Osallisuuden työpajat

​Nuoret luupin alla -on hankekokonaisuus, mihin kuuluu koulukyselyn lisäksi tutkimustiedon jalkauttaminen lasten ja nuorten kanssa toimiville. Luuppi-kyselyn pohjalta järjestetään mm. kunnallisia Osallisuuden työpajoja. Osallisuuden työpajoissa nuoret ja kunnan päättäjät keskustelevat lapsia ja nuoria koskettavista asioista. Ensimmäinen työpaja järjestettiin keväällä 2013 viidessä pilottitutkimukseen mukaan lähteneessä kunnassa Varsinais-Suomessa. Osallisuuden työpajat on rahoittanut Varsinais-Suomen liitto ja Turun yliopisto.

Hankkeessa on tehty yhteistyötä myös Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n kanssa, jonka avulla on toteutettu keskustelutilaisuuksia koskevaa menetelmäkoulutusta. Lisätietoja ja kokemuksia työpajoista löytyy ajankohtaista osiosta (pääsivu).

Lisäksi hankekokonaisuuteen sisältyy tarvittava koulutus, sekä koulu- ja kuntakohtaisten toimintojen ohjaus ja koordinointi. Hankekokonaisuus maksaa 2 eur / oppilas / lukuvuosi. Lukuvuonna 2014-2015 toteutetaan hankekokonaisuuden osalta seurantatutkimus, johon osallistuminen on kouluille ja kunnille maksutonta.

Asiasana:
Tagit:

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto