in English
 
 
Itämeren alueen satamien kokonaisrahtimäärä 2012 pysyi edellisvuoden tasolla

Maakohtaisella tasolla, rahtimäärät laskivat useimissa Itämeren alueen maissa vuonna 2012, ml. Tanska (-7%), Viro (-10%), Suomi (-9%), Saksa (-6%)  Liettua (-4%) ja Ruotsi (-2%). Rahtimäärät kasvoivat sen sijaan Venäjällä (+12%), Latviassa (+9%) ja Puolassa (+2%). Ust-Lugan mittavan rahtimäärän kasvun lisäksi myös Ventspilsin (+7%), Riigan (+6%) and Swinoujscien (+6%) satamat rekisteröivät muita satamia positiivisempaa kehitystä.

Nestemäisen irtorahdin ja konttien määrä kasvanut

Nestemäinen irtorahti on tonnimäärissä mitattuna suurin Itämerellä kuljetettavista rahtityypeistä    41 % osuudellaan. Vuonna 2012 nestemäinen irtorahti ylsi 319 miljoonaan tonniin, joka vastasi 6 % kasvua vuoteen 2011 verrattuna. Kasvun taustalla oli venäisten satamien (+17%) lisääntynyt nestemäisen irtorahdin käsittely, ja erityisesti Ust-Lugan nelinkertaiset rahtimäärät edellisvuoteen verrattuna.
Kuivan irtorahdin rahtimäärät sen sijaan laskivat 3 % vuonna 2012, yltäen 197 miljoonaan tonniin. Myös tällä sektorilla Ust-Luga kasvoi voimakkaasti, joskin Riika edelleen oli Itämeren alueen suurin kuivaa irtorahtia käsittelevä satama.
 
Muun kuivarahdin (non-bulk rahti) yhteenlaskettu tonnimäärä, 258 miljoonaa tonnia, pysyi vuoden 2011 tasolla. Riika koki huomattavan kasvun muun kuivarahdin tonnimäärissä (+68 %) vuonna 2012, muiden johtavien satamien osoittaessa hyvin pieniä muutoksia.      
 
Itämeren alueen satamien käsiteltyjen konttien määrä kasvoi 7 %, kohoten 9,4 miljoonaan TEUhun.  Kahdenkymmenen suurimman konttisataman kokoonpano pysyi muuttumattomana edellisvuoteen verrattuna. Pietari oli Itämeren suurin konttisatama 2,5 miljoonalla käsitellyllä kontilla, joskin Gdansk jatkoi merkittävää positiivista kehitystään Itämeren vahvasti kasvavana kontttisatamana. 

Kasvunäkymät aiempaa maltillisempia

Itämeren alueen maille ennustettu keskimääräinen BKT on vuoden 2013 osalta tarkistettu aikasempiin ennusteisiin nähden alaspäin 1,4 prosenttiin. Vaimeampia kasvunäkymiä tukevat myös vuoden 2013 alkupuoliskon toteutunut maltillinen rahtimäärien kehitys (+1,2 %) Itämeren suurimmissa satamissa. Satamittain tarkasteltuna, rahtimäärien kehityksessä oli selvää vaihtelua. Suurinta rahtimäärien kasvua oli Ust-Lugassa (+54 %), Gdanskissa (+35 %) ja Gdyniassa (+20 %). 

 

Sarjaan kuuluva Baltic Port Barometer on julkaistu 23.7. >> Lue lisää

Julkaisut voi tilata Turun yliopiston verkkokaupasta

Asiasana:
Tagit:

Tilaa oma kappaleesi:

Turun yliopiston verkkokauppa