Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla:
- Apurahoja haussa parhaillaan
- Vaihto-ohjelmat
- Yhteistyöyliopistot
- Opintojen hyväksilukeminen
- Usein kysyttyä
- Vaihtokokemuksia
- Ennen vaihtoon lähtöä
- Vaihdossa
- Vaihdon jälkeen
- Hakulomakkeita
- ECTS-yhdyshenkilöt
Kotikansainvälistyminen:
Henkilökunnalle:
Lisätietoja:
Kohti kansainvälistä kampusta
Turun yliopisto tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia sekä kotona että ulkomailla. Yliopiston tavoitteena on, että vähintään kolme kuukautta kestävään kansainväliseen opiskelijavaihtoon osallistuu vuosittain keskimäärin 540 opiskelijaa. Yliopisto osallistuu useisiin kansainvälisiin opiskelijavaihto-ohjelmiin. Yliopistolla on myös kahdenvälisiä opiskelijavaihtosopimuksia ulkomaisten korkeakoulujen kanssa ja se myöntää vuosittain apurahoja muulla tavoin järjestettyihin ulkomailla suoritettaviin, Turun yliopiston tutkintoon hyväksiluettaviin opintoihin.
Kansainvälistyminen ei ole pelkästään vaihtoa tai harjoittelua ulkomailla. Turussakin voi suorittaa vieraskielisiä opintoja sekä opiskella useita eri kieliä kursseilla ja kielikeskuksen kieli-illoissa. Toimiminen ulkomaisen opiskelijan kv-tuutorina on esimerkki käytännönläheisestä kotikansainvälistymisestä.
TYYn kansainvälinen sektori tarjoaa mahdollisuuden toimia kansainvälisessä ympäristössä omalla kotikampuksella. Sektori tarjoaa vaihto-opiskelijoille starttipaketin, monipuolista vapaa-ajan ohjelmaa. Se järjestää myös kv-tuutorointipalvelua yhdessä kansainvälisten palvelujen kanssa. Tutustu TYYn kansainväliseen toimintaan .
Vaihto-opiskelu ajoittuu tällä hetkellä useimmiten kolmannelle tai neljännelle opiskeluvuodelle. Kielellinen valmentautuminen, kielten opiskelu, onkin hyvä aloittaa jo opintojen alkaessa. Ulkomailla opiskelusta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti tutustua oman tiedekuntansa kansainvälistä opiskelijavaihtoa käsitteleviin internet-sivuihin. Muita hyviä tietolähteitä kohdeyliopistojen omien sivujen lisäksi Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn www-sivut.
Henkilökunnan luento-, tutkimus ja henkilövaihtovierailujen yhteydessä opittujen kansainvälisten käytäntöjen ja tietämyksen opettamisella sekä kiinteillä yhteyksillä ulkomaisiin yhteistyölaitoksiin on suuri merkitys opetuksemme ja opiskelijoidemme kansainvälistymiselle. Vierailevat opettajat monipuolistavat omalta osaltaan yliopistomme opetustarjontaa.
Lähtöorientaatio
Lähtöorientaatio järjestetään vuosittain vaihtoonlähteville opiskelijoille toukokuun alussa.
Paluuorientaatio
Vuoden 2011 paluuorientaatio pidettiin maanantaina 5.9.. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja koskien vaihdon jälkeisiä käytännön järjestelyjä ja opintojen jatkamista, saatiin vinkkejä kielitaidon ja kansainvälisyyden ylläpitämiseen kotona sekä kuultiin jo vaihdosta palanneiden opiskelijoiden kertomuksia.