in English
 
 
Maailman ensimmäisen aistitutkimuskeskuksen johtaja vieraili Turun yliopistossa
​Monell-keskuksen johtaja Robert Margolskee (vas.), apulaisprofessori Mari Sandell, kehitysjohtaja Mari Norrdal ja lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pentti Huovinen tapasivat Medisiina D:n Reseptori-kokoushuoneessa.
​Monell-keskus on maailman ensimmäinen voittoa tavoittelematon aistien tutkimuskeskus. Se perustettiin vuonna 1968, ja sillä onkin käynnissä 50-vuotisjuhlavuosi.
 
Monell on keskittynyt erityisesti haju- ja makuaistin tutkimukseen. Sen tutkimusote on paitsi moniaistinen myös monitieteinen. Keskuksen piirissä työskenteleekin muun muassa psykologeja, neurotieteilijöitä, molekyylibiologeja ja ravitsemustieteilijöitä. Tutkimusta tehdään sekä ihmisten että eläinten kanssa. Keskuksen tarkoitus on lisätä tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä aisteista ja lisätä sitä kautta ihmisten hyvinvointia ja terveyttä.

Aisteja ymmärtämällä voidaan parantaa terveyttä ja elämänlaatua – mausta tinkimättä

Tällä hetkellä yksi Monellin keskeisistä tutkimuskohteista on aistimusten geneettinen ohjautuminen. Tutkijat pyrkivät selvittämään, vaihtelevatko kokemuksemme jostain hajusta tai mausta sen mukaan, millaisia geenejä meillä on.
 
Toisaalta digitalisaation aikakaudella aistitkaan eivät välty digitoimispaineilta. Monellissa selvitetäänkin myös sitä, ovatko hajut digitoitavissa ja välitettävissä paikasta toiseen bittiavaruuden välityksellä.
 
monell-director-Robert-Margolskee-3.jpg
Margolskee esitteli Monellin toimintaa funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa. Tarjolla oli runsas kattaus suomalaisia herkkuja salmiakista hapankorppuihin.
 

– Yhtenä keskeisenä tutkimusalueenamme on myös maku- ja hajuaistin menetyksen tutkimus: onko sairauden, vamman tai ikääntymisen myötä kadonnut haluaisti mahdollista palauttaa tieteen keinoin tai estää aistin menetys kokonaan, keskuksen johtaja Robert Margolskee kertoo.
 
Makuaistin tutkimuksessa tavoite on usein terveiden elintapojen ja kokonaisterveyden edistäminen. Myös Monell tutkii monissa yrityskumppaneiden kanssa yhteistyössä toteutettavissa hankkeissaan esimerkiksi makean maun vaikutusta ruokailutottumuksiin. Margolskee on itse erikoistunut juuri makean tutkimiseen.
 
– Perimmäisenä tavoitteena on saada vähennettyä ihmisten sokerin kulutusta, mutta kuitenkin niin, että kokemus hyvästä mausta säilyy, hän tiivistää.
 
Sama pätee myös suolaiseen makuun ja rasvaisen ruuan kokemiseen. Tutkimus ja siitä ponnistava kehitystyö pyrkivät säilyttämään nämä miellyttävät aistimukset, mutta niin, että nautittu ruoka on terveellisempää.
 
– Karvaan maun tutkimus puolestaan palvelee esimerkiksi lääketeollisuutta. Monellilla on parhaillaan käynnissä hanke, jossa pyritään vähentämään lastenlääkkeiden karvautta, jotta lääkkeen ottamisesta tulisi lapsille miellyttävämpää. Näin esimerkiksi Afrikassa malaria- ja HIV-lääkityksen antaminen lapsipotilaille helpottuisi. Hanketta rahoittaa Bill ja Linda Gatesin säätiö, Margolskee kertoo.
 
Monell tekee tiivistä yhteistyötä paitsi hyväntekeväisyysjärjestöjen, myös yritysmaailman kanssa – niin Yhdysvalloissa kuin kansainvälisestikin. Keskuksella on yhteistyösopimus noin 40 yrityksen kanssa. Näistä Margolskee mainitsee esimerkkinä sellaiset maailmanlaajuiset virvoitusjuomajätit kuin CocaCola ja Pepsi. Yritysyhteistyö tukee tieteellisen tutkimuksen kautta tehtyjen innovaatioiden jalostamista valmiiksi kaupallistettavissa oleviksi tuotteiksi ja sovelluksiksi.

Yhteistyö Turun yliopiston kanssa tiivistyy

Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa työskentelevä apulaisprofessori Mari Sandell emännöi Margolskeen vierailua ja tekee syksyn aikana vastavierailun Philadelphiaan.
 
– Meillä oli kunnia ja ilo esitellä turkulaisia aktiviteetteja johtaja Margolskeelle näin tiedekunnan juhlavuoden kunniaksi. Kiinnostuksen kohteet ja tekemisen haasteet Monellissa ja Turun yliopistossa ovat samankaltaisia ja koemme yhteistyön aidosti hyödyntävän molempia osapuolia. Monellin sponsoriohjelma on todella huikea myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta. Kävimme läpi myös erilaisia rahoituslähteitä yhteishakemuksia varten ja tästä on hyvä jatkaa ajatusten työstämistä, Sandell sanoo.
 
Margolskee on tyytyväinen vierailun – ja ruokapöytien – antiin:
 
– On ollut mielenkiintoista tutustua Turussa tehtävään aistitutkimukseen. Erityisesti käynnisteillä oleva Flavoria-tutkimusravintola vaikuttaa kiinnostavalta konseptilta. Sen avulla voidaan tulevaisuudessa tutkia paremmin kuluttajien ruokakäyttäytymistä ja ohjata terveellisempiin valintoihin. Sen lisäksi, että olen tutustunut tutkimustoimintaan, olen myös päässyt maistelemaan erinomaista ruokaa, Margolskee summaa.
 
Tilda Junko
 
 
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 19.9.2018 7:55 ,  Päivitetty 19.9.2018 8:08