in English
 
 
Kirjasto kertoo – näin tuemme tutkimusta

​Rinnakkaistallentaminen

Rinnakkaistallentaminen tunnetaan myös vihreän tien open access -julkaisemisena. Kansainvälisistä kustantajista sallii tieteenalasta riippuen 70-80 prosenttia, että heidän julkaisuistaan tallennetaan jokin rinnakkaisversio avoimesti saatavilla olevaan julkaisuarkistoon.
 
Rinnakkaistallentaminen on tekijöille ja tekijöiden organisaatioille maksutonta. Siksi se on helppo ja edullinen tapa lisätä julkaisujen näkyvyyttä, saatavuutta ja vaikuttavuutta.
 
Rehtorin päätöksen (375/002/2007) mukaisesti Turun yliopisto suosittaa, että tutkijat ja opettajat tallentavat yliopiston julkaisuarkistoon tieteellisten julkaisujensa rinnakkaisversion, mikäli alkuperäisen julkaisun kustantaja tämän sallii. Tallennettava rinnakkaisversio on Turun yliopistossa julkaisun viimeinen, vertaisarvioitu käsikirjoitus eli ns. final draft (kutsutaan myös nimellä Authors Post-print tai Accepted Author Manuscript). Final draftiin on siis tehty vertaisarvioinnissa pyydetyt korjaukset ja se on sisällöllisesti sama kuin julkaistava versio, mutta siitä puuttuvat esimerkiksi kustantajan merkinnät ja sivunumerointi.
 
Rinnakkaisversiot tallennetaan tällä hetkellä yliopiston tutkimustietojärjestelmään. Julkaisun tekijät voivat tallentaa rinnakkaisversion tutkimustietojärjestelmään itse tai tekijät voivat lähettää julkaisunsa final draftin tutkimustietojärjestelmän sähköpostiosoitteeseen, jolloin kirjasto tallentaa rinnakkaisversion järjestelmään.
Kirjasto tarkistaa kustantajan luvat julkaisun rinnakkaistallentamiseen. Tarvittaessa kirjasto viivyttää julkaisuajankohtaa, mikäli kustantaja sallii julkaisemisen vasta määräajan jälkeen (ns. embargo).
 
Lisätietoja julkaisujen kirjaamisesta ja tallentamisesta tutkimustietojärjestelmään sekä yhteyshenkilöiden kontaktitiedot löydät järjestelmän tukisivuilta.
 
 
Tutkimustietojärjestelmän sähköpostiosoite

Metriikka- ja arviointipalvelut

Kirjaston metriikka- ja arviointipalvelut tukee yliopiston johtoa, hallintoa ja tiedeyhteisöä tutkimuksen arvioinnissa. Tällä hetkellä metriikka- ja arviointipalvelut laatii Turun yliopiston tutkimuksen kokonaisarvioinnin metriikkaosiota. Osio valmistuu alkuvuoden 2016 aikana.
 
Jatkossa metriikka- ja arviointipalveluiden toiminta laajenee. Kirjasto tulee tarjoamaan tutkimuksen ja hallinnon tarpeisiin viittausanalyyseja, sitaatiolukuja ja tieteellisten lehtien Impact Factor -lukuja. Lisäksi kirjasto järjestää tulevaisuudessa myös metriikka- ja arviointikoulutusta.
 

Tutkimusdatan hallinta

Turun yliopistossa laaditaan parhaillaan tutkimusdatapolitiikkaa, jossa luodaan Turun yliopiston linjaukset tutkimusdatan avaamiseksi. Päätös politiikasta tehdään alkuvuoden aikana yliopiston johdossa.
 
Tulevan tutkimusdatapolitiikan käytännön toteutuksen suunnittelusta ja koordinoinnista vastaa OpenUTU –projektiryhmä. Tutkimusdatan hallinnan tueksi muodostetaan datanhallintaverkosto, johon kuuluvat esimerkiksi kehittämispalvelut, kirjasto, IT-palvelut ja viestintä.
 
Kirjaston julkaisemisen palvelut antaa yhdessä kehittämispalvelujen ja IT-palvelujen kanssa jo nyt tukea tutkijoille tutkimusdatan elinkaareen ja hallintaan liittyvissä kysymyksissä.
 
Lisäksi kirjaston julkaisemisen palvelut auttaa yhdessä kehittämispalvelujen kanssa julkaisujen ja tutkimuksen tietoaineistojen tekijänoikeuksiin, lisensseihin ja digitointiin liittyvissä kysymyksissä.
 
Kirjaston julkaisemisen palvelut:
 
 
 
Asiasana: asiakaslähtöisyys;asiakastyytyväisyyys;kyselyt;arviointi;arviointikeinot;tutkimuksen arviointi;tutkimusaineistot;julkaisuarkistot;
Tagit:
Julkaistu 8.2.2016 8:50 ,  Päivitetty 15.2.2016 5:45