in English
 
 
3/2013: Mistä motivaatio työhön ja arjen pyörittämiseen?

Kuukausikolumnini venähtikin kahden kuukauden mittaiseksi. Yksi (teko)syy kolumnin viivästykseen on se aika vuodesta, jolloin yliopistoissa ja muuallakin käydään kehitys- ja arviointikeskusteluja. Näitä varten on kehitetty lomakkeita, tietojärjestelmiä, ohjeistusta, koulutusta ja muuta mukavaa. Ja kaikki nämä hyvässä tarkoituksessa. Kannatan kehityskeskusteluja, sillä niiden avulla voidaan parantaa ja selkeyttää työn sisältöä, toteuttamista ja olosuhteita. Sen sijaan ei ole ollenkaan varma, miten kaikki kehitetyt ohjaus- ja arviointijärjestelmät toteuttavat tarkoitustaan.

Yliopistouudistuksen mukanaan tuoma yliopistojen palkkausjärjestelmä (YPJ) ja siihen kuuluva työn vaatimus- ja suoriutumisarviointijärjestelmä tuntuu olevan aivan jotain muuta maailmaa kuin yliopistotyön arkea varten. Suurin epäkohta on, että käytännössä rahan puutteen takia suoriutumisarviota ei voi tehdä rehellisesti, vaan kannusteet on etsittävä muualta kuin rahallisesta palkitsemisesta. Ja enää ei voi esimerkiksi taputtaa päälaelle tai olkapäälle, koska se rikkoo yksityisyyttä, on alentavaa, voidaan tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi jne. Kannusteet ovat aika vähissä.

Viimeisen kahden kolmen vuoden aikana olen käynyt puhumassa työn, koulutuksen ja johtamisen muutoksesta yllättävän usein. Ja monesti vielä ihan kutsuttuna. Puheet joustavuudesta, uravaihtelusta, motivoinnista tai työn ilosta ovat mielenkiintoisia. Ristiriita puheiden ja todellisuuden välillä on selvä, jos verrataan työelämän tehokkuus-, seuraamis- ja raportointivaatimuksia siihen, mitä ihmiset pitävät mielekkäänä työn tekemisen tapana. Vasta-argumentteina edelliseen voidaan tietysti sanoa, että ei työn kuulukaan olla aina kivaa. Tai että kyllä työt tehdään Aasiassa ja Afrikassa, jos työ ei kiinnosta ja tahtia ei kiristetä. Kansallisen kilpailukyvyn vuoksi on uhrauduttava. Ei Amerikassa ole viiden viikon lomia.

Olisiko niin, että puhumme toistemme ohi ja vielä menneen maailman kontekstissa, sen termein ja keinoin? Markku Wilenius ja Sofi Kurki esittävät väliraportissaan Surfing the Sixth Wave* talouden kuudennesta aallosta (vapaasti tulkiten JK), että meidän pitäisi miettiä isompia asioita kuin kolmen koulutuspäivän korvaamista, YPJ -palkka-arvioita tai sitä, pitääkö eläke-ikä olla 63 tai 65 vuotta.

Wilenius ja Kurki ovat sitä mieltä, että jos tosissaan yritämme ratkaista globaalin maailman ongelmia, meidän pitäisi puhua yhteiskunnallisten ja ympäristön tarpeiden kääntämisestä taloudellisen toiminnan päämääriksi sekä ihmisten inhimillisten tarpeiden muuttamisesta yhteiskunnallisiksi päämääriksi. Näin globaalit, planetaariset tarpeet muuntuisivat myös teknologisiksi päämääriksi.

En tiedä, lohduttaako tai helpottaako näiden suurten asioiden pohdinta arkea tässä ja nyt, mutta motivaatio arjessa pärjäämiseen lisääntyisi, jos pystyisimme näkemään työllemme ylevämpiä tavoitteita. Samalla oikeasti ratkaistavien kysymysten prioriteetti muuttuisi ja työn sisältö sen mukana. Toivottavasti Himasen työryhmä miettii näitäkin asioita.

 

YPJ-arviointien keskeltä terveisin

Juha Kaskinen

 

* Wilenius, Markku & Kurki, Sofi (2012) Surfing the Sixth Wave. Exploring the next 40 years of global change. FFRC eBOOK 10/2012, Finland Futures Research Centre, University of Turku. 126 p.

 

 

 

Asiasana:
Tagit: