Tutustu eksoottisiin vesikasveihin uuden maailman tropiikissa

​Laajin ja korkein kasvihuone on omistettu Amerikan sademetsäkasveille, minkä vuoksi sitä kutsutaan uuden maailman tropiikiksi. Kävijän huomio kiinnittyy ensimmäisenä suureen jättilummealtaaseen, jossa kasvavan eteläamerikkalaisen jättilumpeen (Victoria) lehdet ovat halkaisijaltaan yli metrin.

Vedessä mahtuu toki kasvamaan monia muitakin kasveja, kuten vesihyasintti (Eichhornia crassipes) ja pistia eli vesisalaatti (Pistia stratiotes). Altaassa on myös useita mangrovekasveja, joista osalla siemenet itävät jo puussa lyijykynän kokoisiksi puikoiksi ennen putoamistaan.

Altaan ympärillä olevien puiden oksilla riippuu hyönteissyöjänä tunnettu kaakkoisaasialainen kannukasvi (Nepenthes). Sen lehti on muuntunut hyönteisiä houkuttelevaksi ansaksi. Kannun reunalta otukset tipahtavat helposti pohjalle erittyvään entsyymipitoiseen nesteeseen, jossa hyönteisen pehmeät osat sulavat parissa päivässä kasvin ravinnoksi. Altaan reunalla on myös lukuisia hyötykasveja, kuten sokeriruoko, banaani, papaija, guava ja papyryskaisla.

Huoneessa tapaa runsaasti eri kasviryhmiin kuuluvia päällyskasveja (epifyyttejä), kuten saniaisia, orkideoja ja ananaskasveja. Viimeksi mainituista joulupukin partaa muistuttava naavatillandsia (Tillandsia usneoides) on yksi merkillisimmistä.
Asiasana:
Tagit: