Arne Rousi, rehtorina 1987–1993

Lama hyydyttää toiveet

Turun yliopiston valtuusto valitsi kasvitieteen professori Arne Rousin rehtoriksi elokuun alusta 1987 alkaneeksi kolmivuotiskaudeksi. Vuonna 1990 valtuusto valitsi hänet toiselle kolmivuotiskaudelle.

Asetelma valtion tiede- ja korkeakouluhallinnon ja Turun yliopiston välillä pysyi alkuun kireänä. Heti rehtoriksi valintansa jälkeen huhtikuussa 1987 Arne Rousi antoi Turun Sanomille haastattelun, jonka otsikkona oli ”Yliopistoa syrjitty määrärahojen jaossa”.  Erityisen räikeänä epäkohta näkyi hänen mukaansa tuntiopetusmäärärahojen äärimmäisenä niukkuutena.  Tieteelliseen opetukseen oli kyllä olemassa korkeatasoinen resurssi, dosenttikunta, mutta määrärahojen puutteessa sitä ei voitu käyttää. Tästä kärsivät erityisesti opiskelijat.

Parempaa oli kuitenkin pian luvassa. Valtioneuvoston päätöstä yliopistojen tutkimusmäärärahojen tasokorotuksesta vuosina 198891 alettiin toteuttaa. Myös yliopiston rakennusohjelma pääsi vihdoin käyntiin, samoin suuret turkulaiset yhteistyöhankkeet DataCity ja BioCity. Myös kemian laitosrakennuksen rakentaminen käynnistyi. Suhteet opetusministeriöönkin paranivat. Rousi tunnettiin yhteistyökykyisenä, helposti lähestyttävänä ja laajatietoisena herrasmiehenä. Nämä ominaisuudet olivat tietysti hyödyksi myös neuvottelupöydissä.

Jo ensimmäisessä uudenvuodentervehdyksessään rehtori ilmaisi tyytyväisyytensä yliopiston kehitysnäkymiin. Lähivuosina Rousi saattoi keskittyä yliopiston rakennusohjelman edistämiseen, virkarakenteen kehittämiseen sekä pohtimaan yliopiston omaleimaisuuden parantamista ja sen kykyä vastata yhteiskunnan uusiin haasteisiin pitemmällä tähtäimellä. Hän halusi myös lisätä opiskelijoiden kansainvälistymistä ja vaati mm. Suomea osallistumaan aktiivisesti tuolloin käynnistyneisiin eurooppalaisiin Erasmus-vaihto -ohjelmiin.

Rousin toiselle rehtorikaudelle tultaessa 1990 alkoi mustia pilviä kuitenkin kertyä sekä Turun että Suomen taivaalle. Maa syöksyi lamaan. Myös yliopistojen määrärahoja leikattiin, säästöohjelmia laadittiin, virkoja lakkautettiin ja henkilökuntaa lomautettiin. Korkeakoululaitoksen rakennekeskustelu aloitettiin. Suomessa sanottiin olevan kokoonsa nähden liikaa yliopistoja. Joillakin aloilla arvioitiin tuotettavan liikaa tutkintoja. Keskusteltiin laitosten ja kokonaisten tiedekuntien lopettamisesta sekä korkeakoulujen yhdistämisistä.

Keväällä 1993 Rousi arvioi tulevaksi vuodeksi päätettyjen budjettisupistusten uhkaavan jo pelottavasti yliopistojen toimintakykyä. Toisaalta tapahtui myös myönteistä kehitystä. Yliopiston siirtyminen toimintamenobudjetointiin, uusi virkamieslaki, yliopiston hallintoasetus sekä yliopiston tulostavoitteista vuosittain aloitetut neuvottelut opetusministeriön kanssa lisäsivät periaatteessa yliopistojen itsehallintoa, joskaan tästä ei pahenevan niukkuuden oloissa ollut juuri hyötyä. Yliopistojen autonomiaa voi pitää myös pitkälti näennäisenä, sillä jaettavia voimavaroja hallitsi opetusministeriö, jolla oli myös voimakas tahto ohjata yliopistojen toimintaa.


Yliopiston keskusaukion remontoidun suihkulähdealtaan käyttöönottojuhlallisuudet
6. marraskuuta 1992. Rehtori Arne Rousi sytyttämässä altaan soihtuja.


Rousin keskeinen johtopäätös kehityksestä oli tarve käynnistää keskustelu maan yliopistojen työnjaon kehittämisestä ja voimavarojen suuntaamisesta kunkin omille vahvuusaloille. Tuohon aikaan ei vielä puhuttu koko yliopistoa koskevista strategioista eikä profiloinnista, mutta Rousi esitti jo syksyllä 1990 ehdotuksen Turun yliopiston mahdollisista painoalueista. Rousin vielä aika karkealle listalle kuuluivat ympäristöntutkimus ja ekologia, molekyylibiologia ja biotekniikka sekä taiteiden ja kulttuurin tutkimus. Samalla rehtori kannusti tiedekuntia keskusteluun vahvuusalueistaan. Rousin kaavailut ovat säilyttäneet aika hyvin ajankohtaisuutensa.

Yliopistotiedot-lehden jäähyväiskirjoituksessaan kesäkuussa 1993 Rousi varoitti tulossa olevista vaikeista saneerauspäätöksistä ja resurssien vähenemisestä, jotka voivat aiheuttaa myös henkilökunnan etujen heikennyksiä. Rousin toinen rehtorikausi päättyi Turun yliopiston kannalta varsinaiseen shokkiin: vielä samana kesänä valtioneuvosto päätti lopettaa hammaslääkärikoulutuksen Turussa.  

Keskustelua hammaslääkärien arvioidusta ylikoulutuksesta ja sen vaatimista supistamistarpeista oli käyty jo pari vuotta, mutta ei ajateltukaan, että lakkautuspäätös olisi koskenut alan ehkä kansainvälisesti tunnetuinta Turun laitosta.

Rousi näki – ehkä ensimmäisenä Turun yliopistossa – että syy oli paljolti turkulaisten huonossa valtakunnallisessa medianäkyvyydessä. Hän totesi: Ei aina riitä, että tieteellinen taso on korkea, jos vain kansainvälinen tiedemaailma on siitä selvillä. Yliopistojen resursointi ja yksiköiden säilyminen riippuvat viime kädessä yhteiskunnan päätöksentekijöistä, ja näiden käsityksiin tiedotusvälineiden antama kuva ei voi olla vaikuttamatta. Rousi vaatikin tutkijoita lähestymään rohkeasti tiedotusvälineitä ja aktiivisesti avaamaan tieteenalojensa kysymyksiä suurelle yleisölle.

Elämäkertaa ja tutkijanuraa

Arne Brusin (vuodesta 1942 Rousi) syntyi 1931 Jämsässä. Hän sai vahvasti isänmaallisen kotikasvatuksen, sillä hänen isänsä Arvo Brusin oli viimeinen ns. kalterijääkäri – ennen Venäjän vallankumousta Shpalernajan vankilaan joutunut ja sieltä paennut jääkäriaktivisti. Rousi kirjoitti eläkkeelle jäätyään isänsä vaiheista kirjan.

Arne Rousi valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1950. Hän suoritti Helsingin yliopistossa 1955 filosofian kandidaatin, 1956 lisensiaatin ja 1958 tohtorin tutkinnot.  Opintojen loppuvaiheessa hän toimi Turun yliopiston kasvitieteen assistenttina ja teki opintomatkan Yhdysvaltoihin. Suomeen palattuaan hän toimi Maatalouden tutkimuskeskuksessa erikoistutkijana, kunnes hänet nimitettiin Turun yliopiston kasvitieteen apulaisprofessoriksi 1966. Professoriksi hänet nimitettiin 1987. Hän jäi rehtorikautensa jälkeen eläkkeelle vuonna 1993.

Kasvitieteilijänä Rousin erikoisala on genetiikka. Hänen laajassa tieteellisessä tuotannossaan kiinnostuksen pääkohteina ovat olleet kasvien muuntelu, ravintokasvien jalostus sekä kasvilajien diversiteettikysymykset. Hän on mm. tukenut geenipankkitoiminnan kehittämistä maapallon viljelykasvien monimuotoisuuden pelastamiseksi. Hänet tunnetaan myös yhtenä maailman johtavista tyrnitaksonomeista. 

Rousi on toiminut lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä sekä tieteenalansa järjestöjen johto- ja luottamustehtävissä. Hän on myös itse aktiivisesti noudattanut rehtorikautensa päättyessä tutkijoille osoittamaansa kehotusta oman tieteenalansa popularisoimisesta. Hän mm. toimitti yhdessä kollegansa Paavo Kallion kanssa Otavan isoa kasvitietosanakirjaa Kasvien maailma, joka ilmestyi 1979. Rousin teos Auringonkukasta viiniköynnökseen sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja kunniamaininnan vuoden 1997 tiedekirjaa valittaessa ja oli yhtenä Tieto-Finlandia -ehdokkaana. Teos käsittelee maapallon ravintokasveja, niiden evoluutiota ja historiaa.

Arne Rousin elämänvaiheita kuvattaessa ei voi unohtaa hänen intohimoista suhdettaan musiikkiin. Musiikkiharrastus alkoi jo nuoruudessa piano-opinnoilla Jyväskylän musiikkiopistossa. Opettajina Rousilla olivat Dmitri Hintze, Andrej Rudnev, Timo Mikkilä ja France Ellegaard. Arne Rousi on viettänyt tärkeän osan elämästään musiikin parissa. Hän on ollut pitkään mukana kantavana voimana Turun Soitannollisessa Seurassa, Turun sellokilpailujen järjestelyissä ja myös Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin hallituksessa. Kohtaamisiaan musiikin maailmassa hän on muistellut 2006 ilmestyneessä teoksessa Ystäväni musiikin maestrot.

Nuorella Arne Rousilla olisi voinut olla edessään merkittävä kansainvälinen ura pianistina, ellei hän olisi valinnut elämäntehtäväänsä kasvitieteen parista akateemisessa maailmassa. Soittoharrastuksestaan hän ei kuitenkaan koskaan luopunut ja niinpä hän esiintyi jatkuvasti mm. Turun Soitannollisen Seuran orkesterissa.  Lisäksi Rousi toimi ahkerasti Turun konservatorion oppilaiden säestäjänä. Rousin kahta rakkautta kuvaa hyvin professori Timo Soikkasen kaskukirjassaan kertoma tarina Turun yliopiston tohtoripromootiosta vuonna 1980, jolloin Rousi toimi juhlamenojen ohjaajana. Kaupunkilaisten kerrotaan ihmetelleen, miksi konservatorion säestäjä marssii promootiokulkueen kärjessä. Rehtorin musiikkiharrastus näkyi heti myös yliopiston avajais- ja vuosijuhlien musiikkiohjelmien korkeatasoisuutena.


Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Palaa aikajanaan

 
  • ​​Jos tulit sivulle Turun yliopiston aikajanasta, voit palata samaan kohtaan sulkemalla tämän välilehden.

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto