in English
 
 
Feeniks - uudistuvan pääkirjaston nimikilpailu on ratkennut

​Feeniks-kirjasto

Nimiehdotuksista käytiin vilkas ja perusteellinen keskustelu. Lopulta kirjaston johtoryhmä piti kuitenkin parhaana kirjaston hankintapäällikkö Tiina Eklundin ehdotusta Feeniks-kirjasto.
 
”Feeniks-kirjaston nimessä halusin nostaa esille Turun yliopiston alkuajat, jolloin yliopisto ja myös kirjasto olivat kauppatorin laidalla Phoenix-hotellissa. Phoenix on sanana melko vaikea kirjoittaa ja lausua, joten mietin jotain suomalaiseen nimikäytäntöön sopivampaa nimeä. Ehdotin kirjoitusasuksi suomalaisempaa sanaa, josta muotoutui Feeniks-kirjasto”, kertoo nimeä ehdottanut Tiina Eklund.
 
Nimi tuo mieleen myös Feeniks-linnun tarinan, joka sopii hyvin kuvaamaan kirjaston muuttumista. ”Feeniks-linnun tavoin kirjasto uudistuu ja eräällä lailla uudelleen syntyy”, kuvailee kirjastonjohtaja Ulla Nygren käynnissä olevaa muutosta. ”Toimintaympäristön ja – tapojen muuttuessa kirjaston palveluita ja oppimisympäristöjä on kehitettävä sekä uudistettava ”, kiteyttää Nygren.
 
Alkuvuonna 2015 avautuvaan Feeniks-kirjastoon sijoittuvat vapaakappalekokoelman ja erikoiskokoelmien lisäksi kielten kirjasto ja kielten kurssikirjat sekä käsikirjasto.

17 kirjastoyksiköstä kuuteen kirjastoon

Pääkirjaston uudelleennimeäminen liittyy laajemmin kirjaston organisaatiomuutokseen, jossa tieteenalakirjastorakenteesta luovutaan ja kirjastoja keskitetään suuremmiksi yksiköiksi yliopiston HalRake-työn ja tilaohjelman mukaisesti.
 
Kirjaston organisaatiossa ei ole enää pääkirjastoa vaan kirjastolla on Turun kampuksella kuusi keskenään rinnasteista kirjastoa.
 
Myös muiden kirjastojen nimet uudistetaan, jotta asiakkaiden olisi mahdollisimman helppo löytää oikeaan osoitteeseen.
 
Kirjastojen nimet Turun kampuksella
  • Calonian kirjasto
  • Feeniks-kirjasto
  • Educariumin kirjasto
  • Kauppakorkeakoulun kirjasto
  • Quantumin kirjasto
  • Teutorin kirjasto
 
Kirjastopalvelut Turun ulkopuolella
  • Opettajankoulutuslaitoksen kirjasto, Rauma
  • Sanomalehti- ja pienpainatepalvelut, Raisio

 

Kirjastojen uudet nimet otetaan käyttöön 1.1.2015. Kirjaston www-sivuille ja muuhun materiaaliin uudet nimet päivitetään alkuvuonna.
 
Kiitos kaikille nimikilpailuun osallistuneille!
 
 
Asiasana: kirjastot;nimenmuutokset;
Tagit:
Julkaistu 8.12.2014 9:50 ,  Päivitetty 8.12.2014 9:53