in English
 
 
Ei kirjastoa ilman kuvailua – mitä on metatieto?

Metatieto kuulostaa hyvin eksoottiselta käsitteeltä. Mitä se pitää sisällään?

”Kun julkaisuja kuvaillaan, syntyy metatietoa, joka on siis ikään kuin tietoa tiedosta. Tietenkin kuvailun kohteena voi olla muutakin kuin kirja, joskus voi olla tarpeen kuvailla jopa fyysistä esineistöä.”

Miksi kirjoja ja muuta pitää sitten kuvailla?

”Ajattelepa itse, millainen olisi kirjasto ilman tietoa, mitä kaikkea siellä on. Et voisi Volterista katsoa, onko kirjaston kokoelmissa joitain tiettyjä julkaisua tai julkaisuja jostain tietystä aiheesta ja mistä ne voisivat löytyä. Joutuisit aivan sokkona etsimään niitä hyllystä. Kuvailutietojen ansiosta asiakas ja aineistot kohtaavat."
 
Kuvailussa siis kirjataan ylös teoksen ja tekijän nimi?
 
”Eikä tämä vielä riitäkään! Kansainvälisissä kuvailustandardeissa ja -säännöissä on sovittu, että aineistosta merkitään muistiin monia muitakin asioita, esimerkiksi kirjan julkaisuvuosi, kieli ja mahdollinen sarja. Näin hakumahdollisuudet monipuolistuvat ja voimme löytää vaikka yhden kirjailijan teosten kaikki ranskankieliset käännökset.
 
Erityisen tärkeää on myös kuvailla teoksen sisältöä. Tähän tarkoitukseen käytämme asiasanoja eli standardinmukaisia termejä, jotka kertovat teoksen aihepiiristä. Koska kirjojen sisältöä on kuvailtu, voi Volterista hakea myös johonkin aihepiiriin liittyviä kirjoja.”
 

Tällä tavalla kirjasto kuvailee teoksen...
 

...ja tältä se näyttää asiakkaan silmin!

Mainitsit, että kuvailulla on standardeja. Eikö kirjasto voisi vapaasti päättää, miten se kuvailee?
 
”Standardeissa on puolensa. Koska kaikki kirjastot kuvailevat kirjoistaan samoja ominaisuuksia samoin periaattein, kuvailutietoja voidaan vaihtaa kirjastosta toiseen ja maasta toiseen. Jos esimerkiksi näen, että hankkimamme kirja on kuvailtu jo jossain toisessa kirjastossa, voin poimia kuvailutiedot heiltä ja näin oma työmme helpottuu.”
 
Onko vastuu kuvailusta siis aina kirjastoilla? Eivätkö kustantajakin voisi kuvailla kirjojaan etukäteen?
 
”Kustantajat toki myös kuvailevat kirjoja, mutta heidän kuvailuillaan on hyvin erilainen tarkoitus. Kirjaston kuvailut on suunniteltu helpottamaan teosten löytämistä, kun taas kustantajien motiivina on houkutella ostamaan heidän kirjojaan. Kirjastot ja kustantajat toki pyrkivät kehittämään yhteisiä kuvailustandardeja, mutta tässä on vielä paljon tekemistä.
 
Jonkin verran käyttökelpoisia kuvailutietoja saadaan jo kustantajilta. Esimerkiksi Volterissa olevista e-aineistojen kuvailutiedoista suurin osa on kustantajien tavalla tai toisella tuottamia. Oma aikamme ei yksinkertaisesti riittäisi niin laajojen aineistojen kuvailuun.”
 
Jos niinkin paljon kuvailutietoa saadaan muualta, tarvitseeko meidän kirjastomme kuvailla itse mitään?
 
”Tottahan toki! On aineistoja, joiden kuvailutietoja emme yksinkertaisesti löydä mistään lähteistä, ja ne meidän täytyy kuvailla. Aika usein löydämme julkaisusta vain alkeelliset tiedot, joita sitten rikastamme. Turun yliopistossa valmistuneet opinnäytteet ovat yksi iso aineistoryhmä, jonka kuvailutiedot laadimme alusta pitäen täällä kirjastossa.
 
Onko kuvailutyö ollut aina samanlaista?
 
”1990-luvun alussa siirryimme tietokonepohjaiseen luettelointiin. Oli valtava muutos ryhtyä kuvailemaan tietokoneella pahvikorttien sijaan. Nyt olemme toisen suuren murroksen alussa. Otimme juuri viime vuonna käyttöön uudet RDA-kuvailusäännöt (RDA= Resource Description and Access), jotka lähestyvät kuvailun kohdetta aikaisemmista säännöistä poikkeavalla tavalla.”
 
Miten uudet säännöt eroavat aiemmista?
 
”RDA-säännöt löytävät kuvailun kohteesta eri tasoja. Yksittäisellä teoksella, vaikkapa Linnan Tuntemattomalla sotilaalla, voi olla monia ekspressioita, esimerkiksi eri käännökset. Yhdellä ekspressiolla taas voi olla monia manifestaatioita – verkossa oleva versio ja painettu versio. Yksittäistä manifestaatiota on taas sitten yleensä useampi fyysinen kappale. Näitä tasoja kutsutaan entiteeteiksi.”
 
Kuulostaapa monimutkaiselta.
 
”Eikä se vielä tähän lopu! RDA-säännöstössä puhutaan myös muista entiteeteistä, kuten aineistoihin liittyvistä toimijoista - esimerkiksi kirjojen kirjoittajat, toimittajat ja kääntäjät. Kolmannen entiteettiryhmän muodostavat aiheet, jotka kuvaavat julkaisun sisältöä. Kaikki entiteetit ovat omia itsenäisiä yksiköitä, jotka saavat ainutkertaisen tunnisteen.”
 
Mikä tämän kaiken tarkoituksena on?
 
”Ainutkertaiset tunnisteet mahdollistavat sen, että entiteettejä voidaan linkittää toisiinsa erilaisiksi verkostoiksi. Jos olet etsinyt esimerkiksi Mika Waltarin kirjaa Sinuhe egyptiläinen, voit tästä päästä eteenpäin kirjasta tehtyyn elokuvaan, siitä taas ohjaaja Michael Curtizin muihin elokuviin. Voit siis valita verkostossa oman polun kuljettavaksesi.”
 
Onnistuuko tämä jo todella?
 
”Nykyiset kirjastojärjestelmät eivät vielä pelaa yhteen uusien kuvailusääntöjen kanssa. Kunhan yhteispeli toteutuu, asiat muuttuvat käyttäjän kannalta radikaalisti. Silloin kirjastojen kuvailutiedot vapautuvat avoimeen verkkoon. Yhdessä muiden verkossa olevien kuvailutietojen kanssa syntyy maailmanlaajuinen verkosto, jossa tiedonhakija voi liikkua eri polkuja pitkin omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan.”
 
Milloin tämä kaikki sitten toteutuu?
 
”Olemme alkaneet tehdä RDAn mukaista kuvailua noin vuosi sitten, mutta kirjastojärjestelmien täytyy uudistua paljon, ennen kuin uusia kuvailutietoja voi täysimääräisesti hyödyntää. Toivottavasti uusi tiedonhakuympäristö toteutuu seuraavan kymmenen vuoden sisällä.”
 
Entä mitä kokisit kuvailutyön merkittäviksi haasteiksi tällä hetkellä?
 
”Kuvailutyö kuuluu kirjastojen perinteiseen ydinosaamiseen ja sillä on pitkä historia. Kirjaston tehtävien monipuolistuessa haasteena on, miten saamme kuvailtua kaiken tarpeellisen, kuten Turun yliopiston tutkijoiden kokoomateoksiin ja aikakauslehtiin kirjoittamat artikkelit.
 
Toisena haasteena etenkin kansallisella tasolla on huolehtia sisällönkuvailun riittävyydestä. Jos esimerkiksi joidenkin vanhojen kotimaisten aineistojen kuvailussa on ollut puutteita, on niiden myöhempi korjaaminen työlästä. Myös elektronisen aineiston kuvailussa riittää tehtävää.
 
Kaiken kaikkiaan kuvailun laatu ja sen luotettavuus on tärkeää. Jos kuvailut on tehty hätiköiden tai sinne päin, asiakas ja aineisto eivät kohtaa.”
 


Teksti: Ilmari Jauhiainen
Kuvat: Teppo Kahtola
Asiasana: kirjastopalvelut;
Tagit:
Julkaistu 9.3.2017 13:20 ,  Päivitetty 11.4.2017 15:43