Toivo E. Olin, rehtorina 1948–1954

Lääketieteellinen yliopiston veturiksi

Iho- ja sukupuolitautiopin professori Toivo Olin valittiin Turun yliopiston rehtoriksi 1948 ja kolmivuotiselle jatkokaudelle 1951. Hän oli toiminut vararehtorina 1945–1948. Rehtorikausien jälkeen hän toimi vielä yliopiston kanslerina 1955–1966. Olin kuoli vuonna 1970.

Jatkosodan vielä kestäessä lääkintäkapteeni Toivo Olin sai vappuna 1944 sotilaskomennuksen Turkuun tehtävänään yliopistoon kuuluvan iho- ja sukupuolitautien klinikan työn käynnistäminen lääninsairaalassa. Hän ilmoittautui ensin lääninsairaalan ylilääkäri Elfvingille ja sitten yliopiston rehtori Juvalle. Juva tarkisti Olinin suomenkielen taidon – sitähän Turun yliopiston professoreilta edellytettiin siinä kuin tieteellistä pätevyyttäkin. Juva oli testiinsä tyytyväinen ja niin Olin nimitettiin ensimmäisenä vakinaisena professorina uuteen tiedekuntaan. Kun vielä patologi Osmo Järvi ja silmätautitutkija Hilja Teräskeli olivat saaneet nimityksensä, saattoi yliopiston uusi tiedekunta suorittaa akateemisen järjestäytymisensä vuoden 1945 alussa.

Lääketieteen edustajat otettiin avosylin vastaan yliopiston hallinnossa. Dramaattisessa rehtorinvaalissa 1945 Toivo Olin valittiin rehtori Harry Wariksen aisaparina vararehtoriksi. Wariksen kauden jälkeen Olin nousi sitten rehtoriksi kaudelle 1948–1954.  Myös Olinin seuraaja oli lääkäri, tiedekunnan ensimmäinen dekaani Osmo Järvi. Lääkäreiden ”yliedustukseen” rehtoreina saattoi liittyä taktiikkaakin. Ajateltiin, että valtion kokonaan rahoittaman tiedekunnan vahva asema yksityisen yliopiston hallinnossa takaisi ehkä parhaiten valtiovallan myötämielisyyden koko yliopistolle. Toisaalta uuden tiedekunnan edustajat toivat joka tapauksessa uusia tuulia ja dynamiikkaa yliopiston varsin jämähtäneeseen ja vanhoilliseen hallintoon.

1950-luvulle tultaessa myönteinen kehitys pääsi vauhtiin monessa muussakin kysymyksessä. Ensinnäkin oli kysymys yliopiston valtionavusta. Yliopiston piirissä ei valtion tukea enää vierastettu, vaikkakaan Juvan ehdotusta koko yliopiston valtiollistamisesta ei sentään vielä hyväksytty. Valtio puolestaan alkoi vuosikymmenen vaihteessa selkeästi lisätä yliopiston rahoitusta, joskin lakisääteistä siitä tuli vasta 1962.

Juuri Toivo Olinin rehtorinkauden alkaessa 1948 kohtasi yliopistoa myös huomattava yksittäinen onnenpotku. Yliopisto sai merkittävän testamenttilahjoituksen, jonka takana olivat Turun Nummenmäeltä alun perin kotoisin olleet Amerikassa rikastuneet Joutsenen kullankaivajaveljekset. Lahjoitukseen kuului mm. Helsingissä sijaitseva suuri kivitalo, jonka myyntituotoilla kyettiin saamaan alkuun yliopiston pääkampuksen rakennustyö Vesilinnanmäellä. On laskettu, että testamenttilahjoituksen turvin rakennettiin koko kirjastorakennus ja puolet fysiikan ja kemian laitosrakennuksesta.

Toivo Olinia ei voi rehtorina luonnehtia vahvaksi johtajaksi. Useimmissa uudistuksissa hän ei ollut varsinainen aloitteen tekijä, mutta arvovallallaan, vankalla asioihin perehtymisellään ja sovittelevalla esiintymisellään hän kykeni viemään eteenpäin monia tärkeitä hankkeita ja ratkaisuja.

Olinin rehtorikausi osui aikaan, jolloin maan oloja leimasivat toisaalta niukkuus ja poliittinen epävarmuus, mutta toisaalta optimismi ja odotukset paremmasta elämästä. Maan teollisuus oli viritetty sotakorvaussuoritusten tuottamiseen ja sodan tuhojen jälleenrakennus oli käynnissä. Suuri rakennemuutos maatalousvaltiosta teollisuusyhteiskunnaksi oli alkanut. Elintarvikesäännöstely päättyi ja väestön elintaso alkoi kohota. Olympialaisten onnistunut läpivienti kohotti kansan itsetuntoa. Suuret ikäluokat siirtyivät koulun penkille. Eväitä tulevaan hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyöhön koottiin.

Tämä näkyi myös valtiovallan piirissä orastavassa korkeakoulupoliittisessa ajattelussa. Alettiin nähdä, että kehittyvä yhteiskunta tarvitsee huomattavasti laajempaa ja monipuolisempaa korkeakoulutusta. Uuden ajattelun ilmauksena oli korkeakoulupoliittisen komitean asettaminen 1952. Komitea alkoi luoda suuntaviivoja maan korkeakoululaitoksen ratkaisevalle laajentamiselle, kehittämiselle ja tehostamiselle.

Turun yliopisto oli aiempaa valmiimpi vastaamaan ajan haasteisiin. Yliopistonmäen rakennusprojektit olivat käynnistyneet, yliopiston tutkija- ja opettajakunta oli uudistunut ja opiskelijamäärät alkoivat selkeästi kasvaa.

Elämäkertaa ja tutkijanuraa

Toivo Edvard Olin syntyi Kiteellä 1885. Hänen molemmat vanhempansa Edvard Olin ja Aleksandra o.s. Walldén olivat kansakoulunopettajia. Toivo Olin kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin klassillisesta lyseosta 1903 ja ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä Helsingin yliopistossa. Hän valmistui kandidaatiksi 1907 ja lisensiaatiksi 1912. Hänen syfilistä koskeva väitöskirjansa julkaistiin 1932.

Lisensiaatiksi valmistuttuaan hän lähti aluksi kunnanlääkäriksi Pohjanmaalle, mutta siirtyi 1914 nuoruutensa maisemiin Karjalaan, Koiviston kunnanlääkäriksi. Kunnanlääkärikausi päättyi 1924 puoli vuotta kestäneeseen opintomatkaan Wieniin. Hän oli päättänyt erikoistua iho- ja sukupuolitautien alalle.

Erikoislääkärin oikeudet Olin sai 1925, jolloin hän siirtyi Kumpulan sukupuolitautisairaalaan, jonka palveluksessa hän oli Turkuun siirtymiseensä asti 1944. Iho- ja sukupuolitautiopin dosentuurin hän sai Helsingin yliopistosta 1935.

Olinin tutkimustyö oli luonteeltaan kliinistä ja kulki rinnan hänen erikoistumisensa kanssa. Tosin hän oli jo kandidaattiaikanaan julkaissut tutkimuksen raskausmyrkytyksen esiintymisestä Helsingin synnytyslaitoksella. Ihotaudeista Olin tutki erityisesti ihotuberkuloosia, jonka levinneisyydestä sekä suhteesta keuhkotuberkuloosin levinneisyyteen hän julkaisi laajan tutkimuksen.

Sukupuolitaudeista hänen päätutkimuskohteensa oli väitöskirjan tapaan syfilis, mutta myös esimerkiksi tippuri. Vuonna 1943 julkaistu tutkimus selvitti syyhyn yhteyttä sukupuolitauteihin sekä yhteiskunnallisten olojen vaihteluihin. Olinin perehtyminen sukupuolitauteihin sekä tieteellisesti että käytännön lääkärinä teki hänestä asiantuntijan, jota käytettiin mm. sukupuolisairauksien torjumista koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa 1930-luvun lopussa ja uudelleen 1950-luvun alussa.

Käytännön lääketiedettä hän harjoitti myös – useimpien lääkäriprofessorien tapaan – oman yksityispraktiikkansa puitteissa. Edes rehtorin tehtävät eivät estäneet yksityispraktiikan pitoa, sillä joistakin uuden ajan enteistä huolimatta Turun yliopiston hallinnossa vallitsi tuolloin vielä rauhallinen akateeminen idylli.  Omissa muistelmissaan Olin kuvaa itseironiseen tapaansa rehtorin vähäisiä työtehtäviä seuraavasti: ”Lukukauden alkaessa vastaanotolla oli tietysti ruuhkaa, mutta muina aikoina jäi melkeinpä tärkeimmäksi tehtäväksi rehtorin kansliassa olevan kaappikellon vetäminen.” Yksityispraktiikkaa Olin harjoitti vielä 80 vuotta täytettyään.


Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Palaa aikajanaan

 
  • ​​Jos tulit sivulle Turun yliopiston aikajanasta, voit palata samaan kohtaan sulkemalla tämän välilehden.

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto