Esittely

Rakennuksen suunnittelussa on pyritty muuntojoustavuuteen, kestävään kehitykseen ja energia- sekä ympäristöystävällisyyteen TY:n ympäristösuunnitelman, BREEAM Bespoke- sekä Terve Talo –järjestelmien mukaisesti.

Kiinteistö sijaitsee Turun yliopiston kampusalueella, joka sijaitsee noin 2 km Turun keskustasta länteen. Rakennus sijoittuu keskeistä kampusaukiota rajaavan Natura-kiinteistön taakse ja sen vieressä sijaitsee Turun kaupungin vesihuoltoa palveleva käyttöveden varastorakennus "vesilinna". Rakennuksen virallinen osoite on Yliopistonmäki, 20014 Turun yliopisto.

Rakennuksen aukioloajat

Rakennuksen ulko-ovet ovat auki ma-to klo 7.30 – 18.00 ja pe klo 7.30–16.15. Ne henkilöt, joilla on kulkuoikeus rakennukseen, pääsevät tiloihin 24 / 7. Kulunvalvontatunnisteen saa laitoksen yhteyshenkilön/avainvastaavan kautta siihen oikeutetut henkilöt.

Porrashuoneet ovat avoinna kaikille käyttäjille rakennuksen aukioloaikoina. Pääporrashuoneessa on lisäksi kolme hissiä, joilla pääsee kulkemaan 2. kellarikerroksen ja 4. kerroksen välillä. Liikuntarajoitteisten henkilöiden on mahdollista käyttää erikseen sitä pyydettäessä Vesilinnantien päädyn puoleista hissiä.

Kulunvalvonta- ja lukitusjärjestelyillä pyritään yleiseen henkilö-, kiinteistö- ja yritysturvallisuuteen. Näin ollen esimerkiksi ulko-ovia ei tule avata muille henkilöille, vaan jokaisen ilta-/yöaikaan rakennukseen saapuvan tulisi käyttää omaa kulunvalvontatunnistetta rakennukseen saapuessaan. Mikäli henkilö hukkaa avaimen tai kulunvalvontatunnisteen, tulee hänen ilmoittaa asiasta välittömästi aulapalveluihin.
Lähin aulapalvelu löytyy Natura-kiinteistöstä.

Esteettömyys

Esteetön kulku rakennuksessa on mahdollistettu esteettömillä kulkuväylillä, rampeilla ja hisseillä. Rakennuksen 1. kerroksessa on ohjaavat lattialistat, jotka opastavat pääreitit. Portaissa on huomionastat jotka tuntee ja erottaa varoittavasta väristä. Käsijohteissa on nasta- ja kohonumero-opasteet merkittynä käsijohteen alkuun ja loppuun.

Ensimmäisessä kerroksessa on pääopasteena kohokartta palvelemassa esteettömiä. Tila- ja symbolikyltit on merkitty myös koho- ja pistekirjoituksella. Lisäksi rakennuksessa on esteettömät wc-tilat joka työtilakerroksessa sekä opiskelijajärjestöjen vieressä 1. kellarikerroksessa. Kaikissa luentotiloissa ja sähköisen tentin tilassa on esteetön paikka tai se on järjestettävissä hyvin helposti. Poikkeuksena on luentosali XX, jossa ei ole pöytäpaikkaa.

Luentosalit

Agoran kolme suurinta luentosalia (XX, XXI ja XXII) ovat yhteiskäytössä ja niiden varaukset hoidetaan varaukset@utu.fi –sähköpostiosoitteen kautta. Luentosalien käytöstä peritään sisäisen hinnaston mukaisesti vuokra laitoksilta käyttötuntien perusteella. Muiden salien osalta tiloista vastaa se laitos, joka maksaa tilan vuokran. Tilojen varauskalenterin tulee olla näkyvissä joko Asio-varausohjelmassa tai Outlookin kalenterissa Turun yliopiston tilojen osalta.

Yleisö-wc:t, pukuhuoneet ja peseytymistilat

Yleiset wc:t sijaitsevat 1. kellarikerroksessa sekä 2. kerroksessa. 2.-4. kerroksen toimistotiloilla on lisäksi omat wc-tilansa.

Henkilökunnalle on tarjolla peseytymis- ja pukutilat 1. kellarikerroksessa, jossa on 1 pukuhuone naisille ja 1 pukuhuone miehille. Pukutiloissa on suihku ja lukittavat kaapit, jotka voi ottaa käyttöönsä päiväksi kerrallaan esimerkiksi pyöräilyvaatteiden säilytystä varten. Kaapit tarkastetaan ja tyhjennetään säännöllisin väliajoin, eikä pidempi aikainen kaappien varaaminen ei ole sallittua. Pukuhuoneet sijaitsevat kulunvalvotulla käytävällä. Keittiöhenkilökunnalle on kiinteistössä omat erilliset pukutilat.

Päätearkistot

Agoran kaksi päätearkistoa sijaitsevat 1. kellarikerroksessa kulunvalvottujen ovien takana.

Väestönsuoja

Kriisitilanteessa, säteilyonnettomuuden tai myrkkyvuodon sattuessa tai muissa vastaavissa tilanteissa hakeudutaan 2. kellarikerroksen väestönsuojaan. Väestönsuoja on varustettu lakisääteisillä varusteilla.

Kalusteet

Kaikki rakennuksen kalusteet ovat rakennukseen kuuluvia ja jäävät paikoilleen mikäli käyttäjä vaihtuu. Kalusteet kuuluvat kalustevuokraan, jota käyttäjät maksavat kuukausittain.

Kalusteasioissa voi olla yhteydessä toimitilapalveluiden tilasuunnitteluun osoitteeseen tilasuunnittelu@utu.fi.

Pysäköinti ja liikenne

Pysäköinti

Vierailijoille löytyy pysäköintitilaa rakennuksen edustalta vesilinnan puoleiselta sivulta. Edustalla on 10 autopaikkaa ja yksi invapysäköintipaikka.

Pihan pysäköintipaikat

Pysäköinti Turun yliopiston kampusalueella on maksutonta yliopiston pysäköintiluvan haltijalle. Pysäköintilupaan on oikeutettu henkilöt, joilla on työsuhde yliopistoon vähintään 6 kuukauden ajan. Myös Åbo Akademin työntekijät, jotka työskentelevät Agorassa, ovat oikeutettuja saamaan yliopiston pysäköintioikeuden jos heillä on vähintään 6 kuukauden työsuhde Åbo Akademiin. Pysäköintiluvat pyydetään sähköpostitse osoitteesta varaukset@utu.fi. Luvat toimitetaan sisäpostitse.

Agoran autohalleista ylempi autohalli on varattu henkilökunnan pysäköintiin, autohallin pysäköintipaikat eivät ole nimettyjä paikkoja. Alempi autohalli on varattu yliopiston omia autoja varten. Ylempään autohalliin pääsee henkilökunnan Flexim kulkuoikeuskortilla. Alempi autohalli kulkuoikeus on rajoitettu.

Pyöräily

Agoran polkupyöräpysäköinti on sijoitettu Quantumin ja Agoran välissä sijaitsevalle ajorampille.

D00102-pyöräpaikat.jpg

Polkupyörien pysäköintialue

Alemman kellarin sisäänkäynnin vieressä on lukittu tila ulkoiluvälineiden säilytykseen. Tilan lattiassa on maalattu kaivon kansi, joka on tekniikkatunnelin hätäpoistumistie. Tämän kannen päällä ei saa säilyttää mitään.

Bussit

Agora sijaitsee noin 10 minuutin bussiyhteyden päässä Turun keskustasta. Lähin bussipysäkki sijaitsee Hämeenkadulla, johon on muutaman minuutin kävelymatka. Turun keskustasta Agoraan pääsee bussilinjoilla numero 2, 2A, 6, 50, 51, 53, 54, 55, 55A, 56, 612 ja 615. Bussien aikataulut löytyvät Turun joukkoliikenteen nettisivuilta: http://www.foli.fi/.

Taksit

Kampusalueelle tilattavat taksit odottavat asiakasta vesilinnan puoleisella sivulla Agoran edustan parkkipaikalla.

Kulunvalvonta

Rakennuksessa on Flexim Safea –kulunvalvontajärjestelmä. Kulunvalvontaa ohjataan Naturan infosta, joka on avoinna arkisin klo 8.00–15.45. Sähköisen kulunvalvonnan ovissa ei ole kovan avaimen kulkuoikeutta. Palvelupyynnöt ilta-aikaan ja viikonloppuisin hätätilanteissa Flexim Safean 24/7-päivystykseen. Palvelu on maksullinen. Yhteystiedot ks. liite 1.

Avainhallinta

Rakennuksessa on käytössä Abloy Protect2 Cliq - elektromekaaninen lukitusjärjestelmä. Laitoksen avainvastaava ohjelmoi ja hallinnoi oman laitoksensa avaimia ja lukostoja. Kielikeskuksen, IT-laitoksen, Åbo Akademin ja Turun yliopiston tila- ja kuljetuspalveluiden avainvastaavien sekä heidän varahenkilöidensä yhteystiedot löytyvät liitteestä 1.

Kadonneesta avaimesta tulee välittömästi ilmoittaa osoitteeseen kulkuoikeudet@utu.fi.

Tupakointi

Kiinteistön ympäristö ja koko yliopiston mäki on savuton alue.

Asiasana:
Tagit:

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto