in English
 
 
Pohjoisen luonnon tutkimusta

Asemalla on pysyväisluontoisia kokeellisia tutkimusasetelmia mm. ilmansaasteiden ja poronlaidunnuksen vaikutusten tutkimukseen, sekä kolme metsänraja-arboretumia, joista löytyvät kaikki arktiset metsänrajapuulajit.

Kevolta löytyy pitkiä biologisia seuranta-aikasarjoja sekä Ilmatieteen laitoksen tuottamaa meteorologista dataa vuodesta 1962 lähtien.

Ekologiassa Kevon keskeisin ja kansainvälisesti tunnetuin tutkimusala on ollut kasvi-herbivori -suhteen tutkimus, joka sai alkunsa 1960-luvun laajasta tunturimittarin aiheuttamasta koivikkotuhosta.

Viimeisin hallamittarin massaesiintymä tuhosi n. 400 km2 tunturikoivikkoa Utsjoella 2005-2009. Tutkimusasema seuraa tuhoalueiden ekosysteemien kehitystä.

Luonnonmaantieteessä Kevo on tunnettu mm. palsasoiden tutkimuksesta.

Reilun 50 vuoden aikana asemalla on ehditty tutkia mitä moninaisimpia eliöitä ja habitaatteja sekä biologisia ja geofysikaalisia prosesseja.

Kevolla tehty tutkimus edustaa useilla aloilla oman alansa kansainvälistä kärkeä.

Asiasana:
Tagit: