in English
 
 
Kirjaston verkkosivujen rakenteessa muutoksia

Iso osa muutoksesta on ollut vanhojen sisältöjen järjestelemistä uudelleen. Esimerkiksi aiemmin omassa osiossaan sijainneet kirjaston yleistiedot löytyvät nyt otsikon "Kirjastot ja aukioloajat" alta.

Täysin uutta sivuilla on Tietoaineistot-osio, johon on kerätty tietoa esimerkiksi aineistojen hankinnasta ja löytämisestä. Lisäksi osiosta löytyy kirjaston tietoaineistopolitiikan tiivistelmä sekä valikoituja esittelyjä kirjaston tietoaineistoista.

Kirjaston tutkimuspalveluiden kasvava rooli näkyy sen saamassa uudessa osiossa "Tutki ja julkaise". Tutkimuspalveluiden osioon on kerätty tietoja esimerkiksi Open access -julkaisemisesta, tutkimusdatan julkaisemisesta ja julkaisujen arvioinnista.

Teksti: Ilmari Jauhiainen

 

Asiasana: kirjastopalvelut;verkkojulkaisut;
Tagit:
Julkaistu 19.12.2016 12:35 ,  Päivitetty 19.12.2016 12:44