in English
 
 
Villa Tammekannin historiaa esitellään Yle Radio 1:llä
​Villa Tammekann kesällä 2014. Kuva: Hanna Oksanen.

​Virolainen maantieteen professori August Tammekann tilasi vuonna 1932 arkkitehti Alvar Aallolta suunnitelmat perheelleen rakennettavaa taloa varten. Seuraavana vuonna Tammekannit muuttivat funkkistaloon Tarton Tähtveren kaupunginosassa.

Turun Yliopistosäätiö osti rakennuksen Tammekannin lapsilta vuonna 1998, ja Villa Tammekann korjattiin vastaamaan mahdollisimman tarkasti Alvar Aallon alkuperäistä suunnitelmaa. Villa Tammekanniin perustettu Turun yliopiston ja Tarton yliopiston Granö-keskus avattiin huhtikuussa 2000.

Yle Radio 1 lähettää Villa Tammekannin historiaa esittelevän radio-ohjelman, johon on haastateltu talon entisiä asukkaita, Alvar Aalto -säätiön johtajaa Tommi Lindhiä sekä Turun Yliopistosäätiön asiamiestä Pekka Kanervistoa. Kanervisto kertoo Granö-keskuksen tutkijastipendiaattien määrän vakiintuneen hyvälle tasolle.

– Nyt kuluvana keväänä tutkijahuonestipendejä Villa Tammekanniin on myönnetty yhteensä 31 tutkijalle, jotka edustavat laajalla skaalalla eri tieteenaloja ja toisaalta myös tutkijanuran eri vaiheita. Stipendejä jaetaan niin professoreille kuin väitöstutkijoillekin, Kanervisto sanoo.

Ohjelmassa kuullaan myös Villa Tammekannissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyttä keramiikkataiteilija Anu Roosmaa. Anu ja sisarensa Kersti vierailivat haastatteluhetkellä ensimmäistä kertaa peruskorjatussa talossa. Heillä on monia henkilökohtaisia muistoja talosta ja sen laajasta pihasta sekä muista talon asukkaista.

Villa Tammekannissa on mahdollista yöpyä ja kokea syvällisemmin Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen uniikki, rauhallinen ympäristö. Granö-keskuksessa onkin viime vuosien aikana järjestetty lukuisia onnistuneita tutkija- ja opettajatapaamisia ainutlaatuisessa miljöössä. Villa Tammekannin residenssiemäntä Tuula Sipilän mukaan Granö-keskuksen toiminta on aktiivista sekä kesällä että talvikuukausina.

– Villa Tammekannissa työskentelee läpi vuoden useita tutkijoita viikon, parin mittaisissa jaksoissa. Kaikki viisi majoitushuonettamme ovat usein täynnä ja lisäksi talossa vierailee paljon arkkitehtuurista kiinnostuneita ja Viron ystäviä sekä koti- että ulkomailta, Sipilä kertoo.

Villa Tammekannin tarina lähetetään Yle Radio 1:llä maanantaina 14.5. klo 12.10-13.00. Toimittajana Harri Alanne. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa 14.5. klo 06.00 alkaen: https://areena.yle.fi/1-4397463

 

Heikki Kettunen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 14.5.2018 8:00 ,  Päivitetty 14.5.2018 9:03