Lastenlääkäriosatutkimus
​Lasten pitkäaikaissairaudet, kuten atooppiset sairaudet (astma ja allerginen nuha), toistuvat infektiot, ylipaino ja erilaiset kiputilat ovat kasvava terveysongelma länsimaissa. Tällä hetkellä 10-15% pikkulapsista on ylipainoisia ja kolmasosa lapsista kärsii erilaisista kivuista tai sairastuu atooppisiin sairauksiin. Ennusteiden mukaan seuraavan vuosikymmenen aikana jopa puolet väestöstä sairastaa atooppista sairautta. FinnBrain-tutkimuksen lastenlääkäriosatutkimuksen tarkoitus on tutkia, miten perinnölliset ja ympäristöön liittyvät tekijät, kuten raskauden aikaiset ja syntymän jälkeiset tapahtumat voivat vaikuttaa lapsen terveyteen ja sairastumiseen pitkäaikaissairauksiin.

Lastenlääkäriosatutkimuksessa viisivuotiaiden lasten (noin 1000-1300 lasta) vanhempia haastatellaan puhelimitse lasten terveysasioista ja kerrotaan lasten verinäytteestä tutkitun allergiakokeen ja perusverenkuvan tulokset. Lisäksi verinäytteitä pakastetaan tulevia tutkimuksia varten. Ulostenäytteestä selvitetään suolistomikrobiomin koostumusta ja roolia sekä huonepölynäytteestä selvitetään sisäilmamikrobialtistuksen roolia sairauksien kehittymisessä. Uusi teknologia mahdollistaa ihmisen koko genomin eli perimän kartoittamisen sekä epigeneettisten eli geenien säätelytekijöiden tutkimuksen. Tutkimukseen osallistuvien lasten pitkäaikaisseuranta ja biologiset näytteet lapsuusvuosien ajalta ovat erityisen tärkeitä. Lastenlääkäriosatutkimuksella on erinomaiset mahdollisuudet tuottaa uutta, tärkeää tietoa lasten sairauksien syistä ja kehittymisestä. Tämä voi tulevaisuudessa johtaa sairauksien aikaisempaan tunnistamiseen ja toivottavasti niiden ehkäisemiseen.


Lisätietoa tutkimuksesta:
Minna Lukkarinen, LT, lastentautien erikoislääkäri
Lastenlääkäriosatutkimuksen vastaava tutkija,
minna.lukkarinen@utu.fi
Asiasana:
Tagit: