in English
 
 
Oppimisen riemua monikäyttöisessä luokkatilassa
​Brahea-keskuksen uusi luokkatila Riemu

​Brahea-keskuksessa on syksyn aikana saatu käyttöön uusi luokkatila. Aiemmin toimistokäytössä olleen tilan kalustus noudatti hyvin perinteistä linjaa: väritys oli koivua ja harmaata, ja seinällä oli tussitaulu. Tilaan haluttiinkin hakea selkeästi erilaista tyyliä, kun tila päätettiin ottaa opetuskäyttöön. Luokkatilan suunnittelussa ja toteutuksessa olivat mukana yliopiston sisustusarkkitehti Anne-Katri Hatakka-Juntti, Martela ja Isku. Tilan värimaailma haluttiin tuoda selkeästi aiempaa värikkäämmäksi.

- Kirkkaiden värien, kuten vihreän, on todettu parantavan keskittymiskykyä ja tukevan opiskelijoiden oppimiskykyä. Sininen puolestaan lisää tuotavuutta. Yksi tilan seinistä, johon myöhemmin tullaan lisäämään visuaalista materiaalia, onkin maalattu kokonaan siniseksi, kertoo Hatakka-Juntti.

Suunnittelussa korostettiin käyttäjälähtöisyyttä.

- Tilan suunnittelussa haluttiin kiinnittää erityistä huomiota tilan monimuotoisuuteen ja monikäyttöisyyteen, jotta siellä voidaan työskennellä vaikka kokonainen päivä erilaisissa kokoonpanoissa, kertoo Brahea-keskuksen yksinkönjohtaja Timo Halttunen.

Muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä saadaan aikaan helposti liikuteltavilla pöydillä ja tuoleilla, jotka mahdollistavat monenlaisten ryhmien nopean muodostamisen. Tilassa on seisomapaikkoja, erilaisia tuoleja ja istuimia, jotka tukevat hyvää ergonomiaa. Myös valaistusta parannettiin aiemmasta.

Luokkatila on mitoitettu 25 opiskelijalle. Isoa tilaa hyödynnettiin siinä, että seinälle saatiin kaksi isoa näyttöä. Näin eri näytöillä voidaan samanaikaisesti näyttää esimerkiksi sekä asiasisältöä että työstettävää materiaalia.

Tilan muunneltavuutta ja viihtyisyyttä arvostetaan

Opetustilojen muunneltavuuteen, viihtyisyyteen ja ergonomisuuteen halutaan nykyään panostaa. Turun yliopistossa Brahea-keskuksen luokkatilan kaltaisia muutostöitä on tehty esimerkiksi Caloniassa, tiedekeskus Tuorlassa, Medisiinassa ja Educariumin kirjastossa. Opettamisesta ja oppimisesta on tullut aiempaa monimuotoisempaa, mikä asettaa vaatimuksia opetus-, ryhmätyö- ja hiljaisen lukemisen tiloille. Oppimisympäristön on oltava käyttäjän tarpeen mukainen, toimiva ja hyvinvoiva.

- Tilojen suunnittelussa on huomioitava muun muassa vuorovaikutusmahdollisuudet, itseohjautuvuus sekä moderni tieto- ja viestintäteknologia. Lisäksi tilojen tulee olla turvallisia, luovia, tehokkaita ja kestäviä, listaa Jani Karlsson Martelasta.

Uudet luokkatilat edellyttävät aktiivisuutta tilan ylläpidossa, sillä uudet verhoilumateriaalit vaativat aiempaa enemmän ylläpitoa ja puhdistamista.

- Olemme kuitenkin havainneet, että käyttäjät arvostavat uusittuja tiloja ja materiaaleja ja haluavat pitää niistä huolta, toteaa Jouni Aaltonen Iskusta.

Innovatiivisuutta ei toki pidä jättää pelkkään tilan kalustukseen. Brahea-keskuksessa luokkatila sai myös ansaitsemansa värikkään ja innostavan nimen – Riemu.

 

Teksti ja kuva: Johanna Monnonen

 
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 29.11.2018 14:40 ,  Päivitetty 29.11.2018 14:50