in English
 
 
Tulevaisuuskolumni

Hoivasta ja huolenpidosta

 

Tätä kirjoitettaessa sekä Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Suomen hallitus tekevät vuoden 2015 budjettia. Ongelmia tuntuu olevan molemmilla varojen riittävyyden suhteen. Valtionhallinnon suurimpina murheita on, miten sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset hoidetaan, keskuksella taas omat murheensa. Unohdan ne ja keskityn valtion hommiin.

Hyvinvointivaltion talouden kriisiytyminen pakottaa vähentämään terveydenhuollon menoja ja kysymys on, ketkä saavat hoitoa, minkälaista ja minkä tasoista. Näihin kysymyksiin liittyy tietenkin väestön ikääntyminen. Edelleenkin ihmisen elon viisi viimeistä vuotta ovat niitä, jolloin terveydenhoitoa tarvitaan kaikkein eniten. Osa ratkaisua on ollut ikääntyvien palveluiden yksityistäminen. Osa palveluista hoidetaan varmasti hyvin, mutta palvelujen toimimattomuuden kauhukertomuksia ei tarvitse kaukaa eikä kauan etsiä. Mielenkiintoista on myös se, että osa ongelmista ei ratkea edes rahalla, vaikka paremmin toimeentulevat ovatkin etulyöntiasemassa yksityisellä palvelupuolella. Esimerkiksi mahdollisesti liikkumista parantavaa reumaleikkausta ei suostuta Suomessa tekemään missään, vaikka ikääntynyt sitä haluaisi. 

Ikääntyviä halutaan hoitaa kotona mahdollisimman pitkään. Osaoptimointi vaikuttaa palvelujen tuottamaan kokonaisuuteen usein sitä heikentävästi. Esimerkiksi ruoka-annoksia toimittavan ei tarvitse välittää pätkääkään siitä, että syökö asiakas ruokansa. Kotisairaanhoitaja ei taas ole velvollinen huolehtimaan ruokailusta. Kotiavustajan kuuluu huolehtia vain siivouksesta jne. Järjestelmän, sääntöjen ja osaamisvaatimusten mukaan toimiminen estää kokonaisvaltaisen hoidon järjestämisen kotioloissa.

Voidaanko hoivatyötä sitten siirtää enenevässä määrin takaisin ihmisten lähipiiriin, perheisiin? On esitetty, että lasten tulisi osallistua vanhempiensa hoitokulujen maksamiseen tai hoidon tuottamiseen. On merkkejä siitä, että näin käy joka tapauksessa enenevässä määrin. Jotkut kokevat sen jopa velvollisuudekseen, pitäväthän vanhemmat huolta heistä ensimmäiset parikymmentä vuotta. Ulos jäävät yksinäiset ihmiset ja perheettömät, joilla ei ole minkäänlaista kolmannen sektorin turvaverkkoa. Joka tapauksessa on suuria paineita siirtää vastuuta hoivatyöstä takaisin ns. kolmannelle sektorille.

Onko tulevaisuudessa ratkaisumahdollisuuksia ikääntyvien hoivaongelmiin? Kirjoitin tällä palstalla aiemmin robotisaatiosta ja siihen asetetuista toiveista hoivarobottien muodossa. Niihin liittyy suuria teknisiä ja eettisiä kysymyksiä ja ongelmia, joten nopeaa ratkaisua niistä ei ole odotettavissa. Yleensä teknologian odotetaan vähentävän tai poistavan ihmistyövoimaa, tehostavan itse työsuoritusta tai lisäävän ihmisen omia mahdollisuuksia pitää huolta itsestään. Olisi virkistävää nähdä sellaisia teknologisia ja muita ratkaisuja, jotka lisäisivät ihmisten välistä kanssakäymistä ja raivaisivat sille aikaa ikääntyvien hoivatyössä, ja muutenkin.

Julmasti sanoen, kuolema ratkaisee lopullisesti ikääntymisongelmat. En voi millään olla ajattelematta, että lisääntynyt eutanasian pohtiminen olisi vain arvokkaan elämän lopun tavoittelua. Kustannus- ja tehokkuusargumentit ovat mukana, vaikka piilotetusti. Tietysti päällisin puolin kyse on yksilön omasta halusta päättää elämänsä parantumattoman sairauden tms. vuoksi. Eutanasialle vastakkaista linjaa edustavat transhumanistit, jotka haluavat ihmisen elävän periaatteessa ikuisesti ainakin tietoisuuden tasolla, jos ei samassa vanhassa ruumiissa. Heidän mukaansa tarvitaan joko ratkaisu solujen vanhenemisen ongelmaan tai sitten ihmisen tietoisuus pitäisi saada siirrettyä koneeseen, nettiin tai pilveen. Mikähän olisi työmarkkinaosapuolen määrittelemä hyvä eläköitymisikä transhumanistisessa yhteiskunnassa?

  

Juha Kaskinen

16.9.2014

 

 


Asiasana:
Tagit:
kuukausi-kolumni-nosto.jpg
 Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Juha Kaskinen kirjoittaa tälle sivulle kolumnia.