in English
 
 
Vaihtoon

Yleisen historian opiskelijoita kannustetaan lähtemään vaihto-opiskeluun ulkomaille. Vaihtoaika tuo mukanaan sekä uusia kokemuksia että uusia näkökulmia historian opiskeluun. Se myös kartuttaa kielitaitoa. Yleisen historian opintoihin on helppo sisällyttää opintojaksoja ulkomailla. Opiskelupaikan voi hankkia itse, mutta helpompi ja yleensä myös halvempi tapa on käyttää hyväkseen oman yliopiston vaihtosuhteita, jolloin ei joudu maksamaan esimerkiksi lainkaan lukukausimaksuja.

Lisätietoa vaihto-opiskelusta ja etenkin oppiaineen omista vaihtopaikoista saa yleisen historian opintoneuvonnasta vastaavalta tohtorikoulutettavalta. Yliopiston Kansainväliset palvelut opastaa kaikissa vaihtoon liittyvissä asioissa. Tiedekunnan sivuilta löytyvä kansainvälinen opiskelu -sivusto vastaa moneen käytännön kysymykseen ja Kritiikki on koonnut ulkomaille lähtöä helpottamaan oppaan nimeltä Matkalla: Historianopiskelijan vaihto-opas.Tutustu myös opiskelijoidemme vaihtokokemuksiin.

Miten vaihtoon?

Erasmus

Turun yliopistolla on vaihtosuhteita useaan eurooppalaiseen yliopistoon Erasmus-ohjelman kautta. Hakukaavakkeita ja lisäneuvoja saa yliopiston LINKKI Kansainvälisistä palveluista.

Newcastle, Barcelona, Bologna ja Luzern

Yleisellä historialla on omat opiskelijavaihtosopimukset Newcastlen, Barcelonan, Bolognan ja Luzernin yliopistojen historian laitosten kanssa.

Muut Erasmus-paikat

Yleinen historia on myös samassa kiintiössä muiden historia-aineiden ja suomen kielen kanssa. Tämän kiintiön paikkoja on Bochumissa, Kielissä, Szegedissä, Marburgissa, Groningenissa ja Cadizissa. Lisäksi humanistisella tiedekunnalla on jaossa yhteisiä vaihtopaikkoja Vilnasta Prahaan ja Milanosta Pariisiin, joita kaikki humanistisen tiedekunnan opiskelijat voivat vapaasti hakea. Erasmus-ohjelmassa on mahdollista hakea myös muiden laitosten ja tiedekuntien paikkoja, joten kannattaa rauhassa etsiä itselle mieluinen vaihtokohde ja hakea sinne opiskelemaan.

Nordlys

Pohjoismaisiin yliopistoihin haetaan Nordlys-verkoston kautta. Historian opiskelijat ovat olleet Nordlys-vaihdossa esimerkiksi Göteborgissa, Upsalassa ja Lundissa. Nordlys-vaihto-ohjelma on hyvin joustava, ja sen tarjoamia mahdollisuuksia kannattaa käyttää aktiivisesti hyväkseen.

Muita vaihtopaikkoja

Erasmus-ohjelman ja Nordlys-verkoston lisäksi Turun yliopistolla on sekä kahdenvälisiä että monenkeskeisiä vaihtosopimuksia useiden yliopistojen kanssa. Näiden sopimusten kautta opiskelijoille avautuu vaihtopaikkoja Eurooppaan, Aasiaan, Amerikkaan, Australiaan ja Afrikkaan. 

Asiasana:
Tagit: