpg

Asiasana:
Tagit:

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto