in English
 
 
Eduskuntatutkimuksen keskus pureutuu juhlassaan parlamentarismiin
​Vuonna 2014 Eduskuntatutkimuksen keskus toimi vielä vanhassassa kasarmirakennuksissa. Nykyisin keskuksen väen löytää Publicumista.
Kaikille avoin juhlaseminaari järjestetään 25.11. kello 12.00–16 00 Publicum-rakennuksen (Assistentinkatu 7) salissa Pub1.

– Halusimme järjestää tilaisuuden hivenen kuin yllättäen havahduttuamme siihen, että keskus on ollut toiminnassa jo 15 vuoden ajan eli on vakiintunut toimija. Se on saavuttanut kansallisesti johtavan aseman akateemisena yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja politiikasta käytävään julkiseen keskusteluun osallistujana ja asiantuntijana, keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kertoo.

Eduskuntatutkimuksen keskus on hänen mukaansa tunnettu, tunnustettu ja arvostettu.

– Mielestämme olemme saaneet pienellä porukalla paljon aikaiseksi ja kovan työnteon ohessa on hyvä pysähtyä välillä miettimään, miten tähän on tultu ja miten tästä jatketaan.

Eduskunnan tervehdyksen tilaisuuteen tuo puhemies Maria Lohela (sin.). Elämää Arkadianmäellä ennen ja nyt -paneelikeskusteluun osallistuvat ministeri Ilkka Kanerva (kok), entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd), ministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) sekä eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Mari K. Niemi. Puheenjohtajana toimii Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja, eduskuntatutkimuksen keskuksessa aiemmin työskennellyt Sini Ruohonen.

– Kääriäinen ja Kanerva ovat istuneet pitkään eduskuntakeskuksen johtoryhmässä, Lohela tuli uutena mukaan pari vuotta sitten. Parlamentarismin ystävänä ja arvostajana Paavo Lipponen puolestaan tarttui heti mahdollisuuteen päästä tällaisessa seurassa ja tilaisuudessa puhumaan. Kaikki ovat toisin sanoen eduskuntatutkimuksen "vanhoja ystäviä". Osoittaa tietysti myös keskuksen arvostusta, että he ovat halukkaat lauantaipäivänsä meille uhraamaan, Jokisipilä sanoo.

Paneelikeskustelua seuraavat puheenvuorot, joissa keskuksen aiempi johtaja, Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa esittelee eduskuntatutkimuksen keskuksen historian, tohtorikoulutettava Annu Perälä kertoo kansanedustajien rekrytoitumisesta vuosina 1970–2015, erikoistutkija  Jenni Karimäki analysoi vihreiden hidasta jytkyä ja erikoistutkija Erkka Railo sosiaalista mediaa ja Twitteriä.


EH
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 13.11.2017 12:10 ,  Päivitetty 13.11.2017 14:28

Parlamentarismin vuosikymmenet -juhlaseminaari

12.00–16.00 Pub 1 -sali

Seminaarin avaus – Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä

Tervetuliaissanat – Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen

Eduskunnan tervehdys – Puhemies Maria Lohela (sin)

Elämää Arkadianmäellä ennen ja nyt -paneelikeskustelu 

  • ministeri Ilkka Kanerva (kok)
  • entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd)
  • ministeri Seppo Kääriäinen (kesk)
  • Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Mari K. Niemi.
  • Puheenjohtajana Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja Sini Ruohonen.

 Kahvitarjoilu klo 14.00

Eduskuntatutkimuksen keskuksen menestyksen salaisuus – Eduskuntatutkimuksen keskuksen entinen johtaja, Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa

Poliittiset nuorisojärjestöt ja ”hallitut sukupolvenvaihdokset” – Eduskuntatutkimuksen keskuksen tohtorikoulutettava Annu Perälä

Vihreät ja hitaan jytkyn anatomia – Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki

Sosiaalinen media ja politiikan kuplat – Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo