in English
 
 
Haluatko vaikuttaa tulevaisuuden kuluttajan ruokamieltymyksiin?
Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (FFF) FoodiEX -hanke etsii ratkaisuja uusien ja vähän arvostettujen bioruokaraaka-aineiden kuten hyönteisten ja rikkakasvien käytön pullonkaulaan eli niiden kuluttajakokemuksen alkukehitykseen.

– Hankkeessa otetaan pöydälle tulevaisuuden bioruokaraaka-aineita ja muokata niistä kahden kiinnostavan keinon avulla paremmin kuluttajia miellyttäviä ja houkuttelevia. Keinot ovat ihmisen moniaistisen kokemisen ymmärrys ja hyödyntäminen ja aktiivisten kuluttajien osallistaminen raaka-aineiden kuluttajakokemuksen kehittämiseen, Forsman kertoo.
 
Molemmat keinot ovat asiakaskokemuksen saralla isoja teemoja, jotka yhdessä kattavat hyvin kuluttajien kokemusmaailmaan vaikuttamisen.
 
– Moniaistisen kokemisen tutkimus antaa tuotekehitykseen eväitä konkreettisella, aistihavaitsemisen tasolla. Mutta se ei yksin riitä vaan ihmisen kokemiseen vaikuttavat sosiaaliset tekijät täytyy myös ymmärtää ja ottaa huomioon. Siihen apua kaivataan yleisiin mielipiteisiin vaikuttavilta suunnannäyttäjäkuluttajilta – ihmisiltä, jotka muokkaavat sosiaalista todellisuuttamme samoin, kuin mitä erilaiset aistiärsykkeet ja niiden yhdistelmät muokkaavat aistittavaa todellisuuttamme, Forsman kertoo.
 
Hanke linkittyy tiiviisti nälänhätää vastaan taistelevan Yhteisvastuu-keräyksen nimeämään vuoden suurimpaan ruokatrendiin: tänäkin vuonna suurin globaali ruokatrendi on se, ettei ruokaa ole. Afrikassa ja Lähi-idässä yli 20 miljoonaa ihmistä elää nälänhädän partaalla.
 
Ilmastonmuutoksen vaikutukset pienentävät globaalia ruokasatoa, joka on jaettava yhä kasvavan väestön kesken. Forsman arvioikin, että vuoden 2018 suurin ruokatrendi lienee tullut jäädäkseen. Ratkaisuja ristiriitaan haetaan monilla rintamilla: kasvissyönti ja lihan syömisen vähentämiseen tähtäävä sekasyönti ovat nosteessa, ruokahävikin hyödyntämiseen on herätty ja useita esimerkkejä innovatiivisesta sivuvirtojen hyödyntämisestä on nähty.
 
– Silti tämä ruokatrendi vaatinee jatkossa meiltä myös vieraampien ruokaraaka-aineiden nielemistä. Puhutaan sellaisista proteiinin lähteistä kuin jauhomadot ja hyönteiset, tai vitamiinin lähteistä kuin rikkakasvit ja kasvisten ”jämät”, Forsman kertoo.
 
FoodiEX-hanke on yksi FFF:n pyrkimyksistä tarttua ongelmaan. Business Finlandin ja hankkeen yhteistyöyritysten Atrian, Fazer FoodServicen, ​Domretorin ja PackgeMedian rahoittaman hankkeen tavoitteena on aikaansaada uudenlainen tuotekehitysprosessi elintarvikeyritysten käyttöön.
 
–  Haluatko edistää ruokakulttuurimme muutosta ja kestävää kehitystä? Oletko kiinnostunut oppimaan uutta ruoan moniaistisen kokemisen teemoista? Onko sinulla yleisö, joka kuuntelee ja katselee? Jos vastasit kyllä kaikkiin kolmeen kohtaan, ota yhteyttä minuun, FoodiEX-hankkeen tutkimuskoordinaattoriin sähköpostilla laura.forsman@utu.fi  ja tule mukaan kehitystiimiimme, Laura Forsman sanoo.​
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 4.3.2018 20:40 ,  Päivitetty 5.3.2018 9:16