in English
 
 
Eduskuntatutkimuksen keskus

Runsaan kymmenen toimintavuotensa aikana Eduskuntatutkimuksen keskus on toteuttanut lukuisia politiikan ja julkisuuden historiallista muutosta käsitteleviä historia- ja poikkitieteellisiä hankkeita sekä vaalien julkisuutta tarkastelleita tutkimus- ja kirjaprojekteja.

Keskuksen merkittävimpiä hankkeita ovat olleet Suomen Eduskunnan historia (2002–2007), Suomen Akatemian rahoittama politiikan julkisuuden muutosta tarkastellut Politiikan teatralisoitumisen historia (2009–2012) sekä Helsingin Sanomain säätiön rahoittamat Politiikan journalismin tila Suomessa (2008–2010) ja The Mediation of Expertise. The Functions of Expert Opinion in News Journalism (20132015).

Keskeisen osan keskuksen toiminnasta on myös muodostanut suomalaisen vaalidemokratian julkisuuden tutkimus, jota keskus on tehnyt vuoden 2004 Euroopan parlamenttivaaleista alkaen.

 

Akateemisen tutkimustehtävänsä lisäksi Eduskuntatutkimuksen keskus pyrkii täyttämään yliopistoille kuuluvaa yhteiskunnallisen palvelutoiminnan tehtävää. Keskuksen henkilökunta organisoi alaan liittyvää tutkimusta, järjestää yleisötilaisuuksia, toteuttaa tilaustutkimuksia ja -selvityksiä, sekä toimii asiantuntijatehtävissä. Keskuksen johtaja on VTT Markku Jokisipilä.

 
 
 
  
 
Asiasana:
Tagit:
 

 Linkkejä