Osmo Ikola, rehtorina 1975–1981

Tutkinnot uusiksi

Turun yliopiston valtuusto valitsi suomen kielen professori Osmo Ikolan rehtoriksi syyskuun alusta 1975 alkavaksi kolmivuotiskaudeksi. Ikola oli toiminut jo vararehtorina vuodesta 1970 ja sitä ennen kahteen otteeseen humanistisen tiedekunnan dekaanina. Vuonna 1978 valtuusto valitsi hänet rehtoriksi toiseksi kolmivuotiskaudeksi.

Heti virkaan astuttuaan Ikola linjasi tavoitteitaan lukuvuoden avajaispuheessa. Tärkeimmäksi hän näki vasta valtiollistetun yliopiston autonomian turvaamisen ja yliopiston kehityksen varmistamisen muuttuvissa olosuhteissa.

Ikola oli ollut vahvasti itsenäisen yksityisen yliopiston kannattaja, mutta myönsi puheessaan, ettei valtiollistamiselle enää ollut taloudellisesti realistista vaihtoehtoa. Hän sanoi uskovansa, että se asema, jonka valtiovalta on Turun yliopistolle antanut, suo hyvät mahdollisuudet yliopiston kehittymiseen ja vaurastumiseen. Kuitenkin hän katsoi, että Turun yliopisto oli jäänyt pahasti paitsioon valtakunnan voimakkaasti laajenevan korkeakoululaitoksen määrärahapolitiikassa ja vaati siihen muutosta.

Ikolan rehtorikaudella toteutettiin pitkään valmisteltu korkeakoulututkintojen uudistus. Uudistuksen tavoitteena oli yhtenäistää ja lyhentää yliopisto-opintoja sekä parantaa tutkintojen kytköksiä yhteiskunnallisiin ja ammatillisiin tarpeisiin. Uudistus toteutettiin pitkälti hallinnollisin päätöksin ja opetusministeriövetoisesti. Yliopistoissa nähtiin varsin laajasti tämän loukkaavan pahasti yliopistojen autonomiaa. Osmo Ikola tunnettiin yhtenä tutkinnonuudistuksen voimakkaimmista kriitikoista.

1970-luvulla puoluepolitiikka ulottui kaikkialle yhteiskuntaan. Uusi hallintoasetus antoi ministeriölle mahdollisuuden vaikuttaa myös yliopiston virkanimityksiin. Tätä myös käytettiin ja yliopisto koki sen autonomiansa loukkaamisena ja politiikan tuomisena yliopistoon. Kritiikin Ikola toi rehtorina selkeästi esiin julkisuudessa.

Kamppailu yliopiston sisäisen autonomian ja resurssien puolesta leimasi koko Ikolan rehtorikautta. Vastapuolena tässä kamppailussa oli opetusministeriö ja sen korkeakoulu- ja tiedeosasto, jonka päällikkönä 1970-luvulla toimi Turun yliopiston anatomian professori Mikko Niemi.

Yliopiston ja opetusministeriön välit olivat tulehtuneet jo Hartialan rehtorikaudella, mutta hankaus jatkui. Vaikka kiistat joissakin yhteyksissä jopa henkilöityivät Ikolan ja Niemen välisiksi, taustalla oli kaksi erilaista yhteiskunta- ja yliopistopoliittista näkemystä. Kiistoilla oli vahva poliittinen taustansa jo vuosikymmenen vaihteen mies ja ääni -taistelussa. Vastakkain olivat mies ja ääni -periaatetta ajaneet vasemmistoon ja keskustaan tukeutuvat opiskelijat ja opetusministeriö sekä toisaalta poliittinen oikeisto ja sen hallitseman median tukema professoririntama.

Ikola syytti poliittisia päättäjiä Turun yliopiston syrjimisestä ja osoitti tämän esimerkein. Hän totesi avajaispuheessaan, että "Turun yliopisto on haluttu lukea ns. vanhoihin yliopistoihin, se on viime vuosina jäänyt resurssien jaossa kohtuuttoman vähälle. (...) Haluan korostaa sitä, että en ole nyt vaatimassa Turun yliopistolle erikoisasemaa vaan ainoastaan tasavertaista asemaa muiden valtion yliopistojen rinnalla."

Aluepolitiikka nousi erityisesti keskustapuolueen toiminnan ansiosta resurssien jaossa yliopistojen välillä ratkaisevaksi. Rehtorina Ikola puuttui tähän julkisuudessa melko kärjekkäästikin. Itse hän arvioi toimintansa vaikuttaneen siihen, etteivät Turun yliopiston kannalta kaikkein pahimmat suunnitelmat toteutuneet.

Turun yliopisto kärsi korkeakoulupoliittisesta paitsioasemastaan Ikolan rehtorikaudella myös rakennushankkeissaan. Ikola pääsi rehtorina vihkimään humanistisen tiedekunnan Juslenia-rakennuksen 1975. Juslenia oli viimeinen rakennushanke, joka toteutettiin yliopiston omilla varoilla. Valtakunnan yliopistorakennushankkeissa asetettiin nyt etusijalle ns. uudet korkeakoulut. Niinpä esimerkiksi pitkään vireillä ollut Turun yliopistoon lääketieteellisen tiedekunnan lisärakennus Mikro lykkääntyi ja saatiin toteutettua vasta 1983.

Elämäkertaa ja tutkijanuraa

Osmo Ikola oli rehtorina yliopiston kymmenes, mutta ensimmäinen Turun yliopistossa opiskellut ja myös väitellyt. Myös koulunsa hän kävi Turussa ja kirjoitti ylioppilaaksi Turun klassillisesta lyseosta. Osmo Ikola syntyi 1918 Joensuussa, jossa hänen isänsä Niilo Ikola toimi tuolloin kauppakoulun johtajana. 

Sekä isän että äidin (Salli Ikola, os. Paloheimo) sukujuuret olivat kuitenkin Satakunnassa. Perhe muutti Joensuusta Turkuun isän tultua 1919 nimitetyksi Turun kaupungin kauppakoulun, myöhemmän kauppaopiston rehtoriksi. Niilo Ikola oli sittemmin keskeinen vaikuttaja Turun kauppakorkeakoulun perustamisessa ja sen rehtori 1950–54 sekä kansleri 1956–61. Niilo Ikola oli myös merkittävä suomen kielen tutkija ja toimi Turun yliopiston suomen ja sukukielten professorina 1930-luvun alussa.

Tieteenalakseen Osmo Ikola valitsi isänsä tavoin suomen kielen. Hänen vuonna 1949 valmistunut väitöskirjansa käsitteli ensimmäisen suomenkielisen raamatun aikamuotoja ja tapaluokkia. Professori Aimo Hakanen luonnehtii Osmo Ikolaa Kansallisbiografiaan laatimassaan artikkelissa yhdeksi itsenäisyyden ajan merkittävimmistä suomen kielen tutkijoista.

Ikola nimitettiin Turun yliopiston suomen ja sen sukukielten professoriksi 1950 ja suomen kielen professoriksi 1962. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 1981. Ennen professorinimitystään hän toimi neljä vuotta Uppsalan yliopiston suomen kielen lehtorina. Hän toimi myös vierailevana professorina New Yorkin Columbia-yliopistossa (1963) ja Göttingenin yliopistossa (1971).

Vanhan kirjakielen ohella Ikolan tieteellinen kiinnostus kohdistui mm. nykysuomen kirja- ja yleiskieleen sekä murteisiin. Hänen monipuolista asiantuntemustaan hyödynnettiin mm. raamatunkäännöskomitean jäsenenä.

Ikola on julkaissut useita tutkimuksia, jotka käsittelevät lauseoppia sekä peruslauseissa että lauseenvastikkeissa ja muissa nominaalirakenteissa. Ikolan aloitteesta perustettiin 1967 Lauseopin arkisto, yli miljoonan saneen atk-korpus, jonka aineisto kattaa kaikki suomen alueelliset päämurteet ja kirjoitetun yleiskielen. Tämä tietokantamuotoinen arkisto oli todella merkittävä pioneerityö 1960-luvulla. Se ei ollut pelkkä korpus, tekstimassa, vaan kieliopillisesti analysoitu aineisto, jonka avulla voi tehdä – ja tehdään edelleenkin – tutkimusta. Lauseopin arkisto on edelläkävijä, jonka mallin mukaan edelleen rakennetaan vastaavia tutkimustietokantoja.

Ikola on tunnettu myös aktiivisena ja arvovaltaisena kielenhuoltajana. Ikolan toimittama Nykysuomen käsikirja ja hänen kirjoittamansa yleiskielen käyttöä selvittävä Kielioppi ja kielenopas ovat kuluneet vuosikymmeniä kielenkäyttäjien käsissä. Hän toimi pitkään mm. suomen kielen lautakunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän perusti myös Suomen Kielen Seuran vuosikirjan Sananjalan ja toimi sen päätoimittajana kolmekymmentä vuotta.

Kuva 17 mk20040819009.jpg

Ikolan kielimiehen ote näkyi myös hänen rehtorintoimessaan. Vaikka hän noudatti kielenhuollossaan varsin maltillista linjaa, hän oli hyvin tarkka omien puheidensa ja tekstiensä sujuvuudesta ja oikeakielisyydestä. Hallinnon yleisesti käyttämä koukeroinen kieli harmitti häntä suuresti ja siihen hän puuttui myös osallistuessaan erilaiseen komiteatyöhön. Kerrotaan tarinaa eräästäkin komitean istunnosta, jossa Ikola oli pitänyt pitkän esitelmän jonkin mietintötekstin kapulakielisyydestä. Komitean jäsen Ernst Palmén – josta myöhemmin tuli Helsingin yliopiston rehtori – oli tästä kimpaantuneena noussut pöydästä ja tokaissut: ”Nyt komitean jäsen Palmén lähtee suorittamaan tupakan oston toteuttamisen”.


Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Palaa aikajanaan

 
  • ​​Jos tulit sivulle Turun yliopiston aikajanasta, voit palata samaan kohtaan sulkemalla tämän välilehden.

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto