Usein kysyttyä
Milloin voi lähteä vaihto-opiskelijaksi?
Milloin vaihtopaikkoja haetaan?
Voiko koko lukuvuoden paikkaa hakea yhdeksi lukukaudeksi?
Miten vaihtopaikkoja haetaan?
Minne kaikkialle voi lähteä opiskelijavaihtoon?
Voinko päästä vaihtoon johonkin muuhun kuin Turun yliopiston yhteistyöyliopistoon?
Millä perusteella vaihtoonlähtijät valitaan?
Millaiset ovat kielitaitovaatimukset?
Miten rahoitan vaihto-aikani?
Voinko lähteä vaihtoon jonkin muun kuin oman laitokseni paikalla?
Kuinka monta kertaa vaihtoon voi lähteä?
Miten teen opintosuunnitelman ?
Kuka hyväksilukee opintoni?
Mitkä ovat mahdollisuudet päästä tiettyyn maahan/kaupunkiin vaihtoon?
Mitkä ovat lukuvuosien kestot eri maissa?
Voiko yliopiston kautta hakea kielikurssille ulkomaille?
Mikä on ECTS?
Vaihdon peruuntuminen
Keneltä voin kysyä lisätietoja vaihtopaikoista?
Mikä on Europassi?
Milloin voi lähteä vaihto-opiskelijaksi?
Vaihto-opiskelijoiksi voivat lähteä kaikki Turun yliopiston opiskelijat. Ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi vaihtoon ei kuitenkaan voi hakeutua. Vaihto kannattaa sijoittaa opinnoissa vaiheeseen, jossa vaihdosta saa eniten hyötyä myös opintojen kannalta. Useimmiten vaihtoon lähtevät 3. ja 4. vuoden opiskelijat.
Milloin vaihtopaikkoja haetaan?
Turun yliopiston apurahat ulkomaille (seuraavaksi lukuvuodeksi) ovat haussa pääsääntöisesti heti alkuvuodesta, helmi-maaliskuussa. Poikkeuksia ovat ISEP-ohjelman ja USA:n paikat, jotka ovat haussa jo syksyllä, vuotta ennen aiottua lähtöä.
Tyhjiksi jääneistä Erasmus-paikoista järjestetään yleensä syyskuussa uusintahaku kevätlukukaudelle. Kulloinkin haettavissa olevat apurahat voi tarkistaa tiedekunnan kansainvälisten asioiden kotisivuilta, Ajankohtaista-linkistä ja yliopiston kv-palvelujen kotisivuilta.
Voiko koko lukuvuoden paikkaa hakea yhdeksi lukukaudeksi?
Voi, mutta koko lukuvuodeksi paikkaa hakevat ovat yleensä etusijalla valinnassa. Turun yliopisto pyrkii täyttämään Erasmus-kiintiöt sopimusten mukaan. Monet yliopistot ovat kasvavien vaihtovolyymien myötä tiukentaneet otettaan ja hyväksyvät opiskelijoita henkilömäärän mukaan, eivätkä kuukausikiintiöiden. Näin ollen yhtä koko vuoden paikkaa ei automaattisesti voida jakaa kahden opiskelijan kesken.
Miten vaihtopaikkoja haetaan?
Ensin haetaan Turun yliopiston kautta vaihto-opiskelupaikka ja apuraha (samalla hakemuksella). Hakulomakkeet ja -ohjeet saa opiskelijapalveluista tai tiedekunnan kansliasta. Ne löytyvät hakuaikoina myös netistä. Tarvittavat liitteet on mainittu ko. apurahan kohdalla. Kaikkiin hakemuksiin pitää aina liittää opintosuunnitelma, mieluiten ECTS Learning Agreement lomakkeella. Oppiaineen lausunto opintojen hyväksilukemisesta tarkoittaa oppiaineen ECTS-yhdyshenkilön allekirjoitusta lomakkeen Departmental Coordinator -kohtaan.
Erasmus-hakemuksen liitteiksi riittävät ECTS Learning Agreement ja kopio suomenkielisestä opintorekisteriotteesta. Muita liitteitä ei tarvita. Erasmus-hakemuksessa oma selvitys opiskelukielen hallinnasta riittää.
Muihin apurahahakemuksiin vaaditaan yleensä myös suosituksia, kielitaitotodistus tai motivaatiokirje. Katso tarkemmat tiedot hakuohjeista ko. apurahan kohdalta.
Ohjeita englanninkielisen motivaatiokirjeen ym. liitteiden laatimiseen löytyy esimerkiksi Kielikeskuksen lehtori Jane Hongan kotisivuilta.
HUOM: Kun on saanut Turun yliopiston vaihtosopimuksen kautta paikan, pitää vielä yleensä lähettää kohdeyliopistoon hakemus lopullista hyväksyntää varten. Vaihtoyliopistojen hakulomakkeet ovat yleensä ko. yliopiston nettisivuilla. Lomakkeita voi kysellä myös opiskelijapalveluista ja ko. paikkoja koordinoivista, oppiaineista ja tiedekunnan kansainvälisten asioiden suunnittelijalta tiedekunnan kansliasta.
Minne kaikkialle voi lähteä opiskelijavaihtoon?
Turun yliopisto järjestää opiskelijavaihtoja Eurooppaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Aasiaan, Australiaan ja Afrikkaan. Osa paikoista on laitoskohtaisia ja osa taas kaikkien haettavissa. Vaihto-ohjelmia on monenlaisia.Ota yhteyttä oman laitoksesi kansainvälisten asioiden yhdyshenkilöön, tiedekuntasi kansainvälisten asioiden suunnittelijaan tai Turun yliopiston kansainvälisiin palveluihin ja tiedustele vaihtoehdoistasi lisää.
Voinko päästä vaihtoon johonkin muuhun kuin Turun yliopiston yhteistyöyliopistoon?
Voi päästä, jos kohdeyliopisto hyväksyy ilman vaihtosopimusta tulevan opiskelijan ja ulkomailla suoritettavat opinnot sisällytetään tutkintoon Turun yliopistossa. Itse hankitulle vaihtopaikalle voi anoa ns. yleistä opiskelijastipendiä tutkinto-opiskelijoille. Ensisijaisesti apurahoja myönnetään vähintään kolme kuukautta ulkomailla opiskeleville perustutkinto-opiskelijoille.
Ulkomaisiin yliopistoihin voi usein hakeutua myös vaihto-ohjelmien ulkopuolella, ns. freemoverina. Itsenäisesti opiskelemaan hakeutuminen edellyttää kuitenkin oma-aloitteisuutta. Opiskelija on itse vastuussa yhteyksistä kohdeyliopistoon, hakuprosessista, käytännön järjestelyistä ja vaihdon kustannuksista, mm. mahdollisista lukukausimaksuista. Lukukausimaksut ja hakukäytännöt vaihtelevat yliopistoittain, aloittain ja maittain. Asioiden järjestäminen vie aikansa, joten valmistelut kannattaa aloittaa viimeistään vuotta ennen ulkomaisten opintojen alkua.
Apua opiskelupaikan ja maan valintaan löytyy yliopiston Kansainvälisten asioiden internet-sivuilta sekä esimerkiksi Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMOn julkaisemista maakohtaisista oppaista.
Millä perusteella vaihtoon lähtijät valitaan?
Yliopiston apurahan ulkomaille voi saada, jos lähtee ulkomaiseen yliopistoon suorittamaan Turun yliopiston tutkintoon sisällytettäviä opintoja. Vaihtoon lähtijän pitää olla kirjoilla perus- tai jatkotutkinto-opiskelijana. Turun yliopiston opiskelijavaihtoon osallistumisen perusedellytykset löytyvät osoitteesta: http://www.utu.fi/opiskelu/kv/perusedellytykset.html
Valintaperusteet oppiaineiden omiin Erasmus-vaihtopaikkoihin löytyvät tammikuussa julkaistavasta hakujulistuksesta. Lisätietoja oppiaineiden omista vaihtosopimuksista voi kysyä oppiaineiden Erasmus-yhdyshenkilöiltä.
Millaiset ovat kielitaitovaatimukset?
Sinun tulisi osata kohdemaan kieltä sen verran, että voit opiskella ko. kielellä, sillä opetus on useimmiten kohdemaan kielellä. Suositeltu minimivaatimus on vähintään 1 lukuvuoden kielenopinnot. Yliopiston kielikeskus järjestää erilaisia kielikursseja. Monissa kohdeyliopistoissa vaaditaan myös jonkinlainen kielitesti. Kannattaakin ottaa hyvissä ajoin selville kohdeylipiston vaatimukset ja edellytykset opiskelijoiden kielitaidosta.
Miten rahoitan vaihto-aikani?
Opintojen rahoitus kannattaa järjestää hyvissä ajoin ennen ulkomaille lähtöä. Opiskelijavaihtoon lähtijä joutuu itse kustantamaan matkat, asumisen ja ruokailun vaihtokohteessa. Joihinkin kohteisiin lähtijöille voidaan myöntää myös apuraha, joka voi vaihdella kohteen ja vaihtokauden pituuden mukaan.
Vaihtoon valitulle opiskelijalle ilmoitetaan, miten apurahan maksatus tapahtuu. Pääsääntöisesti opiskelijan tulee täyttää erityinen lomake apurahan hakemiseksi tai vastaanottamiseksi, mutta joissakin ohjelmissa apuraha maksetaan automaattisesti vaihtoon hyväksytyille. Joillakin kohdeyliopistoilla on omia apurahaohjelmia, joihin ulkomaisetkin opiskelijat voivat päästä osallisiksi. Nämä ovat ensisijassa tutkimusapurahoja, jotka auttavat vasta hyvin menestyneiden opiskelijoiden opintojen loppuvaiheessa tai jatko-opiskeluvaiheessa. Lisätietoja apurahoja jakavista säätiöistä ja rahastoista:
http://www.saatiopalvelu.fi/
http://www.syl.helsinki.fi
Ulkomailla suoritettavin opintoihin saa normaaliopintojen tapaan opintotukea, korotettua asumislisää sekä opintolainaa. Lisätietoja ulkomailla opiskelevan opintotuesta:
http://www.kela.fi/opintotuki
Voinko lähteä vaihtoon jonkin muun kuin oman laitokseni paikalla?
Muidenkin laitosten vaihtopaikkoja voi hakea, mutta laitosten omat opiskelijat ovat aina etusijalla opiskelijavalintoja tehdessä. Kohdeyliopistossa tulisi pääsääntöisesti opiskella sen alan aineita, jonka vaihtopaikasta on kyse. Mikäli haluaisit opiskella kohteessa jotain muuta ainetta, tulee asiaa tiedustella erikseen kohdeyliopistosta. Mahdollisuus valita kursseja muista tiedekunnista/muilta laitoksilta vaihtelee yliopistoittain.
Kuinka monta kertaa vaihtoon voi lähteä?
Vaihtoon voi lähteä useammankin kerran, kunhan ulkomailla suoritettavat opinnot voi sisällyttää tutkintoon. Tällä hetkellä ei ole olemassa muuta rajoitusta kuin se, että yliopisto maksaa ulkomaille lähtijälle vain yhden apurahan lukuvuodessa. Virallisen Erasmus-statuksen voi saada vain kerran, mutta Erasmus-sopimusyliopistoihin voi päästä Turun yliopiston kautta toisenkin kerran. Tällöin vaihtoa kutsutaan Erasmus/TY-vaihdoksi. Etusijalla Erasmus-haussa ovat kuitenkin ne opiskelijat, jotka eivät ole aikaisemmin olleet Erasmus-vaihdossa.
Miten teen opintosuunnitelman?
Opintosuunnitelma tehdään ECTS Learning Agreement -lomakkeella. Lomakkeen käyttö on suositeltavaa myös muissa kuin Erasmus-vaihdoissa. Oppiaineen ja tiedekunnan tulisi hyväksyä opintosuunnitelma ja näin ollen sitoutua sisällyttämään ulkomailla suoritetut opinnot tutkintoosi. Ulkomailla suoritettujen opintojen on oltava hyväksiluettavissa tutkintoon Turun yliopistossa, minkä takia opintosuunnitelma on aina tehtävä kaikkien apurahahakemusten liitteeksi.
Huomioi, että hakuvaiheessa opintosuunnitelma on alustava, sillä useinkaan tarkkoja tietoja seuraavan lukuvuoden kursseista ei ole hakuvaiheessa tarjolla. Paikan päällä tehtävä Changes to the previous learning agreement -opintosuunnitelma tulee hyväksyttää sekä omassa tiedekunnassa että kohdeyliopistossa.
Kuka hyväksilukee opintoni?
Sinun tulee hakea opintojen hyväksilukemista tai korvaamista siltä laitokselta tai oppiaineelta, jonne aiot ulkomaan opintosi korvata. Yleensä korvaavuusasioista vastaa laitoksella vastaava opintoasioita hoitava henkilö. Tarkempaa tietoa voit kysyä tiedekuntasi kv-suunnittelijalta. Kieliopintoihin korvaavuuksia voi yleensä hakea Kielikeskuksesta. Mikäli haluat liittää ulkomaanopintosi erillisenä kokonaisuutena tutkintoosi, voit anoa sitä oman tiedekuntasi opintopäälliköltä.
Mitkä ovat mahdollisuudet päästä tiettyyn maahan/kaupunkiin vaihtoon?
Joihinkin kohteisiin on vähemmän paikkoja enemmän hakijoita kuin joihinkin toisiin maihin ja kaupunkeihin. Hyvin suosittuja kohteita ovat monet englanninkieliset maat ja jotkin suurimmat Keski-Euroopan maat. Näihin paikkoja ei aina ole riittävästi tarjolla. Muihin kuin englanninkielisiin maihin tai pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin on usein paremmat mahdollisuudet päästä. Yleensä kannattaa valita muutama varakohde siltä varalta, että ei pääse ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Mitkä ovat lukuvuosien kestot eri maissa?
Lukuvuosien kestot vaihtelevat maittain ja jopa yliopistoittain ja aloittain. Hieman yleistäen Etelä-Euroopassa (esim. Espanja, Italia, Ranska) lukuvuosi alkaa vasta syys-lokakuun vaihteessa ja päättyy kesä-heinäkuussa. Ensimmäisen lukukauden tentit ovat yleensä vasta joulun jälkeen tammikuussa ja toinen lukukausi alkaa helmikuussa. Saksassa ensimmäinen lukukausi on yleensä lokakuusta maaliskuuhun ja toinen huhtikuusta elokuuhun.
Tarkista aina lukuvuoden tai lukukauden tarkka kesto kohdeyliopistosta, sillä apuraha myönnetään sille ajalle, jolle sitä itse haet. Kohdeyliopiston sivuilta llöytyy yleensä linkki akateemiseen kalenteriin, josta opintojen kesto löytyy näppärästi. Hakulomakkeeseen täytyy merkitä tarkka vaihtoaika, koska apurahakausi lasketaan päivämäärien mukaan. Esim. 5 kuukauden apurahaa varten vaihdon pitää kestää vähintään 4 kokonaista kuukautta ja 16 vuorokautta. (Jos vaihto esim. alkaa 15.1. ja päättyy 30.6., apurahakuukausia kertyy 6, kun taas 17.1. alkavasta ja 30.6. päättyvästä vaihdosta apurahakuukausia kertyykin vain 5. Ensimmäinen apurahakuukausi täyttyy ensimmäisessä tapauksessa 14.2. ja toisessa 16.2., tämän jälkeen lasketaan täydet kuukaudet, viimeisen kuukauden kohdalla lasketaan päivät.)
Voiko yliopiston kautta hakea kielikurssille ulkomaille?
Yliopistolla ei ole yleisiä vaihto-ohjelmia, joiden kautta voisi päästä vain kielikurssille, sillä vaihtosopimuksia on vain korkeakoulujen kanssa. Poikkeuksena on DAADin tarjoamat kielikurssistipendit Saksaan. Kielikursseja järjestetään kuitenkin useissa kohdeyliopistoissa ja niihin on mahdollisuus osallistua muiden kurssien ohella. Yliopiston apurahaa ei myönnetä pelkälle kielikurssille osallistumista varten.
Erasmus-vaihtoon valituille järjestetään monissa maissa ennen vaihdon alkua ilmaisia EILC (Erasmus Intensive Language Course) kielikursseja, joihin saa EU:n myöntämän lisäapurahan. EILC-hakemukset palautetaan Turun yliopiston kansainvälisiin palveluihin sähköisenä, josta hakemukset toimitetaan eteenpäin kurssien järjestäjille. Valinnan kurssille hyväksytyistä opiskelijoista tekevät kurssista vastaavat yhdyshenkilöt.
Kurssit järjestetään heinä-syyskuussa ennen syyslukukauden alkua. Osa maista järjestää kursseja myös tammi-helmikuussa ennen kevätlukukauden alkua. Näitä 3-8 viikon kursseja tarjottaneen suomalaisille Erasmus-opiskelijoille ilmaiseksi ainakin seuraavissa maissa: Belgia (flaami), Tanska, Italia, Alankomaat, Portugali, Islanti, Norja, Tsekki, Viro, Kypros, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Puola, Kreikka, Romania, Turkki, Slovakia ja Slovenia. Lisätietoja Euroopan komission internet-sivuilta.
Mikä on ECTS?
ECTS (European Credit Transfer System) -järjestelmä on Euroopan unionin Erasmus-vaihto-ohjelmaan kuuluva opintosuoritusten siirtojärjestelmä. ECTS:n tarkoituksena on helpottaa kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen opintojen vertailemista ja opintojen siirtämistä yliopistosta toiseen. ECTS-opintoviikot ovat opintojaksoille määriteltyjä, opiskelijan työpanosta kuvaavia arvoja. Ne ilmaisevat kunkin opintojakson edellyttämää työmäärää suhteessa korkeakoulun koko lukuvuoden työmäärään. ECTS-järjestelmässä 60 ECTS-opintoviikkoa vastaa yhden opintovuoden työmäärää. Ota selvää ECTS-konvertoinnista myös oman tiedekuntasi kv-suunnittelijalta ja oppiaineesi ECTS-yhdyshenkilöltä. Lisätietoa ECTS-järjestelmästä.
Vaihdon peruuntuminen
Mikäli joudut luopumaan suunnitelmistasi tai muuttamaan niitä oleellisesti, on siitä ilmoitettava välittömästi omille yhdyshenkilöillesi TY:ssa ja vastaanottavassa yliopistossa. Ilmoitus peruutuksesta on toimitettava kirjallisena, esimerkiksi sähköpostitse, paikasta vastaavan tiedekunnan kansainvälisten asioiden suunnittelijalle tai yliopiston kv-palveluihin (international@utu.fi).
Keneltä voin kysyä lisätietoa vaihtopaikoista?
On järkevää tutustua aina ensin www-sivuilla olevaan perusinformaation vaihtomahdollisuuksista ja mieti mikä vaihtokohde kiinnostaa.
Erasmus-vaihtopaikoista tietää eniten ko. vaihdoista vastaavan tiedekunnan kv-suunnittelija. Oppiaineiden ja laitosten ECTS-yhdyshenkilöt tuntevat oman oppiaineensa ulkomaiset yhteistyöyliopistot. Vaihto-opiskelua koskeviin yleisiin kysymyksiin vastaavat myös rehtorinviraston kansainväliset asioiden sihteerit opiskelijapalveluissa.
Tiedekuntien ja rehtorinviraston kv-suunnittelijoiden yhteystiedot ja vastaanottoajat löytyvät osoitteesta: http://www.utu.fi/opiskelu/kv/neuvonta.html
Laitosten ja oppiaineiden ECTS-yhdyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta: http://www.utu.fi/opiskelu/kv/ects/index.html