in English
 
 
Osallistu Turun yliopiston avoin yliopisto ja minä -videokilpailuun!

40 vuotta täyttävä Turun yliopiston avoin yliopisto kutsuu sinut kaikille avoimeen kilpailuun: tee oma videosi, jossa kerrot, mitä avoin yliopisto sinulle merkitsee tai on merkinnyt. Kilpailuaika on 15.6. - 30.9.2018.

Oivaltavimman videon tekijä palkitaan tablettitietokoneella. Voittaja julkaistaan ja hänen videonsa esitetään avoimen yliopiston 40-vuotisjuhlissa lokakuussa 2018. Kaikki videon ja osallistumislomakkeen palauttaneet osallistuvat kahden avoimen yliopiston perusopintojen opinto-oikeuden (arvo 250 euroa) arvontaan. Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Kaikkia videoita voidaan käyttää avoimen yliopiston opiskelijamarkkinoinnissa.

Videon enimmäispituus on 3 minuuttia. Videosi muodon päätät itse: se voi olla lineaarinen kertomus, jossa on alku, keskikohta ja loppu, mutta yhtä hyvin avantgardistinen kuvien ja musiikin leikki. Videosi voi olla stillkuvien ja ääneen yhdistelmä – spiikit voivat olla vaikkapa itse kirjoittamasi runo. Tai miksi et tekisi mustavalkoista mykkäelokuvaa? Päätös on sinun!

Videosi alussa tulee lukea Turun yliopiston avoin yliopisto ja minä. Sen voit toteuttaa täysin haluamallasi tavalla, millä fontilla tahansa tai vaikka maalaten tai askarrellen ja kuvaten. Sen jälkeen, joko alapuolella samassa kuvassa tai pari sekuntia sen jälkeen, täytyy olla oman videosi otsikko, jonka keksit itse.

Tekniset tiedot?

Mp4 on yleensä hyvä ja kevyt formaatti, suosi sitä, mutta kunhan videosi on digitaalisessa muodossa, saadaan se kyllä auki.

Mitä musiikkia voin käyttää?

Ääninä voit käyttää omia sävellyksiäsi ja sanoituksiasi, joiden tekijänoikeudesta itse vastaat. Jos käytät musiikkia, muista mainita se lopputeksteissä.

Mitään maksullista musiikkia (levyjä, youtube-tiedostoja yms) ei saa käyttää.

Kirjoita lopputeksteihin oma nimesi ja käyttämäsi musiikki.

Videon tekijänoikeudet?

Kilpailuvideon tekijänoikeuden omistaa videon tekijä. Tekijä sitoutuu osallistumalla kilpailuun luovuttamaan Turun yliopistolle rinnakkaisen käyttöoikeuden kilpailuvideoon, jotta Turun yliopisto voi julkaista videon sekä käyttää sitä omiin yliopiston tiedotus- ja viestintätarkoituksiin.

Minne lähetän?

Kilpailuvideot tulee lähettää Turun yliopistoon avoimeen yliopistoon lataamalla työsi osoitteeseen https://seafile.utu.fi/u/d/2a86dff18316404099f8/ Kun olet ladannut videon, lähetä osallistumisilmoitus osoitteeseen matti.salakka@utu.fi

Otsikoi osallistumisilmoituksesi kilpailun nimellä Turun yliopiston avoin yliopisto ja minä ja kirjoita viestiosaan 1) nimesi, 2) videosi nimi sekä 3) puhelinnumerosi ja sähköpostisosoitteesi. Halutessasi voit kertoa myös jotakin työstäsi. Kilpailuvideon ja osallistumisilmoittautumisen lähettäneistä laaditaan osallistujalista, joka hävitetään kilpailun päätyttyä.  

Lisätietoja: Suunnittelija Matti Salakka, puh. 040 5421 738, matti.salakka@utu.fi
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 11.6.2018 13:10 ,  Päivitetty 11.6.2018 13:20