in English
 
 
ELSA Finlandin kansallinen oikeustapauskilpailu: Turun joukkue finaaliin
Turun joukkueen kilpailijat Anna Haipola (vas.), Lucy Saim, Carolin Kivioja ja Laura Sirpoma.

​Kilpailun neljä finaalijoukkuetta kokoontuivat korkeimman oikeuden tiloihin pledeeraamaan ad hoc -tuomaristolle. Tuomaristo koostui eri aloilla ansioituneista juristeista, kuten asianajotoimistojen osakkaista ja korkeimman oikeuden jäsenestä. Finaaliin ylsi myös Turun joukkue, jonka jäsenet olivat Anna Haipola, Lucy Saim, Laura Sirpoma (TY) ja Carolin Kivioja (ÅA). Joukkueen valmentajana toimi Turun yliopiston prosessioikeuden professori Tuomas Hupli.

– Kilpailu perustui tapahtumankuvaukseen, jonka perusteella joukkueiden tuli kirjoittaa ensin kanne ja myöhemmin vastine, kertoo Carolin Kivioja.

Tapauksen teema vaihtelee vuosittain. Tämän vuoden aihe oli osakeyhtiön johdon vahingonkorvausvastuu yhtiön konkurssipesää kohtaan.

– Keskeinen kysymys tapauksessa liittyi liiketoiminnan alihintaisuuden määrittelyyn ja johdon huolellisen toiminnan arvioimiseen. Joukkueille lähetettiin itse tapahtumankuvauksen lisäksi muuta tapaukseen liittyvää materiaalia, kuten yhtiön osakassopimus ja keskeisten henkilöiden välistä kirjeenvaihtoa. Niitä käytettiin mm. todistelutarkoituksessa, kertoo Kivioja finaaliin valmistumisesta.

– Kaiken materiaalin pohjalta joukkueet pohtivat mikä fakta tapauksessa on juridisesti relevanttia ja mitkä pykälät tapaukseen soveltuvat. Selkeän ja loogisen kanteen aikaansaamiseksi tuli kaikki mahdolliset vaihtoehdot keskustella perusteellisesti läpi, ja pohtimiseen käytettiin kymmeniä tunteja. Argumenteista vahvimmat päätyivät mukaan kirjelmään, joista parhaiden pohjalta suullinen finaali käytiin.

– Finaalipäivään valmistauduttiin intensiivisesti tiheän aikataulun puitteissa. Ero kirjelmien ja suullisen finaalin repliikkien välillä kävi nopeasti selväksi. Riita-asioiden käsittely on ollut suullista Suomessa vuodesta 1993 alkaen, joten liika paperiin turvautuminen ei ollut vaihtoehto. Substanssi tuli olla hallussa, sillä tuomareiden kysymyksiin tuli osata vastata valmistautumatta. Kivioja kertoo kilpailusta.

Terveisinä opiskelijoille, jotka miettivät osallistumista oikeustapauskilpailuun, Turun joukkue haluaa välittää seuraavat terveiset:

– Oikeustapauskilpailussa saat arvokkaan oppimiskokemuksen asianajajan työstä. Asioita pohdittaessa ei pyritä tekemään tieteellistä selvitystä vaan etsimään ne seikat, jotka ajavat päämiehesi etua. Se on taito, joka helposti jää harjoittamatta ennen työelämää, kuin myös esiintymistaito. Lisäksi kilpailun edellyttämä ryhmätyöskentely on erinomaista vaihtelua perinteiselle pänttäämiselle. Kannattaa myös etsiä se kilpailu, joka kiinnostaa juuri sinua, sillä kiinnostus aihetta kohtaan on perusedellytys motivaation ylläpitämiseen. Jaamme mielellämme kokemuksiamme kanssasi!

Tiedekunta onnittelee menestynyttä joukkuetta!

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 14.5.2018 12:00 ,  Päivitetty 14.5.2018 12:12