Einar W. Juva, rehtorina 1934–1945

Yliopisto tarvitsee jotain uutta

Kun J. G. Granö oli sairastumisensa vuoksi luopunut rehtorintehtävästä syyskuussa 1934, valittiin rehtoriksi Suomen historian professori Einar W. Juva, joka oli toiminut jo vuoden alusta vararehtorina. Juva toimi Turun yliopiston rehtorina aina vuoteen 1945 asti. Sen jälkeen hän toimi vielä vararehtorina vuosina 194851. Juva kuoli vuonna 1966.

Juvan hallintouran alkua hallitsi yliopiston ja sen kanslerin välille Suomen suku -instituutin asemasta kehkeytynyt pitkäaikainen kiista, joka kärjistyi syksyllä 1934 Granön jäätyä rehtorintehtävästä. Kansleri E. N. Setälä kieltäytyi vahvistamasta yliopiston seuraavan vuoden talousarviota. Velvollisuudentuntonsa pakottamana vararehtori Juva ryhtyi rehtoriksi luopuen hyvin todennäköisestä urasta Helsingin yliopistossa, jonka professuuria hän oli hakenut. Yliopiston talousarviokiistassa päästiin pitkällisten neuvottelujen jälkeen sopuun, mutta yliopiston taloustilanne jäi edelleen erittäin vaikeaksi.

Rehtori Juva alkoi nyt valmistella uutta kansalaiskeräystä yliopiston pelastamiseksi, mutta Setälä vastusti tätäkin. Juva päätti tällöin sivuuttaa kanslerin kokonaan ja alkoi koota tiedemaailman avainhenkilöitä uuden rahankeräyksen ydinryhmäksi. Draama huipentui 8. helmikuuta 1935 Helsingissä. Juva oli kutsunut Kämp-ravintolaan kulttuurin ja talouselämän vaikuttajien ryhmän. Palaverissa sovittiin yliopiston pelastusoperaation käynnistämisestä. Tästä ”kapinakokouksesta” kansleri Setälä ei ehtinyt saada tietoa, sillä hän kuoli samana iltana. Akuutti kiista Suomen suku -instituutin asemasta päättyi siihen. Erinäisten vaiheiden jälkeen instituutti siirtyi Helsinkiin ja liitettiin osaksi Sanakirjasäätiötä. 


Yliopiston professorien, opettajien, virkamiesten ja ylioppilaiden kulkue kunniakäynnillä Unikankareella 28.2.1935. Rehtori E. W. Juva puhumassa Porthanin muistokiven äärellä.

Mutta yliopiston taloushuolet eivät suinkaan hälvenneet. Nyt rehtori Juva tarttui tarmokkaasti rahankeräyksen uudelleen käynnistämiseen. Helsinkiläisen ydinryhmän ohella hän kääntyi turkulaisten liikemiesten, kuten Heikki Kestilän ja Heikki Huhtamäen puoleen, jotka olivat olleet pontevasti mukana jo yliopiston perustamiskeräyksessä. Keräys tuottikin alkuun tulosta ja välitön vararikon uhka saatiin torjuttua.

Yliopiston talouskriisi ja kiista kanslerin kanssa pakottivat osaltaan rehtorin pohtimaan Turun yliopiston tulevaisuutta laajemmin. Hän arvioi, että kovin pitkään ei voitaisi jatkaa vanhaan tapaan, kädestä suuhun kituuttamalla. Yliopiston toiminta tulisi nostaa tavalla tai toisella uudelle tasolle. Vuosijuhlapuheessaan 1935 hän kiteytti ajatuksensa: ”Minusta yliopisto tarvitsee jotain uutta lisää.”

Toiminnan laajentamisen ei hänen mielestään tullut koskea vain kahta kantatiedekuntaa, vaan myös kokonaan uusia tieteenaloja. Hän ryhtyi kyselyjen, selvitysryhmien ja toimikuntien avulla rohkeasti selvittämään yhteiskuntatieteellisen, lääketieteellisen, maatalouden ja kauppatieteellisen opetuksen aloittamista Turun yliopiston yhteydessä. Näistä ainoastaan lääketieteellisen tiedekunnan perustaminen eteni Juvan rehtorikaudella toteutukseen asti, muutkin – maataloustieteitä lukuun ottamatta – toteutuivat myöhemmin.

Juva ymmärsi myös – ehkä ensimmäisenä Turun yliopistossa – että toiminnan kehittäminen olisi mahdollista vain, jos valtio osallistuisi ratkaisevasti yliopiston kustannuksiin. Siihen asti valtion tuki oli ollut itsenäisyyttä vaalivalle yliopistolle tabu: riippumaton yliopisto ei ota valtiolta vastaan rahaa eikä ohjausta. Nyt laadittiin selvitysten pohjalta yliopistolle tavoiteohjelma, joka toimitettiin valtioneuvostolle mahdollisten rahoitusneuvottelujen pohjaksi.

Juva oli ajattelussaan aikaansa edellä. Strategioista, visioista ja muista modernin liikkeenjohtamisen käsitteistä ei 1930-luvun yliopistomaailmassa tietenkään ollut kuultukaan, mutta Juva teki swot-analyysiä selvittämällä kantatiedekuntien vahvuuksia, heikkouksia ja tarpeita. Hän suoritti benchmarkkausta tekemällä kesällä 1938 sponsorien tuella tutustumiskierroksen pohjoismaisissa yliopistoissa. Hän käytti siinä jopa konsulttiapua, sillä kiertomatkalla oli mukana erityisesti lääketieteen yliopistokoulutukseen tutustumista varten lääkintöneuvos Aleksi Tähkä.

Modernia ajattelua Juva osoitti myös korostamalla hyvien yhteiskuntasuhteiden elintärkeää merkitystä yliopiston hyvinvoinnille. Hänen mukaansa oli yliopiston itsensä asia vakuuttaa sekä rahoittajansa että mahdolliset asiakkaansa siitä, että se oli ajanmukainen, luotettava ja hyödyllinen.

Juva onnistui luomaan hyvät suhteet paikallisiin liikemiespiireihin, joiden monesti suuretkin lahjoitukset pelastivat vaikeimpina hetkinä yliopiston talouden ja tukivat suuria kehittämishankkeita. Monet kaupungin johtavat talousmiehet osallistuivat myös suoranaisesti yliopiston talouden hoitamiseen ja kehittämiseen.


Kasvatusopin luennolta vuoden 1937 kesäyliopistossa.

Myös yliopiston yhteydet valtiovaltaan paranivat. Valtiovalta oli omasta puolestaan valmis rahoittamaan yksityistä yliopistoa ja tukemaan esimerkiksi pyrkimyksiä lääketieteellisen tiedekunnan perustamiseksi.

Tärkeä yhteistyökumppani oli Turun kaupunki, jossa ymmärrys yliopiston toiminnan merkitykseen kaupungille kasvoi. Pitkälti Juvan rakentamien neuvotteluyhteyksien ansiota on, että yliopiston tilakysymyksissä onnistuttiin etenemään niin, että 1950-luvulla lopulta päästiin rakentamaan kokonaista uutta yliopistokampusta kaupunkikeskustan tuntumaan Ryssänmäelle.

Hyvä osoitus suhteiden paranemisesta kaupunkiin oli ratkaisu, joka saavutettiin koko 1930-luvun ajan hiertäneessä Iso-Heikkilän kysymyksessä. Yliopisto omisti aivan ruutukaava-alueen kupeella laajan alueen, jota asunto- ja teollisuustontteja tarvitseva kaupunki havitteli itselleen. Monimutkaisten vaiheiden jälkeen Juva onnistui neuvottelemaan kaupungin kanssa molemmille edullisen sopimuksen, joka toteutettiin vuonna 1945. Kaupunki osti maa-alueen, mutta kauppasummaa ei maksettu heti, vaan jätettiin velaksi. Inflaation vaikutuksen eliminoimiseksi kaupunki sitoutui maksamaan yliopistolle vuotuisina korkoina 35 Helsingin yliopiston professorin palkkaa vastaavan summan. Tämä sopimus avasi uusia todella merkittäviä mahdollisuuksia yliopiston toiminnan kehittämiselle.

Ponnistuksista huolimatta yliopisto ei ollut 1930-luvun vuosina kehittynyt. Päinvastoin se suorastaan näivettyi. Tämä näkyi myös opiskelijamäärissä. Kun yliopiston kirjoilla oli 30-luvun alkuvuosina ollut pitkälti yli 400 opiskelijaa, määrä putosi vuoteen 1938 mennessä jo 253:een.

Sota lamautti sitten yliopiston toiminnan lähes kokonaan Juvan rehtorikauden loppuvuosiksi. Talvisodan ajaksi yliopiston toiminta keskeytettiin, kaikki palveluskelpoiset miehet kutsuttiin armeijaan ja muu henkilökunta osallistui kotirintaman ponnistuksiin. Yliopistorakennuksiin sijoitettiin sotilasvarastoja ja juhlasalissa toimi Punaisen Ristin kaasunaamaritehdas. Myös jatkosota keskeytti aluksi yliopiston toiminnan. Asemasodan vuosina toimintaa jatkettiin, joskin huomattavasti rajoitettuna. Lukuvuoden 1942–43 avajaispuheessaan rehtori Juva totesi, että ”sodankin aikana on pidettävä huolta siitä, että kulttuurielämä jatkuu säännöllisesti”. Tutkimustoiminnasta kukoisti lähinnä tähtitiede: pimennetyssä kaupungissa Iso-Heikkilän tähtitornissa Yrjö Väisälä ja Liisi Oterma tekivät pienplaneettahavaintojen maailmanennätyksiä Väisälän kehittämän anastigmaattisen peiliteleskoopin avulla. Observatorion yhteydessä toimi myös puolustusvoimien tehdas, joka valmisti armeijalle erilaisia optisia laitteita.

Merkittävin piristysruiske yliopiston toiminnalle tuli kuitenkin juuri sodan aikana. Sen antoi lääketieteellisen tiedekunnan perustaminen vuonna 1943. Tiedekuntaa oli suunniteltu jo yliopiston perustamisvaiheessa ja asiaa oli siitä alkaen pidetty vireillä, mutta sen toteuttaminen kaatui aina lähinnä taloudellisiin syihin.

Pitkälti rehtori Juvan toiminnan ansiosta hanke vihdoin siirtyi toteutusvaiheeseen 1930-luvun lopulla. Valtion tulo- ja menoarvioon vuodelle 1940 saatiin jo varattua määrärahat lääketieteellisen tiedekunnan perustamista ja Turun yliopiston toiminnan kehittämistä varten. Talvisodan syttyminen pani koko valtion budjetin uusiksi ja määrärahat pyyhittiin pois. Tiedekunnan perustaminen lykkääntyi kuitenkin vain kolmella vuodella.

Lääketieteellisen tiedekunnan perustaminen 1943 merkitsi käännekohtaa yliopiston historiassa. Uusi tiedekunta modernin tieteellisen koulutuksen saaneine ennakkoluulottomine tutkijoineen ja uusine opiskelijoineen toi uutta dynamiikkaa paikoilleen jämähtäneeseen laitokseen. Turun yliopiston kaikinpuoliselle nousulle 1950-luvulta alkaen oli luotu edellytykset Einar W. Juvan rehtorikaudella.

Elämäkertaa ja tutkijanuraa

Einar Wilhelm Juvelius (vuodesta 1935 Juva) syntyi 1892 Raahessa, jossa hänen isänsä FT Johan Juvelius toimi historian lehtorina. Einar Juva kuului sukupolveen, joka koki kiihkeimmissä nuoruutensa vaiheissa sortokauden ja Suomen itsenäistymisen. Niinpä hän omaksui jo lapsuudessaan voimakkaan isänmaallisen maailmankatsomuksen.

Einarin syntyessä perhe oli muuttamassa Turkuun isän saatua opettajanviran Turun suomenkielisestä tyttökoulusta. Juva kirjoitti ylioppilaaksi Turun klassillisesta lyseosta 1910 ja siirtyi Helsinkiin opiskelemaan. Hän valitsi isänsä tavoin työkentäkseen historian ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1913, maisteriksi 1914, lisensiaatiksi 1919 ja tohtoriksi 1920. Hän teki myös useita opintomatkoja Ruotsiin, Saksaan ja Viroon.

Maisteriksi valmistuttuaan Juva toimi ensin Kokkolassa ja sitten Porvoossa historian lehtorina ja juuri ennen professorinimitystään ja paluutaan Turkuun 1927 historiallisten aineiden yliopettajana Helsingin normaalilyseossa. Turussa Juva vaikutti sitten lähes neljä vuosikymmentä tutkijana, opettajana ja yliopiston hallintomiehenä.

Juvan tutkimustoiminnan hallitsevana teemana olivat Suomen itsenäisyyden historialliset juuret. Aluksi hän keskittyi sotahistoriaan, joka oli aiheena hänen Suomen puolustuskysymystä vv. 1727–41 käsitelleessä väitöskirjassaankin. Sotahistorian harrastus vei hänet 1920-luvun puolivälissä yleisesikunnan vastikään perustaman Sotahistoriallisen toimiston tutkijaksi. Toinen Juvan harrastus kohdistui paikallishistoriaan. Hän kirjoitti paitsi opaskirjan tutkijoille myös Sysmän pitäjän sekä Liedon historiat ja toimi pitkään Varsinais-Suomen historia -teoksen päätoimittajana. Eläkkeelle jäätyään hän suuntautui vielä uudelle tutkimusalalle, nimittäin oman aikamme henkilöhistoriaan, josta hän julkaisi Rudolf Waldenin ja P. E. Svinhufvudin elämäkerrat.

Suuri yleisö tuntee Juvan kuitenkin parhaiten hänen suurista yleistajuisista Suomen historian kokonaisesityksistään, jotka julkaistiin kymmenenä osana 1920- ja 1930 -luvuilla nimellä Suomen kansan aikakirjat. Kirjasarjan esikuvana oli ruotsalaisen Carl Grimbergin vastaava teos. Esikuvansa tapaan Juvan teos saavutti erittäin laajan lukijakunnan suosion. Yhdessä poikansa Mikko Juvan kanssa hän muokkasi teossarjasta vielä emerituspäivillään uuden laitoksen, Suomen kansan historian.

Einar Juvan toiminnan kantava aate niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin hallintomiehenäkin oli isänmaallisuus. Monien aikansa historioitsijoiden tavoin hän näki Suomen historian kulkemisena kohti täysivaltaista kansakuntaa, jonka itsenäisyyden puolustaminen on myös jokaisen historiantutkijan kansallinen velvollisuus.

Juva tunnettiin inhimillisenä ja avoimena persoonallisuutena, joka oli vailla tärkeilyä. Tästä todistaa sekin, että hänelle ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia ryhtyä pitkän rehtorikautensa jälkeen vielä yhdeksi kaudeksi vararehtoriksi, kun hän koki yliopiston edun sitä vaativan. Voi tietysti myös olla, että hän vain halusi edelleen vaikuttaa edessä oleviin tärkeisiin ratkaisuihin yliopiston johdossa, vastuuta ja työtaakkaansa kuitenkin samalla hiukan vähentäen.

Aikansa parhaiden tutkijoiden tapaan Juva oli äärimmäisen työteliäs. Tämä koski myös loma-aikoja, jotka Juva perheineen vietti huvilalla Askaisten Pukkilassa. Siellä hän oli sisustanut itselleen työhuoneen saunakamariin, jossa hän työskenteli niin tiiviisti, ettei ehtinyt juuri harrastaa edes nuoruutensa lempipuuhaa kalastusta. Hänen poikansa Mikko Juva kertoo isänsä vastanneen asiantilaa ihmetteleville: "Minulla on Luodon Kallen kanssa sopimus. Luodon Kalle ei kirjoita kirjoja ja minä en kalasta."


Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Palaa aikajanaan

 
  • ​​Jos tulit sivulle Turun yliopiston aikajanasta, voit palata samaan kohtaan sulkemalla tämän välilehden.

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto