Promootioperinne

Promootioperinne

Turun yliopiston promootioperinne nojaa lähes 800 vuotta vanhaan akateemiseen juhlatraditioon. Pian yliopistolaitoksen synnyttyä 1200-luvun alussa ennen kaikkea Bolognassa ja Pariisissa yliopistolliset seremoniat alkoivat kehittyä loisteliaiksi näytelmiksi. Näistä yliopistoista promootiotavat omaksuttiin keskiajan kuluessa muuallekin, esimerkiksi 1400-luvun lopussa perustettuun Uppsalan yliopistoon. Turku sai yliopiston, Turun akatemian, vuonna 1640. Perustamiskirjasta käy ilmi, että Turku sidottiin tarkasti Uppsalan esikuvaan ja Uppsalaan vakiintuneeseen, Pariisista omaksuttuun keskiaikaiseen promootiotraditioon.

Turun akatemian ensimmäistä promootiota vietettiin vuonna 1643. Ensimmäisessä promootiossa vihittiin kymmenen maisteria. Seuraavassa, vuoden 1647 promootiossa maistereita oli jo kahdeksantoista. Tuohon aikaan filosofian maisterin oppiarvo oli tavallaan myös tohtorin arvo. Se oli yliopistojen antamista arvoista tärkein ja sen saattoi saavuttaa vain promootiossa. Varsinaisia tohtorinarvoja olivat teologian, juridiikan ja medisiinan tohtorinarvot. Promootiota edelsi filosofian kandidaatin tutkinnon suorittaminen, väitteleminen ja erityisen luennon pitäminen, eräänlainen väitöstilaisuuden edeltäjä. Maisteriksi vihittävältä edellytettiin lisäksi yleistä nuhteettomuutta ja esimerkillisyyttä. Vihkimisen jälkeen juhlallisuuksissa seurasivat jumalapalvelus ja pidot, jossa ruokaa ja juomaa tarjottiin runsaasti. Ensimmäinen varsinainen tohtoripromootio Turussa järjestettiin vuonna 1781.

Asiasana: Viestintä;
Tagit:

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto