in English
 
 
Native Crops for Innovative and Sustainable Food Futures in Peru and Colombia (PECOLO)

Andien alueen biodiversiteetti on erityisen rikasta. Kolumbia on biodiversiteetiltään maailman kärkeä, heti Brasilian jälkeen toisena. Andeilta on lähtöisin moni nykyään globaalisti tärkeä lajike, kuten esimerkiksi peruna, tomaatti, maapähkinä ja maissi, sekä viime vuosina kansainväliseen suosioon noussut quinoa, joka korkean ravintoarvonsa vuoksi on myös ravitsemuksellisesti tärkeä lajike.

Sekä Peru että Kolumbia vievät jo maataloustuotteita eri puolille maailmaa, mutta kansainvälisten vertailujen mukaan ne laahaavat kuitenkin perässä innovaatioissa, elintarvikealan koulutuksessa ja tutkimuksessa.

Paikallislajikkeiden kestävällä ja innovatiivisella hyödyntämisellä voidaan saavuttaa myös laajempia kestävään kehitykseen liittyviä tavoitteita, kuten ruokaturvan ja ravitsemuksen kehittymistä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista. Näistä esimerkkeinä lajikkeet, jotka ovat sopeutuvaisempia muuttuvaan ilmastoon
ja kasviperäisten proteiinien parempi hyödyntäminen.

PECOLO-hankkeessa kehitetään innovaatioympäristöjä tulevaisuudentutkimuksen
menetelmiä käyttäen, ja selvitetään yhdessä yliopistojen, ministeriöiden, yritysten ja muiden elintarvikealan organisaatioiden kanssa, miten Andien alkuperäislajikkeita voitaisiin hyödyntää innovatiivisesti ja kestävästi. Kumppaniyliopistoille järjestetään menetelmäkoulutusta ja innovaatioympäristöjä kehitetään ennakoinnin avulla. Lisäksi hankkeessa tuetaan ja kehitetään kumppaniyliopistojen tohtorikoulutusohjelmia elintarvikekemian ja funktionaalisten elintarvikkeiden osaamisessa.

Hankkeeseen sisältyy myös tohtorikoulutettavien north-south-south -mobiliteettiohjelma Perusta ja Kolumbiasta Suomeen, sekä Perun ja Kolumbian välillä.

Hanke toteutetaan vuosina 2017–2019 ja sen rahoittaa Ulkoasiainministeriö HEI-ICI -ohjelman puitteissa.

pecolo-logos.JPG

 

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Lisätietoja:

 

​Hanna Lakkala
Juha Kaskinen
Francesca Allievi

Noora Vähäkari
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
 

Jaakko Korpela
Carlos Gomez
Seppo Salminen
Functional Foods Forum,
Turun yliopisto
 
Jukka-Pekka Suomela
Department of Biochemistry,
Turun yliopisto