Miekahiojaiset 26.5.
Tohtoripromootio 2011

Puhe miekalle, VTT Erkka Railo

Herra Rehtori, Arvoisa kansleri, arvoisat kunniatohtorit, tohtorikollegat, hyvät naiset ja herrat

Suistuin rikoksen polulle vuonna 1984, jolloin olin 11-vuotias.

Tuolloin elokuvissa näytettiin tuli Tähtien Sota -sarjan kolmatta osaa, Jedin paluu. Kävimme katsomassa kavereiden kanssa sitä  Humalistonkadulla Domino-teatterissa, joka ei ole toiminut kaupallisena elokuvateatterina enää vuosiin.

Ellei suorastaan rikos niin ainakin lavean tien alku oli siinä, että elokuva oli kielletty alle 12-vuotiailta. Muistan vieläkin, kuinka meitä kavereiden kanssa jännitti, myydäänkö meille liput. Vielä senkin jälkeen kun olimme saaneet liput, seisoimme Dominon aulassa kädet hikisinä odottamassa, päästääkö vahtimestari meidät sisään. Lyhytkasvuinen kun olin, muistan yrittäneeni oikein venyttää kaulaani näyttääkseni pidemmältä.

Elokuvassa oli ihmeellinen ase, valomiekka tai lasermiekka, jedi-ritarin erottamaton työkalu.  Se oli käsittämätön väline, joka kykeni vaivattomasti leikkaamaan vaikkapa metallia. Sen avulla saattoi torjua vastustajan hyökkäykset ja pysäyttää heidän ampumansa laserit. Se teki jediritareista liki voittamattomia. Valomiekka teki 11-vuotiaaseen poikaan suuren vaikutuksen.

Arvoisat kuulijat,

Pari vuotta sitten hankin miekan.

Siinä on kaunis harmaa terä ja tyylikäs sininen kourain. Se on valmistettu vaahtomuovista. Se maksoi Citymarketissa 3 euroa 80 senttiä: huomattava summa uraansa aloittelevalle assistentille. Hankin sen opetustarkoituksiin pitämään opiskelijat hereillä. Tämä liittyy poliittisen historian oppiaineen nykyisiin opetusmetodeihin, mutta ei mennä nyt siihen.

Jedi-ritarin miekka ja vaahtomuovista valmistettu Citymarketin miekka kuvaavat kumpikin sitä, miltä minusta on väitöskirjaani kirjoittaessa vuorotellen tuntunut. Jonain päivinä ajatukseni on ollut terävä kuin terästä leikkaava lasermiekka, mieleni kirkas kuin ainejärjestön ryyppy ja itsevarmuuteni rajaton kuin Turun saaristo.

Mutta on ollut myös toisenlaisia päiviä. Niitä päiviä, jolloin ajatukseni ovat olleet sameita kuin syksyinen Aurajoki, synkkiä kuin opetusministeriön päättymättömät diktaatit ja tylsiä kuin Citymarketin vaahtomuovimiekka. Päiviä, jolloin mikään määrä feisbuukissa lorvimista ei ole saanut tutkijanvertani liikkeelle, eikä edes kahdeksas kuppi kahvia ole johtanut muuhun kuin kofeiinista täriseviin käsiin. Niinä hetkinä olen vakavasti ihmetellyt, olenko valinnut oikean tien.

Hyvä juhlayleisö,

Me olemme valinneet miekan tien.

Uuden ajan alussa, 1600- ja 1700-luvulla aatelismiehellä oli elämässään kaksi vaihtoehtoa. Hän saattoi valita kynän tai miekan tien. Kynän tie merkitsi ryhtymistä virkamiesuralle, laajentuvan valtiovallan alati paisuvan byrokratian palvelukseen. Miekan tie tarkoitti ryhtymistä sotilaaksi. Se merkitsi itsensä asettamista vaaraan, monenlaisia epämukavuuksia vuosia kestävien sotilaallisten retkikuntien mukana: tauteja, nälkää, vihollisten hyökkäyksiä. Se merkitsi omistautumista, jopa uhrautumista kruunun ja valtion hyväksi, mutta parhaimmillaan myös voittamista, valloittamista, jopa rikastumista.

Tänä päivänä miekan tie merkitsee samaa asiaa, mutta toisella tavalla. Se ei merkitse niinkään ulkoisia vihollisia vastaan taistelemista, vaan sisäisten – meidän sisällämme – olevien vastusten kukistamista. Se merkitsee tunkeutumista alueelle, jota Jari Sarasvuo on kutsunut "epämukavuusalueeksi". Se on nimensä mukaisesti alue, jossa ei ole mukavaa. Joutuu tekemään lujasti töitä, asettamaan itsensä alttiiksi kritiikille, myöntämään ettei osaa ja löytämään valmiuden oppia lisää. Ura yliopistotutkijana merkitsee tavallisesti pätkätöitä ja  pienempiä tuloja kuin ikätovereilla, kun taas tutkimuksen tekeminen muun työn ohessa vaatii iltojen ja viikonloppujen uhraamista. Usein tutkimuksen tekeminen tarkoittaa painimista riittämättömyyden tunteen kanssa ja aina se edellyttää pitkäjänteistä ponnistelua eteenpäin vailla varmuutta perille pääsystä. Yliopistotutkijan erityinen uhka on vielä täydellinen henkinen luhistuminen yliopiston taloushallintajärjestelmien uusien vaatimusten edessä.

Mutta kuten aikaisemminkin, miekan tie voi johtaa myös voittoihin ja saavutuksiin. Epämukavuusalueella ei ole mukavaa, mutta se on paikka, jossa henkinen ja tiedollinen kasvu tapahtuu. Itsensä pistäminen peliin johtaa tuloksiin. Miekan tie on uusien asioiden löytämistä, maailman ymmärtämistä. En olisi koskaan voinut kuvitella, kuinka rikkaalta maailmani tuntuu, vaikka vietän suurimman osan päivästä neljän seinän sisällä näyttöpäätettä tuijottaen. En saata ymmärtää, mitä olisi elämä, jossa en saisi pohtia, millä tavoin me elämme historiassa ja historia elää meissä. Tutkimisen kautta avautuu se maailma, jota me valloitamme. Emmekä me valloita sitä kruunulle, valtiolle tai kansallisvaltiolle. Tänä päivänä − enemmän kuin koskaan − työ tieteelle on työskentelyä ihmiskunnan hyväksi.

Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, sanoo Raamattu. Minä olen miekkaani hukkunut. Tiede ja kirjoittaminen ovat minun lihaani ja vertani, ne ovat tieni, totuuteni ja elämäni. Ne antavat minulle minun jokapäiväisen leipäni, ja niihin sisältyy minun vapahdukseni: lupaus iänkaikkisesta elämästä kirjojen ja kansien välissä, esimerkkinä 1000 merkin vaalikolumnit Aamusetissa, joista maksettiin minulle 25 euroa kappale.

Kunnioitetut juhlavieraat,

katsokaa ympärillenne! Katsokaa, missä me olemme!

Katsokaa, kuinka pitkälle olemmekaan tulleet valitsemallamme miekan tiellä, tieteen voittamisen ja valloittamisen polulla. Katsokaa näitä yliopiston seiniä ja ajatelkaa, kuinka monet sukupolvet ovat kulkeneet tätä tietä meidän edellämme. Katsokaa, kuinka miekkamme teroitetaan symboloimaan mielemme terävyyttä ja tieteen kirkkautta. Olemme tiemme alussa, vielä on paljon valloitettavaa, mutta näiden päivien aikana voimme keskittyä nauttimaan tähänastisista saavutuksistamme, katsomaan tulevaisuuteen ja hiomaan miekkojamme tuleviin koitoksiin.

Päätän puheeni palaan turkulaista suullista kansanperinnettä. Presidentti Mauno Koivisto on muistellut nuoruutensa turkulaista vapaapalokunnan päällikköä, automönttööri Adolf Ketoa, joka oli kuuleman mukaan armoitettu humoristi ja filosofi.  Hän oli todennut, että "niin pitäisi maailma saada järjestetyksi, että aina kun ollut tunti töitä, olisi tunti torvisoittoa"?.

Hyvä juhlayleisö,

Eiköhän nyt ole torvisoiton aika. Kiitos.

 

Honourable rector, Honourable chancellor, Distinguished Doctors honoris causa, Dear Colleagues, Ladies and Gentlemen,

No less than five swords are used in the coronation ceremonies of the king or the queen of the British Empire. The most famous of them is the Sword of Mercy. It belonged to Edward the Confessor, the last Anglo-Saxon ruler approximately one thousand years ago. Together the five swords of the coronation ceremony can be seen as the symbols of the longevity, the purity and the power of the British monarchy. Similarly, the swords we grind today represent the longevity and purity of  science, the sharpness of our minds and the power we have been given to change the world.  But why is the sword called the Sword of Mercy? It refers to the idea that the all-powerful sovereign should also show compassion to his subordinates. The Sword of Mercy reminds us that great power entails great responsibility. We should be mindful of how we use the gift given to us, the ability to do scientific work.

Dear guests,

It has been said, that true wisdom cannot be learned from books. Well, evidently the person who said this, haven’t met us. At the very least, one cannot blame us for not trying.  For have we not toiled, have we not laboured to see this day? Today and over the couple of days to follow we shall be reaping the fruits of our efforts, enjoying the best academic traditions the University of Turku has to offer. Before I finish, let me remind you of the words of a gifted Finnish thinker and ski-jumper Matti Nykänen: "Life is the best time you’re gonna have."? With these thoughtful words close to our hearts, let me wish you very enjoyable festivities!  Thank you.

Päivitetty 27.05.2011 08:47