TURUN KASVITIETEELLISTEN PUUTARHOJEN HISTORIAA
​Kasvitieteellisen puutarhan istutuksia Iso-Heikkilän vanhan päärakennuksen eteläpuolella.
Turun Akatemian puutarhat 1600-1800-luvuilla
Turun ensimmäisen kasvitieteellisen puutarhan perusti Turun Akatemian yhteyteen vuonna 1678 Elias Tillandz, kasvitieteilijä ja lääketieteen professori. Vaikka puutarhaa sanotaan kasvitieteelliseksi, se oli kuitenkin lähinnä pienimuotoinen rohdoskasvitarha, ja jäi heitteille parustajansa kuoltua vuonna 1693. Puutarhatoiminta Akatemialla jatkui 1700-luvun puolivälissä, kun Pietari Kalm, luonnontutkija, Turun Akatemian talousopin professori ja rehtori, alkoi tehdä viljelykokeiluja Hirvensalossa sijaitsevalla Sipsalon tilalla. Varsinaisen kasvitieteellisen puutarhan Kalm perusti Akatemialle vuonna 1757 Turun keskustaan Piispankadulle, nykyisen Sibelius-museon tontille. Kasvien valinnassa keskeisessä asemassa olivat niiden hyötykäyttöominaisuudet, vaikka koristeellisuus ja tieteen kannalta kiinnostavat ominaisuudet otettiin myös huomioon. Piispankadun puutarha tuhoutui kuitenkin Turun palossa vuonna 1827, ja Turku jäi ilman kasvitieteellistä puutarhaa lähes sadaksi vuodeksi. Akatemia siirtyi pian Turun palon jälkeen Helsinkiin, nimettiin Keisarilliseksi Aleksanterin-Yliopistoksi, ja sen uusi puutarha perustettiin Kaisaniemeen vuonna 1829.

Kasvitieteellinen puutarha Iso-Heikkilässä 1924-1956
Uuden kasvitieteellisen puutarhan Turku sai vuonna 1924 osaksi juuri perustettua suomenkielistä Turun yliopistoa. Puutarha perustettiin Iso-Heikkilän kaupunginosaan, entisen Iso-Heikkilän tilan maille. Ympäröivä maisema oli tuolloin avointa, lähinnä maanviljelyskäytössä olevaa seutua. Puutarhan maa-ala oli noin 1,5 hehtaaria.

Vasta perustettu puutarha oli melko pienimuotoinen, mutta lajimäärää kasvatettiin nopeasti. Alkuvuosina puutarhalle saatiin siemeniä ostamalla niitä siemenkaupoista sekä lahjoituksina Helsingin ja muun Euroopan kasvitieteellisistä puutarhoista, suomalaisilta kasvinjalostuslaitoksilta ja yksityishenkilöiltä.

Laajin Iso-Heikkilän puutarhan osastoista oli systemaattinen osasto. Lisäksi oli omat osastonsa ainakin hyötykasveille, juuri- ja vihanneskasveille, ruohokoristekasveille, kaktuksille, alppi- ja tunturikasveille (kivikkokasveille), kanervakasveille sekä puuvartisille kasveille. Puutarhalla oli kasvihuoneita, taimilavoja, nurmialueita sekä lammikko. Tiedot lajimääristä puutarhan toiminta-ajalla ovat pirstaleisia, mutta esimerkiksi vuonna 1927 systemaattisessa osastossa kasvoi noin 740 kasvilajia, hyötykasviosastossa noin 260 lajia, alppi- ja kalliokasviosastossa noin 190 lajia ja kasvihuoneissa noin 360 lajia. Puutarhaan rakennettiin pienehkö kasvihuone jo vuonna 1925, ja ajan kanssa sitä korjattiin ja laajennettiin. 1950-lvun puolivälissä puutarhassa kasvoi noin 4500 kasvilajia.
Iso-Heikkilä toimi tieteellisenä puutarhana, siellä pystyi suorittamaan kasvitieteen cum laude-oppimäärän, ja puutarha teki myös yhteistyötä taimitarhojen ja kauppapuutarhojen kanssa.



Iso-Heikkilässä viljellyistä kasveista osa villiintyi puutarhaan rikkaruohoiksi, osa levisi puutarhan lähiympäristöön. Joidenkin villiintyneiden lajien esiintymät olivat lyhytaikaisia tai lajien esiintyminen vaihteli runsaasti eri vuosina, mutta osa viihtyi uusilla kasvupaikoillaan jopa vuosikymmeniä. Vielä 2010-luvulla Iso-Heikkiläntien varrella entisen puutarhan ympäristössä on kasvanut kuusi kasvilajia, jotka tiettävästi ovat aikoinaan levinneet sinne kasvitieteellisestä puutarhasta.

Vuonna 1956 puutarha siirrettiin Iso-Heikkilästä pääasiassa tilanpuutteen vuoksi nykyiselle paikalleen Ruissaloon.

Maria Louna-Korteniemi 14.11.2016

Asiasana:
Tagit: