in English
 
 
Kulttuurihistorian mieli
​​
Kuuluisassa muistelmateoksessaan Giacomo Casanova kertoo kohtaamisestaan ranskalaisen filosofin ja kirjailijan Voltairen kanssa. Italialainen maailmanmatkaaja yltyy kyyneliin lausuessaan maanmiehensä Arioston säkeitä. Raivoisan Rolandin kohtalo saa myös kuulijan silmät kostumaan, ja Voltaire toteaa, miten todelliset kyyneleet syntyvät syvästi liikutetusta sydämestä.
 
Se, mitä itkeminen merkitsi 1700-luvun Pariisissa, on kulttuurinen kysymys: kyynelehtiminen liittyi aistiherkkyyteen, lukemiseen, sukupuolisuuteen, tunteisiin – ja epäilemättä moniin muihinkin teemoihin. Kulttuurihistorioitsijan työsarka on rajaton, sillä tutkimuskohteena on se elämän kokonaisuus, jossa menneisyyden ihmiset elivät ja jota he käsityksillään, kuvitelmillaan ja toimillaan muuttivat.
 
Perustamisestaan, vuodesta 1972, lähtien Turun yliopiston kulttuurihistoria on seurannut tiiviisti alan kansainvälistä keskustelua. Oppiaine, joka oli alun perin määritelty lähinnä korkeakulttuurin historiaksi, oppi- ja tyylihistoriaksi, siirtyi jo 1970-luvun lopulla laajempaan kulttuurikäsitykseen, jossa kulttuuria ei enää nähty yhteiskunnan sektorina, tieteenä, taiteena ja uskontona, vaan laajempana maailmassa olemisen, ymmärtämisen ja elämisen tapana. Kulttuuri ei ole vain tapoja tai kulttuurintuotteita: se on syvällisempi, merkityksellistymisen ja merkityksellistämisen maailma.
 

Kulttuurihistorioitsija tulkitsijana

Kulttuurihistoriassa tapahtunut muutos vastaa laajemmin humanistisissa tieteissä tapahtunutta muutosta: kulttuuristen piirteiden tai tunnusmerkkien määrittelystä on siirrytty merkitysten ja merkityssuhteiden tutkimukseen. Tämä korostaa tutkimuksen luonnetta tulkintana, eräänlaisena tulkintatyönä. Kulttuurihistorioitsijalla ei ole valmiita työkaluja, joilla hän voisi purkaa menneisyyden solmukohdat ja jotka sopisivat automaattisesti kaikkiin kohteisiin. Tutkijan tulkintatahto ja -kyky ovat tärkeimmät välineet, ja juuri niitä opintojen on tarkoitus harjoittaa.
 
On selvää, ettei kulttuurihistorioitsija selviydy ilman merkityksen ja tulkinnan teoriaa. Tärkeää on muistaa, etteivät merkitykset ole valmiita tai suljettuja. Kielellisen käänteen alkuvaiheessa 1970-luvulla tulkinta esitettiin usein merkkien yksinkertaisena purkamisena. Sittemmin tulkinnan teoriassa on kuitenkin korostettu sitä, miten merkitykset oikeastaan syntyvät ja elävät vain lukijan ja tekstin vuorovaikutuksessa. Teksti puhuttelee lukemisen kautta ja syntyy aina uudelleen, aivan niin kuin Casanovan tulkitsemat Arioston säkeet, joiden vaikutuksia Voltairen kyyneleet korostivat. Menneisyyskin syntyy uudelleen vain historioitsijan tulkitsevan tahdon tuloksena.
 
Antropologi Clifford Geertz kutsui vuonna 1973 kulttuuria merkitysten verkostoksi, jonka ihminen on itse ympärilleen punonut. Verkosto kuvaa hyvin kulttuurin moninaisuutta ja odottamattomienkin asioiden yhteyttä. Casanova ja Voltaire olivat erottamattomasti tällaisten verkkojen pauloissa. Toisaalta käsite 'verkosto' voi luoda liiankin voimakkaita mielikuvia: se jähmettää alituisessa liikkeessä olevan kulttuurin ja johtaa unohtamaan, ettei verkosto ole ihmisen ulkopuolella tai ympärillä. Merkitys ei myöskään ole verkon solmu tai lanka: se on pikemminkin suhde. Siksi merkityksiä ei voi irrottaa menneisyyden ihmisestä ja hänen kulttuurintuotteistaan.
 
Kulttuurihistoria on pohjimmiltaan suhteiden tarkastelua. Oppiaine tutkii niitä tapoja, joilla menneisyyden ihmiset olivat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja yhteisöönsä, miten he tätä vuorovaikutusta merkityksellistivät, miten se heille ilmeni ja millaisia muutoksia siinä on tapahtunut. Merkityssuhteet, merkit, symbolit ja representaatiot ovat alituisessa liikkeessä, jatkuvan synnytyksen tilassa, kierrätyksen ja muutoksen kohteena. Samalla on aina myös jähmeitä, hitaasti muuttuvia, syvärakenteellisia merkityssuhteita, jotka ovat tulkitsijan erityisen kiinnostuksen kohteena.
 
Kulttuurihistorioitsija on utelias, kriittinen tulkitsija, jolle menneisyyden tieto on merkityksellistä. Tulkinnan keskeisyys tarkoittaa, että tutkijan on tiedostettava oma asemansa nykyhetkessä. Vaikka menneisyys on – David Lowenthalia lainaten – kuin "vieras maa", erilainen kuin omamme, on tärkeää ymmärtää, että nykypäivä on menneisyyden synnyttämä. Ranskalainen filosofi Paul Ricoeur väittää jopa, etteivät historiantutkijat voi esittää itseään menneisyyden ammattilaisina ennen kuin ovat ymmärtäneet olevansa itse menneisyyden perillisiä.
 

Kulttuurin hämmentävä rikkaus

Kulttuurin käsite on länsimaisen kulttuurin kiehtovimpia ja rikkaimpia keksintöjä. Eräässä 1950-luvulla tehdyssä tutkimuksessa löydettiin 161 kulttuurin määritelmää. Moni voi kokea tilanteen hämmentävänä, varsinkin kun arkipäivän kulttuuripuheessa käsite esiintyy usein ristiriitaisissa merkityksissä. Puhutaan kulttuurilaitoksista, -politiikasta ja -viennistä, kulttuuritilaisuuksista ja kulttuuriteoista… Yleisradion Kulttuuriuutisissa käsitellään lähinnä kaunokirjallisuutta, näyttelyitä, teatteri- ja tanssiesityksiä ja konsertteja.
 
Kulttuurihistorioitsija voi kehittää asiantuntemustaan myös taiteen ja kulttuuriperinteen kysymyksissä, mutta näkökulma on väistämättä avarampi. Se, mitä uutislähetys kutsuu kulttuuriksi, asettuu osaksi laajempaa ja syvempää kulttuurin kuvaa. Tulevina vuosina tämä on myös haaste: miten kulttuurihistorioitsija kommentoisi kulttuurivientiä ja -politiikkaa? Tärkeää on pohtia kriittisesti kulttuuri-käsitteiden ja niiden käyttötapojen historiaa. Silloin ristiriitaiset määrittelyt kääntyvät voimaksi, lähtökohdaksi, josta voi ammentaa tuoreita tulkintoja.
 
Se, mitä kulttuurihistoria on, syntyy yhteistyön tuloksena. Jokainen opinnäyte ja tutkimus, esitelmä ja luento, gradu ja väitöskirja, laajentaa mielikuvitustamme siitä, mitä kulttuurihistoriallinen tutkimus voi käsitellä. Tulevina vuosina opillisten lähtökohtien rikkaus aineellistuu yhä uusiksi tutkimuksiksi. Kulttuurihistoria tarjoaa vireän, uusille ideoille avoimen ympäristön ja antaa opiskelijoille ja tutkijoille mahdollisuuden kohdistaa älyllinen uteliaisuutensa niin Casanovan ja Voltairen kyyneliin kuin kaikkeen muuhunkin inhimilliseen.
 
 
Hannu Salmi
Asiasana:
Tagit: