in English
 
 
Kulttuurihistorian historia

​Merkityksiä tutkiva oppiaine

Veikko Litzenin esittämä laaja tulkinta kulttuurista oli lähtökohdiltaan antropologinen, mutta hänen seuraajansa Keijo Virtanen toi antropologiset vaikutteet entistä selkeämmin esille viitaten mm. Glifford Geertzin ja Marshall Sahlinsin kulttuuriteorioihin. Virtanen loi muitakin uusia painotuksia korostamalla populaarikulttuurin tutkimista ja ajan monikerroksellisuutta. Siten kulttuurihistoria alkoi entistä selvemmin erkaantua siitä ajattelutraditiosta, jossa kulttuurien tasoa ja kehitysastetta on määritelty nimeämällä tietyt kulttuurit tai kulttuurin osa-alueet korkeakulttuuriksi. Virtanen korosti, että ihmisten toimintaa ei voida varustaa laatuleimalla. Kaikki ihmisten toiminta on kulttuuria ja siten historiallisesti ehdollistunutta.
 
Professori Kari Immonen jatkoi samaa suuntausta toteamalla, että kulttuurihistoriassa ei myöskään priorisoida tutkimusteemoja sen mukaan että tietyt tutkimusaiheet olisivat lähtökohtaisesti tärkeämpiä tai merkittävämpiä kuin muut. Kulttuurihistoria ei tee eroa arjen ja juhlan, eliitin ja populaarin tai tavallisen ihmisen ja valtaapitävien välillä.
 
Näin kulttuuri määritellään laaja-alaisesti    se on kaiken toiminnan ja ajattelun lähtökohta, joka ohjaa ihmisten valintoja, ratkaisuja, uskomuksia, tunteita ja toimintatapoja koskivatpa ne sitten politiikkaa, taloutta tai arkielämää. Tämän mukaisesti kulttuuri on merkitysjärjestelmä, jonka sisällä elävät ihmiset saavat "perintönä" kulttuurille ominaisen tavan jäsentää todellisuutta. Kulttuuri on siis yhteisesti jaettu merkitysjärjestelmä, mutta samalla se on julkinen. Kulttuuria tutkittaessa ei pyritä ihmisten päiden sisälle, vaan analysoidaan sitä mikä on kaikkien nähtävissä ja ymmärrettävissä.
 
Kulttuurihistorian oppiaineessa syntyi siis vahva yhteys kulttuurintutkimukseen. Siten kulttuurihistoria sijaitsee historiantutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen välimaastossa. Lähtökohta on historiantutkimuksessa, mutta samalla olemme kulttuurintutkijoita, jolloin oppialan erityisyys syntyy tutkittavien ilmiöiden historiallistamisesta. Näin ollen kulttuurihistoriassa voidaan tutkia moninaisia kulttuuri-ilmiöitä: voidaan analysoida vaikkapa antiikin ajan roomalaisten käsityksiä merestä ja merenkulusta. Tai voidaan tutkia nykykulttuuria, jolloin tutkimusaiheena voi olla se, miten mainonnassa rakennetaan tulkintoja sukupuolesta.
 

Kansainvälisiä keskusteluyhteyksiä

Vaikutteiden hakeminen antropologiasta merkitsi samalla aktiivista yhteyttä kansainväliseen keskusteluun, jossa 1980-luvulla huomion kohteeksi nousi kulttuurihistoriallinen käänne. "Uuden" kulttuurihistorian määritteleminen ei kuitenkaan ole ollut yksiselitteistä. Antropologisten vaikutteiden lisäksi toinen merkittävä keskusteluyhteys löytyi ns. kielellisestä käänteestä. Sen mukaisesti on korostettu kulttuurin ja koko inhimillisen ajattelun kielellisiä lähtökohtia.
 
Uusi kulttuurihistoria otti selkeästi kantaa myös historiantutkimuksen sisällä käytyyn keskusteluun. Siten kulttuurihistoria löysi yhteisiä lähtökohtia uusista historioista, joilla tarkoitetaan arkipäivän historiaa, mentaliteettitutkimusta, sukupuolihistoriaa ja mikrohistoriaa. Kulttuurihistorian suosio ja menestys perustuu osittain siihen, että oppiaineessa on ennakkoluulottomasti sovellettu uusien historioiden tarjoamia tuoreita näkökulmia, uusia tutkimusmenetelmiä ja kysymyksenasetteluja.
 
Kulttuurihistorian yksi keskeinen piirre on pyrkimys historiallistaa todellisuuden eri aspekteja. Tämä liittyy historiantutkimuksen monipuolistumiseen. Kyse on siitä että historiantutkimus on ryhtynyt tematisoimaan ja käsitteellistämään asioita, jotka ovat aiemmin jääneet huomiotta tai joita on pidetty mahdottomana tutkia. Näin voidaan tutkia vaikkapa aistimellisuuden ja havaitsemistapojen historia: miten käsitykset ja tulkinnat hajuista, mauista ja äänistä ovat historiallisesti muuttuneet ja muovautuneet.
 
Kansainvälisten yhteyksien rakentaminen on jatkunut siten, että kulttuurihistorian oppiaine on aktiivisesti mukana kansainvälisessä kulttuurihistorian seurassa. ISCH (International Society for Cultural History) järjestää vuosittain konferensseja ja julkaisee kulttuurihistoriallista aikakauskirjaa. Turussa oli ISCH:n konferenssi toukokuussa 2010, jonne saapui yli 200 vierasta.
 

Kohti kypsää keski-ikää

Neljänkymmenen vuoden aikana kulttuurihistoriasta on kasvanut monipuolinen oppiaine. Tutkimuksen vahvuusalueiksi on nyt määritelty sukupuolihistoria, populaari- ja mediakulttuurin tutkimus sekä tilan, ympäristön ja aineellisen kulttuurin tutkimus. Nämäkin vahvuusalueet kattavat vain osan kulttuurihistorian tutkimustoiminnasta, sillä uusia tutkimushankkeita ja keskustelunavauksia suunnitellaan jatkuvasti.
 
Kulttuurin dynaamisuus tarkoittaa myös sitä, että kulttuurinen vuorovaikutus on aktiivista toimintaa. Se merkitsee kulttuurin jatkuvaa uudelleentulkitsemista. Käytännössä jokainen kulttuurihistorian opiskelija osallistuu keskusteluun kulttuurihistorian määrittelystä ja merkityksestä. Jokainen kulttuurihistoriassa tehty opinnäyte ja tutkimus vastaa osaltaan kysymykseen, mitä kulttuurihistoria on.
 
Innostuneet opiskelijat ja nuoret tutkijat ovat olleet kulttuurihistorian merkittävin voimavara. Siksi ei tarvitse pelätä keski-iän kriisiä vaan tärkeintä on jatkaa keskustelua kulttuurihistorian haasteista ja mahdollisuuksista.
 
 
Anne Ollila
 
 
Asiasana:
Tagit: