Artturi H. Virkkunen, rehtorina 1921–1924

Suomen henki voittaa

Suomen historian professori, kouluneuvos Artturi H. Virkkunen valittiin Turun Suomalaisen Yliopiston rehtoriksi keväällä 1921. Yliopiston ensimmäisen rehtorin valintaan johtanut polku oli alkanut Kalevalan päivänä 28.2.1920. Tuolloin pidetty Turun Suomalaisen Yliopistoseuran kokous oli päättänyt yliopiston perustamisesta kansalaiskeräyksen mahtavan menestyksen innostamana.

Polun toinen etappi oli seuraavan vuoden Kalevalan päivänä, jolloin yliopistoseuran hoitokunta päätti perustaa yliopistoon kymmenen professorin virkaa, viisi kumpaankin aloittavaan tiedekuntaan. Hoitokunta pyysi yliopiston tieteellistä valtuuskuntaa valmistelemaan kanslerille ehdotukset valinnoista. Valmistelut etenivät niin, että kansleri, valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmari saattoi jo toukokuussa kutsua koolle seitsemän professorin juhlallisen nimitysistunnon. Ensimmäisenä nimityksen sai juuri A. H. Virkkunen, joka oli ehdokkaista vanhin. Nimitetyt professorit kokoontuivat tämän jälkeen välittömästi ja valitsivat Virkkusen yliopiston rehtoriksi. Tuona päivänä 21.5.1921 alkoi yliopiston oma akateeminen toiminta. Opiskelijoita aloittavassa yliopistossa oli 160. Yli kahdensadan opiskelijan päästiin vasta 1927.

Virkkusen kausi rehtorina jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli marraskuussa 1924. Jo sitä ennen sairastuminen heikensi hänen mahdollisuuksiaan rehtorin ja professorin tehtävien hoidossa. Rehtorin toimintavapautta vähensi myös se, että tärkeisiin päätöksiin oli aina saatava taloudesta vastaavan yliopistoseuran ja sen hoitokunnan suostumus. Vaikka keräystulos sinänsä oli ylittänyt kaikki odotukset, kestävä toiminta edellytti, ettei itse keräyspääomaan puututtaisi. Toimintaa tuli pyörittää varallisuuden tuotolla. Tämä ei aina ollut helppoa. 


Turun Suomalaisen Yliopiston konsistorin ensimmäinen istunto Helsingin seurahuoneella
21. toukokuuta 1921.

Päätös yliopiston toiminnan aloittamisesta nopealla aikataululla oli hoitokunnassa vaikea. Syksyllä 1921 tehdyt laskelmat osoittivat, että toiminnan käynnistäminen suunnitellussa laajuudessa kahden tiedekunnan voimin jo kesällä 1922 ei onnistuisi ilman kerättyyn peruspääomaan puuttumista. Pessimistit laskivat tämän linjan johtavan yliopiston toimintaedellytysten murenemiseen alle kymmenessä vuodessa.

Hoitokunta epäröi päätöstään. Virkkunen, joka oli ainoa yliopiston edustaja hoitokunnassa, ajoi voimakkaasti kantaa, jonka mukaan yliopiston toiminta olisi kaikesta huolimatta aloitettava. Hänen mielestään toiminnan käynnistäminen sinänsä edistäisi myös edelleen jatkuvaa lahjoituskeräystä. Lisäksi hän arveli, että hyvältä paikalta yliopistolle vaihtokaupan avulla saadulla Iso-Heikkilän tilalla tulisi olemaan suotuisa vaikutus yliopiston talouteen. Rehtori sai kantansa läpi ja toiminta aloitettiin. Yliopiston toiminnan kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat kuitenkin taloudellisesti erittäin vaikeat.

Virkkunen oli vuosisadan alun johtavia suomalaisuusmiehiä. Häntä pidettiin erinomaisena ja sytyttävänä puhujana. Hän oli ennen kaikkea uuden yliopiston keulakuva ja antoi kasvot suomalaisuuden linnakkeeksi perustetulle laitokselle. Hyvän kuvan Virkkusen ajattelusta ja retoriikasta antaa puhe, jonka hän piti yliopiston avajaisissa vanhan Akatemiatalon juhlasalissa 27.6.1922. Siinä hän lausui: Suomenhenki, joka on yliopiston aikaansaanut, olkoon heikoissa väkevä, korvatkoon puutteellisuudet ja antakoon voimia silloinkin, kun vaikeudet tulevat suurilta näyttämään.

Virkkusen keskeisiä tehtäviä oli rakentaa viranhoidon periaatteet ja ennen kaikkea hyvä yhteistyöhenki uuteen työyhteisöönsä. Siihen hänellä oli rehevänä ja huumorintajuisena persoonana hyvät edellytykset. Mutta osasi hän tiukkakin olla. Hän esimerkiksi vaati, että vakituisten professorien tuli sitoutua tehtäväänsä myös siirtymällä asumaan Turkuun. Niinpä hän ei myöntänyt Helsingissä asuvalle kasvitieteen professori J. I. Lirolle enää vuonna 1923 oikeutta ”matkalaukkuprofessuuriin”. Liro joutui eroamaan professorinvirastaan ja samalla vararehtorin tehtävästä. Ratkaisu vaikutti yliopiston tulevaisuuteen sikälikin, että nyt vararehtoriksi ja sen myötä myöhemmin rehtoriksi nousi kirjallisuuden professori V. A. Koskenniemi.

Toinen esimerkki kuvaa sekä ajan poliittista ilmapiiriä että Virkkusen omaa isänmaallis-oikeistolaista asennetta. Kun suomen ja sukukielten professoriksi kutsuttu Heikki Ojansuu yllättäen kuoli vuoden 1923 alussa, virka julistettiin haettavaksi. Virkaa hakivat Tarton yliopiston professori Lauri Kettunen ja virkaa väliaikaisesti hoitanut dosentti Martti Rapola. Tiedekunta asetti ensimmäiselle ehdokassijalle Kettusen, jota kaksi kolmesta asiantuntijasta oli suositellut. Myös konsistori oli aluksi Kettusen kannalla, mutta sen kanta muuttui, kun Kettusta kannattanut matematiikan professori Kalle Väisälä oli saatu jäävätyksi muotovirheen vuoksi. 


Prof. Kalle Väisälä pitämässä uuden yliopiston ensimmäistä luentoa avajaisten alkamista odotellessa 27. kesäkuuta 1922, aiheenaan matematiikan uusimmat saavutukset.

Virkkunen oli tiedekunnassa kannattanut Kettusta, mutta äänesti nyt konsistorissa Rapolan puolesta. Myös kansleri Danielson-Kalmari muutti matkan varrella mieltään. Herrojen mielenmuutos johtui siitä, että heidän tietoonsa oli tällä välin tullut raskauttava poliittinen asianhaara. Kettunen oli nimittäin sisällissodan loppuvaiheissa kirjoittanut sosialistien Työmies-lehteen artikkelin, jossa hän tosin vain objektiivisesti pohdiskeli, miksi suomalainen sivistyneistö köyhyydestään huolimatta ei ollut liittynyt punaisiin. Väärään lehteen kirjoittaminen riitti leimaamaan Kettusen ”punikkien suosijaksi” ja esti hänen valintansa Turun Suomalaisen Yliopiston professoriksi. Kansleri nimitti virkaan Rapolan.

Elämäkertaa ja tutkijanuraa

Artturi Heikki Virkkunen (vuoteen 1906 Arthur Henrik Snellman) syntyi 1864 Karungissa. Vanhemmat, lääninrovasti Gustaf Snellman ja Hilma Forsman kuuluivat keskeisiin suomalaisiin sivistyssukuihin. Virkkusen puolison Helmin isä oli puolestaan valtiopäiväedustaja, vuosisadan alun johtava perustuslaillinen Agathon Meurman. Suomenmielisyyden, fennomanian hengen Artturi Heikki imi itseensä jo lapsuudessaan.

Virkkunen kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta yksityislukiosta vuonna 1883. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1888, maisteriksi 1890 sekä lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1894. Hän oli aktiivinen ylioppilaspoliitikko ja toimi opiskeluaikanaan mm. ylioppilaskunnan puheenjohtajana ja Pohjalaisen osakunnan kuraattorina.

Politiikan teko sai jatkoa valtakunnan tasolla. Virkkunen valittiin Suomen ensimmäiseen eduskuntaan 1907 ja hän toimi Suomalaisen puolueen, sittemmin Kokoomuksen kansanedustajana useaan otteeseen aina rehtoriksi tuloonsa asti. Saman puolueen pää-äänenkannattajassa Uudessa Suomettaressa, myöhemmin Uudessa Suomessa, Virkkunen loi myös lehtimiesuran sekä toimittajana että vuosina 1917–19 lehden päätoimittajana.

Poliitikon ja lehtimiehen uran ohella Virkkunen kohosi vuosisadan kahdella ensimmäisellä kymmenellä merkittäväksi vaikuttajaksi myös koulualalla. Hän toimi historian ja maantiedon opettajana molemmissa pääkaupungin suomalaisissa lyseoissa ja sitten kouluylihallituksen historiallisten aineiden ylitarkastajana sekä kouluneuvoksena aina Turkuun muuttoonsa asti.

Akateemisen uransa Virkkunen aloitti jo 1895 Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän oli kiinnostunut ennen kaikkea kansallisista tieteistä. Hän tutki sekä sukukansoja Siperiassa että arkeologiaa Suomessa. Ennen vuosisadan vaihdetta hän teki mm. tutkimusmatkan Siperiaan ja tutkimustyötä Pietarissa ja Tartossa. Vähitellen tiede jäi taka-alalle muiden tehtävien tieltä, mutta kokonaan hän ei tutkimusta jättänyt. Tutkimuskohteisiin kuuluivat ennen muuta keskiajan alun historia Baltiassa ja Suomessa. Hän julkaisi tutkimuksia myös Oulun varhaisemmasta historiasta ja Helsingin yliopiston Pohjalaisen osakunnan vaiheista.

Virkkunen ehti siis moneen. Hän oli historiantutkija, opettaja, poliitikko, päätoimittaja ja hallintomies. Virkkusen elämäkertakatsauksen kirjoittanut Jyrki Vesikansa luonnehtiikin tätä moniottelijaksi, joka ei missään lajissa noussut ykköseksi, mutta yhteen laskien vaikutti paljon.

Virkkunen palasi akateemiselle uralle tultuaan valituksi Turun yliopiston historian professoriksi ja rehtoriksi. Mutta tuo aika jäi lyhyeksi. Suuntaa, johon hän olisi halunnut oppiainettaan ja koko yliopistonsakin ohjelmaa kehittää, kuvaa hyvin hänen ensimmäisen yliopistoluentonsa aihe: Suomen historia, erittäin silmälläpitäen kansallisuus- ja itsenäisyysaatteen kehitys.

Virkkunen ehti ennen kuolemaansa myös nähdä yliopistonsa akateemisen täyttymyksen eli ensimmäisen tohtorin väitöstilaisuuden keväällä 1924. Tosin väitös oli osittain lainatavaraa, sillä väittelijä, Punkaharjulla sijaitsevan Takaharjun parantolan isännöitsijä Mikko Saarenheimo oli suorittanut kaikki opintonsa Helsingin yliopistossa ja valmistellut parantolassa työnsä ohessa itsekseen väitöskirjaansa kymmenisen vuotta. Saarenheimo oli Helsingin yliopiston slavistiprofessori J. J. Mikkolan ystävä ja tämä oli houkutellut isännöitsijän väittelemään Turussa V. A. Koskenniemelle, joka myös oli Mikkolan henkiystävä. Tarkoituksena oli vahvistaa maisterina professoriksi nimitetyn Koskenniemen akateemista asemaa, häntä kun kollegat hiukan piikittelivät ”runoilijaprofessoriksi”.

Väitös pidettiin kaikkia akateemisia traditioita noudattaen Koskenniemen johdolla. Kun tuli yleisöpuheenvuorojen aika, käytti rehtori Virkkunen ensimmäisen. Hän esitti tutkimuksesta jonkin huomautuksen lähinnä osoittaakseen perehtyneensä aiheeseen, 1880-luvun kirjalliseen realismiin Suomessa. Sen jälkeen hän kutsui väitösyleisön karonkkapäivälliselle kotiinsa. Virkkusen vaimo oli näet miehensä tultua valituksi yliopiston rehtoriksi juhlallisesti luvannut tarjota yliopiston ensimmäiselle tohtorille kunnon päivälliset. Ja vaikka tuolloin oli voimassa kieltolaki, akateemisia perinteitä noudatettiin myös karonkan juomapuolessa. Siitä piti huolen muuan väittelijän apteekkariystävä.

Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Palaa aikajanaan

 
  • ​​Jos tulit sivulle Turun yliopiston aikajanasta, voit palata samaan kohtaan sulkemalla tämän välilehden.

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 02 333 51



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto